JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Iäisyyden rajalla

8.2.2018 6.28

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180208062800

Moni on ko­ke­nut elä­mäs­sään ih­meel­li­siä ti­lan­tei­ta, ar­ki­to­del­li­suu­des­ta poik­ke­a­via het­kiä. Ar­vo Pe­rä­lä ker­toi kau­an sit­ten pu­hees­saan pie­nes­tä lap­ses­ta, joka kat­se­li ulos ko­tin­sa ik­ku­nas­ta ja sa­noi äi­dil­leen nä­ke­vän­sä en­ke­lin. Lap­si ker­toi, et­tä en­ke­li tuli naa­pu­ris­ta ja nou­si kor­keuk­siin pie­ni vau­va sy­lis­sään. äi­ti ei näh­nyt en­ke­liä. Myö­hem­min saa­tiin tie­tää, et­tä sa­ma­na het­ke­nä tuos­ta naa­pu­ris­ta oli kuol­lut vau­va. Olin tei­ni-ikäi­nen, kun kuu­lin tä­män ker­to­muk­sen ja se jäi mie­lee­ni. Oli vie­lä­kin lii­kut­ta­vaa kuun­nel­la tuo puhe, kun löy­sin sen ar­kis­tos­ta.

Eräs ih­mi­nen ker­toi vel­jen­sä kuo­le­mas­ta. Hir­vi oli juos­sut moot­to­ri­tiel­le, ja reu­na­kais­taa aja­nut au­to oli tör­män­nyt sii­hen. Hir­vi oli pom­pan­nut tä­män au­ton ko­ne­pel­lil­tä il­maan ja len­tä­nyt vie­rei­sel­le kais­tal­le ja suo­raan ker­to­jan vel­jen au­ton tuu­li­la­sis­ta si­säl­le. Vaik­ka ker­to­ja ei ol­lut us­kon­nol­li­nen, hän sa­noi, et­tä kuo­le­ma ei ol­lut sat­tu­ma, vaan vel­jel­le osoi­tet­tu­jen elin­päi­vien luku tuli täy­teen.

Vuon­na 1948 Ou­lun­sa­los­sa teki eräs mies pa­ran­nuk­sen vä­hän en­nen kuo­le­maan­sa. Mies oli eron­nut kir­kos­ta ei­kä hä­nel­le tuon ajan käy­tän­nön mu­kai­ses­ti jär­jes­tet­ty kir­kol­li­sia hau­ta­jai­sia, vaan ark­ku kan­net­tiin suo­raan hau­taus­maal­le. Kun ark­kua las­ket­tiin hau­taan, saat­to­vä­ki kuu­li lau­lua – ai­van kuin kuo­ro oli­si lau­la­nut jo­tain virt­tä. Hau­dan­kai­va­ja ajat­te­li, et­tä kir­kos­sa on var­maan kuo­ro­har­joi­tus ja meni tar­kis­ta­maan, mut­ta kirk­ko oli tyh­jä. Ko­ke­mus hau­dal­la pu­hut­te­li.

Lars Levi La­es­ta­diuk­sen pos­til­las­sa on saar­na, jon­ka hän on pi­tä­nyt nuo­ren mie­hen hau­ta­jai­sis­sa. Tuo mies oli saa­nut pa­ran­nuk­sen ar­mon juu­ri en­nen kuo­le­maan­sa. La­es­ta­dius ker­too, et­tä tuo mies oli näh­nyt vie­rel­lään kak­si en­ke­liä ja edes­sään kau­niin vi­he­ri­äi­sen ran­nan. Mies oli jät­tä­nyt tä­män maan hy­väl­lä mie­lel­lä: ”Mi­nun ni­me­ni on elä­män kir­jas­sa kir­joi­tet­tu ja Jee­suk­sen ve­rel­lä vah­vis­tet­tu, si­ne­til­lä ja sor­muk­sel­la lu­kit­tu.”

Ko­ti­seu­roi­hin tuli vie­ras naa­pu­ris­ta. Hän kuun­te­li ihas­tu­nee­na lap­suu­des­ta tut­tu­ja Sii­o­nin lau­lu­ja. Tuo seu­ra­vie­ras ker­toi mi­nul­le mum­mos­taan, joka oli sai­ras­vuo­teel­taan ko­hot­tau­tu­nut kat­so­maan ovel­le ja sa­no­nut, et­tä nyt tu­li­vat nou­ta­jat. Sit­ten mum­mo oli rau­hal­li­ses­ti nuk­ku­nut pois. Tuo lap­suu­de­na­jan ko­ke­mus oli pai­nu­nut mie­leen pu­hut­te­le­va­na muis­to­na. Seu­ra­vie­ras ha­lu­si omis­taa omal­le koh­dal­leen sa­man us­kon, jota mum­mo­kin oli saa­nut omis­taa.

