JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Rans­ka vaih­tui Ra­nu­ak­si

8.2.2016 7.00

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160208070000

Mik­si nuo­ret reis­saa­vat? Mikä mat­kus­ta­mi­ses­sa kieh­too? En­tä on­ko opis­to elä­mää ja maa­il­maa miet­ti­väl­le nuo­rel­le vä­li­vuo­si­vaih­to­eh­to vai täy­sin out?

Olen ol­lut au pai­ri­na Skot­lan­nis­sa, viet­tä­nyt ke­sän Yh­dys­val­lois­sa aja­en man­te­reen hal­ki ret­kei­ly­au­tol­la, va­el­ta­nut Al­peil­la sekä pyö­räil­lyt Itä­me­ren ym­pä­ri.

Noin puo­let mat­kois­ta­ni olen to­teut­ta­nut yk­si­nä­ni ja puo­let mui­den kans­sa. Olen ha­lun­nut näh­dä elä­mää ja poh­tia osaa­ni täs­sä maa­il­mas­sa. Usein mat­koil­la­ni olen ol­lut epäi­le­väl­lä mie­lel­lä sen suh­teen, mik­si us­kon tai mi­hin us­kon. Olen kul­ke­nut toi­nen jal­ka maa­il­mas­sa ja toi­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.

* * *

Olin seit­se­män­tois­ta­vuo­ti­as, kun läh­din en­sim­mäis­tä ker­taa ul­ko­mail­le pi­tem­mäk­si ai­kaa. Läh­din suo­ma­lais-skot­lan­ti­lai­seen per­hee­seen au pai­rik­si yh­den ke­vään ajak­si. Läh­tö oli no­pea, jo muu­ta­mas­sa päi­väs­sä aja­tuk­sen saa­mi­ses­ta olin saa­nut han­kit­tua it­sel­le­ni au pair -pai­kan, ja vii­kon ku­lut­tua pää­tök­ses­tä löy­sin it­se­ni Glas­gown len­to­ken­täl­tä vie­raas­ta maas­ta lä­hes um­mik­ko­na.

Ha­lu­sin pois Suo­mes­ta. Ha­lu­sin ol­la hie­man yk­sik­se­ni ja op­pia eng­lan­tia. Lä­him­mät us­ko­vai­set asui­vat Lon­toos­sa, eli to­del­la kau­ka­na asuin­pai­kas­ta­ni. En­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni koin to­del­lis­ta kai­puu­ta mui­den us­ko­vais­ten seu­raan. Au pair -ai­ka­na­ni pää­sin käy­mään seu­rois­sa yh­den ai­no­an ker­ran Lon­toon me­ri­mies­kir­kol­la. Mat­ka bus­sil­la kes­ti yh­teen suun­taan noin 11 tun­tia.

Seu­roi­hin pää­se­mi­nen an­toi sil­loin ko­vin epä­tie­toi­sel­le nuo­rel­le mie­hel­le voi­maa us­koa ja kul­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­nan jou­kon mat­kas­sa.

Halu näh­dä mui­ta mai­ta ja kult­tuu­re­ja oli suu­ri syy läh­döl­le­ni, mut­ta pe­rim­mäi­se­nä syy­nä en­sim­mäi­sel­le ir­ti­o­tol­le­ni Suo­mes­ta oli tar­ve saa­da aja­tel­la, mis­sä jou­kos­sa oi­ke­as­ti sei­son. Aja­tuk­set ja teot ei­vät ai­na kul­ke­neet yk­siin sen kans­sa, mitä suul­la­ni tun­nus­tin.

En­sim­mäi­sel­tä mat­kal­ta­ni mi­nul­le jäi kä­teen ko­hon­nut eng­lan­nin kie­len tai­to sekä hie­man sel­vin­neet aja­tuk­set elä­män suh­teen.

* * *

Seu­raa­van ker­ran läh­din ul­ko­mail­le muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua. Va­sen kä­te­ni hal­vaan­tui her­mon vau­ri­oi­tu­mi­sen vuok­si en­kä pys­ty­nyt käyt­tä­mään kät­tä muu­ta­maan kuu­kau­teen. Sai­ras­lo­ma­ni ai­ka­na kes­key­tin sen­het­ki­set lu­kio-opin­to­ni.

