JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Joulun tunteita

4.1.2018 6.37

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180104063700

Näin jou­lun­vie­ton lop­pu­puo­lel­la aja­tuk­set py­säh­ty­vät eri­lai­siin jou­lu­a­jan muis­toi­hin. Elä­mä­ni en­sim­mäi­nen muis­to liit­tyy tyt­tö­vau­vaan, sis­koo­ni, joka syn­tyi ko­tiim­me jou­lu­na. Olin sil­loin kol­mi­vuo­ti­as taa­pe­ro. Vau­va sai­ras­tui ja eli vain va­jaat kol­me kuu­kaut­ta. Muis­tan, kuin­ka isot sis­kot ker­toi­vat, et­tä vau­va pää­see tai­vaa­seen ja hä­nes­tä tu­lee pik­ku­en­ke­li. Mie­leen on jää­nyt suru, joka las­keu­tui ko­tiin. Mi­nul­le jäi kui­ten­kin pik­ku­sis­kon koh­ta­los­ta tur­val­li­nen muis­to. Tai­vaas­sa on hyvä ol­la. Siel­lä on en­ke­lei­tä, sis­ko­ni­kin, ja hän odot­taa siel­lä mei­tä lä­hei­siä.

Lap­suu­den jou­luis­ta on vain iloi­sia muis­to­ja. Aat­toil­lan odo­tus, ra­di­on jou­lu­lau­lut ja jou­lu­rau­han ju­lis­tus, jou­lu­sau­na ja jou­lu­pu­kin käyn­ti ovat tal­ti­oi­tu­neet mie­leen. Lah­ja­kää­rön si­säl­tä saat­toi löy­tyä kynä ja vih­ko tai muu­ta pien­tä. Hau­doil­la ei käy­ty. Suru ja ikä­vä ei­vät liit­ty­neet lap­suu­te­ni jou­lui­hin. Isä luki aat­toil­ta­na jou­lu­e­van­ke­liu­min, ja jou­lu­päi­vän tun­nel­ma oli har­ras. Ta­pa­ni­na ja uu­den­vuo­den­päi­vä­nä teh­tiin kaik­kea ki­vaa. Jou­lu­ai­ka päät­tyi lop­pi­ai­seen ja kou­lun al­ka­mi­seen.

Nuo­ruu­des­ta muis­tan het­ken, kun aat­toil­ta­na ava­sim­me jou­lu­pa­ket­te­ja. äi­ti is­tui uu­nin vie­rel­lä ja hy­myi­li. Har­maan­tu­vat hiuk­set oli si­dot­tu nut­tu­ral­le. Hius­ten al­ta nä­kyi pai­koin pää­nah­ka. Se oli merk­ki sai­rau­des­ta. Mie­tin sil­loin, et­tä oli­si­ko tämä vii­mei­nen jou­lu, jol­loin koko per­he on vie­lä yh­des­sä. Pian äi­ti kuo­li­kin, ja tä­män jäl­keen hau­dal­la käy­mi­nen oli osa jou­lu­at­to­jam­me.

Kun omat lap­se­ni oli­vat pie­niä, ha­lu­sin an­taa heil­le sa­man­lai­sen ko­ke­muk­sen jou­lus­ta kuin it­sel­lä­ni oli ol­lut lap­suu­des­sa. Mie­leen on jää­nyt las­ten ai­to ilo jou­lu­aat­to­na, ai­van sa­man­lai­nen kuin mi­nul­la­kin oli ol­lut. Mut­ta on­ko oma ko­ke­muk­se­ni jou­lus­ta ol­lut ai­kui­se­na enää sama kuin en­nen? Tätä olen miet­ti­nyt, kun lap­se­ni ovat jos­kus jou­lu­na ky­sy­neet: Mik­si olet vai­pu­nut aja­tuk­sii­si? Mik­si olet su­rul­li­nen?

Olen­ko ol­lut su­rul­li­nen? Vai kuu­luu­ko jou­lui­hi­ni ny­kyi­sin erään­lai­nen ikä­vöin­ti? Mitä ikä­vöin? Ikä­vän tuo­vat mu­ka­naan mo­net tu­tut jou­lu­lau­lut lap­suu­des­ta ja nuo­ruu­des­ta. Tuo­ko lau­lu ”Var­pu­nen jou­lu­aa­mu­na” mie­lee­ni pik­ku­sis­ko­ni kai­pauk­sen? Muu­tun­ko Kons­ta Jyl­hän jou­lu­lau­lun mu­kai­ses­ti sy­dä­mes­sä­ni pie­nek­si lap­sek­si, joka kii­ruh­taa äi­din hau­dal­le ja vie sin­ne va­lon. Et­sin­kö siel­tä loh­du­tus­ta: ”älä huo­lii­si jää, nos­ta pys­tyyn taas pää. Joka het­ki sun kans­sa­si käyn…” Ikä­vöin­kö lap­suu­den jou­lu­ja, jol­loin puut­teen­kin kes­kel­lä kaik­ki tun­tui vain hy­väl­tä?