äi­ti­ni kuo­lin­vuo­teen ää­rel­lä tun­sin ole­va­ni iä­i­syy­den ra­jal­la. Odo­tin sy­dän vä­ris­ten, et­tä koen ja näen jon­kin ih­meen, kun äi­ti siir­tyy ra­jan yli. Vä­hän en­nen läh­tö­ään äi­ti kat­se­li mei­tä lap­si­aan ja sa­noi: ”Tul­kaa pe­räs­sä.” Hä­nel­lä oli huo­li lä­hei­ses­tään: ”Vie­kää hä­nel­le ter­vei­siä ja ker­to­kaa, mikä on elä­mäs­sä tär­kein asia.” äi­ti siir­tyi rau­hal­li­sin mie­lin ra­jan yli. Mi­tään yli­luon­nol­lis­ta en ko­ke­nut. Ih­me ta­pah­tui kui­ten­kin 30 vuo­den ku­lut­tua, kun vein äi­ti­ni ter­vei­set hä­nen lä­hei­sel­leen. äi­ti­ni vies­ti kos­ket­ti ja vai­kut­ti.

Yli­luon­nol­li­suu­teen us­koo lä­hes puo­let suo­ma­lai­sis­ta. Kiin­nos­tus tä­hän ai­he­pii­riin ja ko­ke­muk­siin on li­sään­ty­nyt. Us­kon­non roo­li yli­luon­nol­li­suu­den kä­sit­te­lys­sä on hei­ken­ty­nyt ja rin­nal­le on nous­sut uus­hen­ki­syys. Sii­nä ko­ros­tuu tä­män­puo­lei­suus – omat hen­ki­set elä­myk­set, jot­ka hyö­dyt­tä­vät ih­mi­siä täs­sä elä­mäs­sä ei­vät­kä vas­ta kuo­le­man jäl­keen. Kui­ten­kin vain nel­jän­nes suo­ma­lai­sis­ta on sitä miel­tä, et­tä kuo­le­ma on kai­ken lop­pu.

Suo­ma­lai­sis­ta lä­hes kol­man­nes us­koo va­kaas­ti en­ke­lei­den ole­mas­sa­o­loon. Mo­nil­le en­ke­lit ovat us­kon koh­de Ju­ma­lan si­jaan. Raa­ma­tun mu­kaan en­ke­lei­tä ei kui­ten­kaan tule pal­voa ei­kä ru­koil­la (Ilm. 22:8–9). Paa­va­li kir­joit­taa: ”Vaik­ka en­ke­li tai­vaas­ta ju­lis­tai­si teil­le evan­ke­liu­mia, joka on vas­toin sitä, min­kä me olem­me teil­le ju­lis­ta­neet, hän ol­koon ki­rot­tu” (Gal. 1:8).

Raa­mat­tu to­dis­taa, et­tä en­ke­li­näyt ja muut ih­meet ei­vät ole us­kon pe­rus­ta ja edel­ly­tys. Jee­sus teki ih­me­te­ko­ja, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat hä­neen, mut­ta ha­lu­si, et­tä us­ko syn­tyi­si ja säi­lyi­si il­man nii­tä­kin. Ruu­miil­lis­ta pa­ran­tu­mis­ta suu­rem­pi ih­me on evan­ke­liu­min syn­nyt­tä­mä ih­me – syn­tien an­teek­si­an­ta­mus.

Ih­meis­tä ker­to­mi­nen voi ai­heut­taa hy­viä tun­te­mi­sia. Yli­luon­nol­lis­ten asi­oi­den ko­ros­ta­mi­nen ja tun­tei­siin ve­to­a­mi­nen voi kui­ten­kin ah­dis­taa herk­kiä ih­mi­siä. Seu­rois­sa olem­me usein kuul­leet, et­tä us­ko ei ole tun­te­mi­sis­sa – yk­sin­ker­tai­nen sy­dä­men us­ko riit­tää.