Sil­loin mie­lee­ni hii­pi jäl­leen aja­tus sii­tä, mil­lais­ta oli­si läh­teä käy­mään ul­ko­mail­la. Poh­din Eu­roo­pan kier­tä­mis­tä pol­ku­pyö­räl­lä muu­ta­man kuu­kau­den ajan. Olin hu­kas­sa. En tien­nyt, mitä tu­li­sin te­ke­mään jat­kos­sa. Elä­mä mais­tui puul­ta ei­kä mil­lään tun­tu­nut ole­van mi­tään tar­koi­tus­ta.

Sain lo­pul­ta hy­vän tar­jouk­sen su­ku­lai­sel­ta­ni Yh­dys­val­lois­ta. Hän tar­jo­si mi­nul­le au­to­aan ajet­ta­vak­si man­te­reen hal­ki. Läh­din mat­kaan yh­des­sä pik­ku­sis­ko­ni ja -vel­je­ni kans­sa. Olin ryh­mäs­tä ai­noa, joka osa­si eng­lan­tia edes koh­tuul­li­sen su­ju­vas­ti. Näin kaik­ki vas­tuu pai­kal­lis­ten kans­sa toi­mit­ta­es­sa oli mi­nul­la.

Kul­ku­pe­lim­me Yh­dys­val­lois­sa näyt­ti täl­tä.

Yh­dys­val­to­jen-mat­kam­me al­koi Was­hing­to­nin osa­val­ti­os­ta län­si­ran­ni­kol­ta. Vie­tim­me siel­lä kol­me viik­koa us­ko­vai­ses­sa ko­dis­sa. Sen jäl­keen läh­dim­me aja­maan koh­den New Hamps­hi­rea, jon­ne au­tom­me piti toi­mit­taa.

Mat­kal­la py­säh­dyim­me Mon­ta­nas­sa, Poh­jois-Da­ko­tas­sa sekä Min­ne­so­tas­sa pai­kal­lis­ten ih­mis­ten luo­na. Näin kuin­ka us­ko­vai­set elä­vät val­ta­me­ren toi­sel­la puo­lel­la.

Veneilyä Minnesotassa.

Veneilyä Minnesotassa.

Min­ne­so­tas­sa sain mah­dol­li­suu­den läh­teä iso­sek­si kah­del­le nuor­ten lei­ril­le. Koin, et­tä us­ko­vais­ten lei­ri­toi­min­ta on siel­lä sa­man­lais­ta kuin tääl­lä ko­ti­maas­sa­kin.

Yh­dys­val­to­jen-mat­kal­ta mie­lee­ni on jää­nyt siel­lä ole­vien us­ko­vais­ten halu aut­taa Suo­mes­ta tu­le­vaa mat­kai­li­jaa. Ai­na oli ma­ja­paik­ko­ja tar­jol­la, vaik­ka em­me en­nes­tään toi­si­am­me tun­te­neet. Läm­pi­mät muis­tot ys­tä­väl­li­sis­tä ih­mi­sis­tä tu­le­vat elä­mään mie­les­sä­ni ai­na. Vaik­ka vä­li­mat­ka on suu­ri, on siel­lä ole­va us­ko­vien jouk­ko sa­man­kal­tai­nen kuin tääl­lä Suo­mes­sa­kin. Tun­tui sil­tä kuin oli­si ol­lut ko­to­na.

Mat­kal­ta mi­nul­le tart­tui mu­kaan vah­va eng­lan­nin kie­len tai­to sekä halu saat­taa kes­ke­ne­räi­set lu­kio-opin­to­ni lop­puun. Löy­sin it­se­ä­ni toi­mies­sa­ni vie­rai­den ih­mis­ten kans­sa vie­raas­sa ym­pä­ris­tös­sä, mut­ta sil­ti tur­val­li­ses­ti mui­den us­ko­vais­ten ym­pä­röi­mä­nä.