Asi­an­tun­ti­jat sa­no­vat, et­tä ikä­vöi­mi­nen on usein myön­tei­nen tun­ne. Ikä­vä mer­kit­see sitä, et­tä elä­mäs­sä on ol­lut jo­tain tär­ke­ää, mitä voim­me kai­va­ta. Ikä­vän koh­tee­na voi­vat ol­la ih­mi­set, pai­kat tai olo­suh­teet. Ikä­vä pi­tää si­säl­lään myös hy­viä muis­to­ja, jot­ka he­rät­tä­vät kai­paus­ta. On ol­lut iloi­sia asi­oi­ta, mut­ta mie­lem­me on eh­kä jo hy­väk­sy­nyt, et­tä nii­den ai­ka on men­nyt.

Suo­mes­sa on vah­vat jou­lun­viet­to­pe­rin­teet, ja koko maa hil­je­nee. Yh­tei­sel­tä juh­lal­ta odo­te­taan ko­vin eri­lai­sia asi­oi­ta. Ruuh­ka­vuo­sia elä­vät van­hem­mat odot­ta­vat het­ken hen­gäh­dys­tä, lap­set lah­jo­jaan, su­vun van­hem­pi pol­vi voi odot­taa huo­mi­o­ta ja kuun­te­lua. Jou­lu­ai­ka­na tun­teet vaih­tu­vat. Jou­lu­aat­toon, jou­lu­päi­vään, ta­pa­nin­päi­vään, uu­den­vuo­den aat­toon ja uu­den­vuo­den päi­vään liit­ty­vät eri­lai­set tun­ne-elä­myk­set. Py­sym­me­kö nii­den mu­ka­na? Tun­nis­tam­me­ko nii­tä, vaik­ka ne vai­kut­ta­vat mie­li­a­laam­me? Eh­dim­me­kö tai ha­lu­am­me­ko nii­tä tun­nis­taa?

Jou­lu on rau­han, rak­kau­den ja hy­vän tah­don juh­la, mut­ta sii­hen voi liit­tyä myös ah­dis­tu­nei­suu­den ja rau­hat­to­muu­den tun­net­ta. Ikä­vät asi­at saat­ta­vat nous­ta esil­le. Ah­dis­tus on usein epä­miel­lyt­tä­vää ja elä­mää hait­taa­vaa. Jou­luun voi liit­tyä ”on­nel­li­suu­den pak­ko”. Lap­sil­la täy­tyy ol­la iha­naa. Kai­ken täy­tyy on­nis­tua. Tämä li­sää pai­nei­ta. Pa­ko­tet­tu ilo kuo­lee hel­pos­ti. Jou­lu voi ol­la suo­rit­ta­mis­ta.

Muis­tan nuo­ruu­des­ta­ni Oi­va Pa­lo­hei­mon ru­non ”Vii­si­tois­ta­vuo­ti­aan ru­kous”. Sii­nä pu­hu­taan rau­hat­to­mas­ta sy­dä­mes­tä: ”En tie­dä, Jee­sus, mitä / mä sul­ta pyy­täi­sin. / Ei mul­ta mi­tään puu­tu… /…Mut mikä mi­nun on?” Mi­nus­ta tun­tui, kuin oli­sin ha­lun­nut rien­tää tuon nuo­ren poh­dis­ke­li­jan avuk­si.

Rau­hat­to­muu­teen ja ah­dis­tu­nei­suu­teen voi liit­tyä sa­noit­ta­ma­ton­ta kai­puu­ta. Se voi ol­la si­säis­tä ikä­vää jo­hon­kin suu­rem­paan kuin ar­ki­seen elä­mään liit­ty­viin asi­oi­hin. Se voi ol­la to­del­li­sen jou­lu­rau­han kai­puu­ta. Kun Jou­lun Lap­si saa tul­la asu­maan sy­dä­meen, löy­tyy so­vin­to tä­män kai­pauk­sen kans­sa ja se tuo si­säi­sen rau­han. Kau­niis­ti sa­no­taan Sii­o­nin lau­lus­sa tä­män rau­han löy­tä­neis­tä ih­mi­sis­tä: ”Vaan näit­kö hei­dän kat­set­taan / niin kir­kas­ta? / Se rau­ha­ton ei ol­lut­kaan / vaan tyy­ni kai­paa­va.” (Sl. 288:6, Gus­taf Le­wen­haupt.)