Suu­ri ih­me on jäl­leen­nä­ke­mi­sen ih­me, joka to­teu­tuu vas­ta pe­ril­lä tai­vaas­sa. Daa­vid poh­dis­ke­li pie­nen lap­sen­sa kuo­le­maa ja sa­noi, et­tä tuo lap­si ei enää voi tul­la ta­kai­sin, mut­ta hän it­se me­nee ai­ka­naan lap­sen­sa luo. La­es­ta­dius kir­joit­ti kuol­lees­ta Levi-po­jas­taan: ”Se aja­tus oli iha­nin, et­tä pik­ku Levi on en­sim­mäi­nen, joka tu­lee juos­ten isää ja äi­tiä vas­taan ian­kaik­ki­suu­den vih­re­äl­lä ran­nal­la.” Tämä aja­tus he­rät­ti La­es­ta­diuk­ses­sa ky­sy­myk­sen, et­tä on­ko hän it­se sii­hen val­mis. Myö­hem­min La­es­ta­dius löy­si elä­vän us­kon.

Paa­va­li kat­se­li iloi­se­na ja hy­väl­lä mie­lel­lä ajal­li­sen kuo­le­man het­keä: ”Me tie­däm­me, et­tä vaik­ka tämä mei­dän maal­li­nen telt­ta­ma­jam­me pu­re­taan­kin, Ju­ma­lal­la on tai­vaas­sa mei­tä var­ten ikui­nen asun­to, joka ei ole ih­mis­kät­ten työ­tä.” Iä­i­syy­den ra­jan tuol­la puo­lel­la odot­taa ikui­nen elä­mä.

ErkkiAlasaarela
Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt työni yliopistolla on edennyt emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen eralasaarela@gmail.com
ErkkiAlasaarela

Varpunen jouluaamuna

19.12.2018 6.19
ErkkiAlasaarela

Anteeksiantamus tuo rauhan

15.11.2018 6.51
ErkkiAlasaarela

”Toinen kylvää, toinen korjaa”

20.10.2018 6.17
ErkkiAlasaarela

Kumarru – katso läheltä

18.9.2018 6.43
ErkkiAlasaarela

Myöhästynyt kiitos

20.8.2018 6.46
ErkkiAlasaarela

”Soi siellä laulu lintujen…”

18.7.2018 7.52
ErkkiAlasaarela

”Mä poikaani kannan…”

18.6.2018 6.52
ErkkiAlasaarela

Kesää kohti

19.5.2018 6.57
ErkkiAlasaarela

Katsokaa taivaan lintuja!

5.4.2018 6.56
ErkkiAlasaarela

Ensikirje tulevalle vaimolle

13.3.2018 8.44
ErkkiAlasaarela

Joulun tunteita

4.1.2018 6.37
ErkkiAlasaarela

Luottamus Jumalaan itsenäisyyden perustana

18.11.2017 6.55
ErkkiAlasaarela

Pieni taiteilijalääkäri

25.10.2017 6.08
ErkkiAlasaarela

Perhosparatiisi

19.9.2017 6.43
ErkkiAlasaarela

Pikku karhun iltasatu

17.8.2017 6.33
ErkkiAlasaarela

Vanha mies

30.7.2017 6.00
ErkkiAlasaarela

Rakkaus karkottaa pelon

1.7.2017 6.53
ErkkiAlasaarela

Kevään huolia ja riemuja

19.5.2017 6.05
ErkkiAlasaarela

Ne tulivat takaisin

20.4.2017 6.58
ErkkiAlasaarela

Talven ihmeitä

19.3.2017 6.52
ErkkiAlasaarela

Ylpeys ja nöyryys

21.2.2017 6.39
ErkkiAlasaarela

Aurinko on lähellä ja lämmin

1.2.2017 6.51
ErkkiAlasaarela

Joulun lintu

26.12.2016 6.19
ErkkiAlasaarela

Kaukokaipuu

1.12.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Hymyä, naurua vai naurettavuutta?

27.10.2016 6.58
ErkkiAlasaarela

Sattuvat sanat voivat satuttaa

15.9.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Laestadius ja luonto

22.8.2016 6.19
ErkkiAlasaarela

Kyläkätilö ja kummitäti

22.7.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Koskettavia kohtaamisia

18.6.2016 6.35
ErkkiAlasaarela

Mitä on rakkaus?

18.5.2016 7.04
ErkkiAlasaarela

Niin pitkä on matka, ei kotia näy…

18.4.2016 7.05
ErkkiAlasaarela

Herkkiä kokemuksia luonnosta

18.3.2016 7.00
ErkkiAlasaarela

Onko värillä väliä?

16.2.2016 6.30
ErkkiAlasaarela

Aloittavan blogistin mietteitä

16.1.2016 6.37
5.3.2024

Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Ef. 5:8–9

Viikon kysymys