* * *

Seu­raa­van ker­ran tie kut­sui mi­nua, kun sain pää­hä­ni, et­tä pol­jen su­vi­seu­roi­hin Py­hä­jo­el­le sen­het­ki­ses­tä asuin­pai­kas­ta­ni Es­poos­ta. Mat­kaan läh­din jäl­leen ker­ran tar­koi­tuk­se­na­ni saa­da ol­la het­ken yk­sin ja aja­tel­la omia aja­tuk­si­a­ni rau­has­sa.

Pyö­rä­mat­kan ai­ka­na vah­vis­tui halu to­teut­taa jo­kin vas­taa­va reis­su, mut­ta hie­man pi­tem­män kaa­van mu­kaan. Seu­raa­van vuo­den ai­ka­na suun­nit­te­lin pol­ke­va­ni Nord­kap­pis­ta Gib­ral­ta­ril­le, mut­ta pää­dyin lo­pul­ta hie­man ly­hy­em­pään ver­si­oon, eli Itä­me­ren kier­tä­mi­seen Vi­ron, Lat­vi­an, Liet­tu­an, Puo­lan, Sak­san, Tans­kan sekä Ruot­sin hal­ki.

Suun­nit­te­lin mat­kaa puo­li­sen vuot­ta, kun­nes vih­doin olin tul­lut aja­tus­te­ni kans­sa sii­hen pis­tee­seen, et­tä aloin hank­kia mat­kal­la tar­vit­se­mi­a­ni va­rus­tei­ta.

Varusteet Itämeren kiertämistä varten.

Varusteet Itämeren kiertämistä varten.

Olin jo pit­kään ol­lut kah­den vai­heil­la, olen­ko us­ko­mas­sa vai en. En saa­nut pu­hut­tua lä­hei­sil­le ih­mi­sil­le ti­lan­tees­ta­ni, ja ha­lu­sin ve­täy­tyä syr­jään poh­ti­maan ar­vo­ja­ni ja aja­tuk­si­a­ni. Ha­lu­sin ol­la het­ken it­sek­se­ni vain pol­ku­pyö­rä seu­ra­na­ni.

Pyörä pakattuna ja valmiina lähtöön.

Pyörä pakattuna ja valmiina lähtöön.

Pyö­rä pa­kat­tu­na ja val­mii­na läh­töön.

Mat­kal­la vie­tin ai­kaa pai­kal­lis­ten ih­mis­ten kans­sa lä­hes jo­kai­ses­sa py­säh­ty­mis­pai­kas­sa­ni. En ta­van­nut mat­ka­ni ai­ka­na ke­tään us­ko­vais­ta. Huo­ma­sin, et­tä aja­tuk­se­ni etään­tyi­vät lap­suu­de­nus­kos­ta päi­vä päi­väl­tä.

Yöpymistä teltassa leirintäalueella.

Yöpymistä teltassa leirintäalueella.

Mat­ka­ni päät­tyi yl­lät­tä­en Ete­lä-Ruot­sis­sa Hel­sing­bor­gis­sa. Olin ylit­tä­mäs­sä au­to­tie­tä pyö­rä­tien jat­ket­ta pit­kin, kun py­säh­ty­nyt au­to läh­ti liik­keel­le ris­teyk­ses­tä ja ajoi pääl­le­ni. Pyö­rä­ni vau­ri­oi­tui ja minä sain muu­ta­mia ruh­jei­ta sekä ai­vo­tä­räh­dyk­sen.

Mat­ka­ni yl­lät­tä­vä päät­ty­mi­nen tun­tui al­kuun kur­jal­ta. Olin suun­ni­tel­lut, et­tä pol­ki­sin Uu­ma­jaan, jos­ta oli­sin jat­ka­nut mat­kaa­ni lau­tal­la Vaa­saan. Tar­koi­tuk­se­na­ni oli ol­la yk­si yö su­vi­seu­rois­sa ja jat­kaa pol­ke­mis­ta ete­lään, koh­ti Hel­sin­kiä, sil­lä olin läh­dös­sä vii­kon ku­lut­tua ys­tä­vä­ni kans­sa Al­peil­le va­el­ta­maan.

Len­sin Suo­meen vä­lit­tö­mäs­ti ko­la­rin jäl­keen. Olin­kin Hel­sin­gis­sä jo tiis­tai­na en­nen su­vi­seu­ro­jen al­kua, il­man mi­tään te­ke­mis­tä. Pää­tin läh­teä su­vi­seu­roi­hin muu­ta­maa päi­vää ai­kai­sem­min ja ol­la siel­lä lop­puun as­ti. Tätä pää­tös­tä en ole jou­tu­nut ka­tu­maan lain­kaan.

Hie­man jal­ka­vai­vai­se­na kä­vin sit­ten va­el­ta­mas­sa Zell Am Sees­sä, Itä­val­las­sa.

Zell am See, Itävalta.

Zell am See, Itävalta.

* * *

Kesä oli kään­ty­mäs­sä koh­den lop­pua, ja olin edel­leen aja­tus­te­ni kans­sa se­kai­sin. En saa­nut­kaan sel­vi­tet­tyä it­sel­le­ni omaa us­ko­a­ni. Olin mat­kus­ta­nut ja näh­nyt maa­il­maa hie­man enem­män, mut­ta sil­ti tun­sin edel­leen ole­va­ni hu­kas­sa – il­man suun­taa ja mää­rän­pää­tä.

Pää­tin muut­taa ul­ko­mail­le heti ke­sän lo­put­tua, ja val­mis­tau­duin­kin muut­ta­maan Rans­kaan. Pak­ka­sin ta­va­ra­ni ja kus­ka­sin ne van­hem­pie­ni luok­se säi­löön.

En­nen läh­tö­ä­ni pää­tin kui­ten­kin käy­dä su­ku­kurs­sil­la Ra­nu­an opis­tol­la. Siel­lä mie­lee­ni nou­si aja­tus, et­tä mitä jos ha­ki­sin opis­toon opis­ke­li­jak­si en­kä läh­ti­si­kään ul­ko­mail­le. Mie­tin asi­aa muu­ta­man päi­vän, kun­nes sain roh­keu­den täyt­tää ha­ku­lo­mak­keet. Reh­to­ri toi­vot­ti mi­nut ter­ve­tul­leek­si opis­toon.

Suun­ta­ni vaih­tui­kin yl­lät­tä­en Rans­kas­ta Ra­nu­al­le. Opis­tos­sa vie­tet­ty puo­li­vuo­ti­nen an­toi mi­nul­le enem­män kuin kaik­ki te­ke­mä­ni reis­sut yh­teen­sä. Opin ole­maan oma it­se­ni. Sain vah­vis­tus­ta us­kol­le­ni. Elä­mä opis­ton jäl­keen tun­tuu va­loi­sam­mal­ta kuin kos­kaan ai­kai­sem­min.

Muu­ta­man mat­kan teh­nee­nä olen huo­man­nut, et­tei­vät aja­tuk­set reis­sus­sa vält­tä­mät­tä sel­key­dy­kään sil­lä ta­val­la kuin it­se tu­lee aja­tel­leek­si. Mat­kus­ta­mi­nen on mu­ka­vaa ja an­toi­saa, mut­ta oli­si hyvä miet­tiä myös, kuin­ka mat­koil­la pää­see us­ko­vais­ten seu­raan.

Omil­la yk­sin te­ke­mil­lä­ni mat­koil­la olen ol­lut kir­jai­mel­li­ses­ti yk­sin. Läh­ties­sä­ni reis­suun en ole juu­ri­kaan vai­vau­tu­nut poh­ti­maan, mi­ten pää­sen seu­roi­hin ja sa­nan­kuu­loon. Vii­mei­sen puo­len vuo­den ai­ka­na olen kui­ten­kin huo­man­nut, et­tä mat­koil­la­ni ja elä­mäs­sä­ni muu­ten­kin ta­pah­tu­neet louk­kaan­tu­mi­set, on­net­to­muu­det ja mo­net huo­noik­si ko­ke­ma­ni asi­at ovat ol­leet joh­dat­ta­mas­sa mi­nua oi­ke­al­le tiel­le.

Us­kon, et­tä il­man vii­me­ke­säis­tä pyö­rä­ko­la­ria oli­sin pää­ty­nyt jon­ne­kin muu­al­le kuin opis­toon. Vä­li­vuo­si­vaih­to­eh­to­na kris­til­li­nen opis­to oli­kin mi­nul­le juu­ri se oi­kea paik­ka. Toi­voi­sin, et­tä yhä use­am­pi nuo­ri ai­kui­nen te­ki­si sa­man va­lin­nan, mi­hin mi­nul­le an­net­tiin mah­dol­li­suus: läh­ti­si opis­toon, vaik­ka vä­hän van­hem­pa­na­kin. Kat­so­maan, jos­ko se an­tai­si jo­tain sel­lais­ta, jota ei muu­al­ta saa.

Manu, Ra­nu­an kris­til­li­nen kan­sa­no­pis­to

Opistoblogi
Opistoblogi

Opis­to – tur­va­paik­ka

16.2.2020 6.45
Opistoblogi

Kii­tol­li­suus opis­to­vuo­des­ta

10.12.2019 6.37
Opistoblogi

Opis­to­vuo­si – lah­ja ja joh­da­tus

31.10.2019 6.22
Opistoblogi

Hor­ju­va us­ko

1.4.2019 6.32
Opistoblogi

Ter­ve­tu­loa ko­tiin!

12.10.2018 6.52
Opistoblogi

Sii­vet, jot­ka kan­ta­vat

24.5.2018 6.35
Opistoblogi

Tur­val­li­sin mie­lin tu­le­vaan

9.5.2018 6.22
Opistoblogi

Ko­ke­muk­si­a­ni ai­kuis­lin­jal­ta

11.3.2018 8.50
Opistoblogi

Jäl­ki­pa­lo­ja elä­män­kaa­ri­vii­kol­ta

1.3.2018 6.07
Opistoblogi

Pi­meys ei tar­koi­ta pa­haa

18.12.2017 6.14
Opistoblogi

Eloa opis­to­ko­dis­sa

14.12.2017 6.58
Opistoblogi

Hän to­del­la lau­laa sy­dä­mes­tään

7.10.2017 6.38
Opistoblogi

Kou­lu­tus­suun­nit­te­li­jan juh­la­het­kiä

19.7.2017 6.17
Opistoblogi

Opis­to­vuo­si an­toi luot­ta­mus­ta

31.5.2017 6.30
Opistoblogi

So­pi­vaa kie­len­käyt­tö­ä­kö?

18.4.2017 6.48
Opistoblogi

Kan­nat­taa­ko opis­to­vuo­si? – Aja­tuk­sia van­hem­man nä­kö­kul­mas­ta

12.3.2017 6.57
Opistoblogi

Mikä te­kee jou­lun?

21.12.2016 6.58
Opistoblogi

Kun ryh­ti suo­ris­tui

17.12.2016 6.46
Opistoblogi

To­del­li­nen kur­kis­tus­luuk­ku

4.10.2016 6.01
Opistoblogi

Niin kuin vii­meis­tä päi­vää

26.8.2016 6.04
Opistoblogi

Ri­pa­ri en­tis­ten opis­to­lais­ten sil­min

8.7.2016 6.32
Opistoblogi

Min­ne vie­kään tääl­tä tie­ni, sinä kan­nat, Ju­ma­la

3.5.2016 7.38
Opistoblogi

Sy­dä­men koti

28.3.2016 6.35
Opistoblogi

Unel­ma­o­pis­to

28.2.2016 7.00
28.3.2020

Jee­sus sa­noo: "Äl­kää ta­voi­tel­ko ka­to­a­vaa ruo­kaa, vaan ka­to­a­ma­ton­ta, sitä, joka an­taa ikui­sen elä­män. Sitä teil­le an­taa Ih­mi­sen Poi­ka, sil­lä Isä, Ju­ma­la it­se, on mer­kin­nyt hä­net si­ne­til­lään." Joh. 6:27

Viikon kysymys