Näi­tä vii­mei­siä ri­ve­jä kir­joit­ta­es­sa­ni saan vies­tin kol­mi­vuo­ti­aan ty­tön pois­me­nos­ta. Aja­tuk­se­ni pa­lau­tu­vat kir­joi­tuk­sen al­kuun, omaan pik­ku­sis­koo­ni – jou­lun lap­seen. Suru-uu­ti­seen liit­ty­väs­sä vies­ti­ket­jus­sa su­re­via loh­du­te­taan sa­mal­la aja­tuk­sel­la, joka toi loh­tua omas­sa lap­suu­den­ko­dis­sa­ni vuo­si­kym­me­niä sit­ten: ”…ty­tär on nyt pie­ni en­ke­li”. Suru, kai­paus ja kii­tol­li­suus yh­dis­ty­vät lä­hi­o­mai­sen vies­tiin: ”Kii­tos osa­no­tos­tan­ne. Ra­kas lap­sen­lap­se­ni on hy­väs­sä tur­vas­sa.”

ErkkiAlasaarela
Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt työni yliopistolla on edennyt emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen eralasaarela@gmail.com
ErkkiAlasaarela

Varpunen jouluaamuna

19.12.2018 6.19
ErkkiAlasaarela

Anteeksiantamus tuo rauhan

15.11.2018 6.51
ErkkiAlasaarela

”Toinen kylvää, toinen korjaa”

20.10.2018 6.17
ErkkiAlasaarela

Kumarru – katso läheltä

18.9.2018 6.43
ErkkiAlasaarela

Myöhästynyt kiitos

20.8.2018 6.46
ErkkiAlasaarela

”Soi siellä laulu lintujen…”

18.7.2018 7.52
ErkkiAlasaarela

”Mä poikaani kannan…”

18.6.2018 6.52
ErkkiAlasaarela

Kesää kohti

19.5.2018 6.57
ErkkiAlasaarela

Katsokaa taivaan lintuja!

5.4.2018 6.56
ErkkiAlasaarela

Ensikirje tulevalle vaimolle

13.3.2018 8.44
ErkkiAlasaarela

Iäisyyden rajalla

8.2.2018 6.28
ErkkiAlasaarela

Luottamus Jumalaan itsenäisyyden perustana

18.11.2017 6.55
ErkkiAlasaarela

Pieni taiteilijalääkäri

25.10.2017 6.08
ErkkiAlasaarela

Perhosparatiisi

19.9.2017 6.43
ErkkiAlasaarela

Pikku karhun iltasatu

17.8.2017 6.33
ErkkiAlasaarela

Vanha mies

30.7.2017 6.00
ErkkiAlasaarela

Rakkaus karkottaa pelon

1.7.2017 6.53
ErkkiAlasaarela

Kevään huolia ja riemuja

19.5.2017 6.05
ErkkiAlasaarela

Ne tulivat takaisin

20.4.2017 6.58
ErkkiAlasaarela

Talven ihmeitä

19.3.2017 6.52
ErkkiAlasaarela

Ylpeys ja nöyryys

21.2.2017 6.39
ErkkiAlasaarela

Aurinko on lähellä ja lämmin

1.2.2017 6.51
ErkkiAlasaarela

Joulun lintu

26.12.2016 6.19
ErkkiAlasaarela

Kaukokaipuu

1.12.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Hymyä, naurua vai naurettavuutta?

27.10.2016 6.58
ErkkiAlasaarela

Sattuvat sanat voivat satuttaa

15.9.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Laestadius ja luonto

22.8.2016 6.19
ErkkiAlasaarela

Kyläkätilö ja kummitäti

22.7.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Koskettavia kohtaamisia

18.6.2016 6.35
ErkkiAlasaarela

Mitä on rakkaus?

18.5.2016 7.04
ErkkiAlasaarela

Niin pitkä on matka, ei kotia näy…

18.4.2016 7.05
ErkkiAlasaarela

Herkkiä kokemuksia luonnosta

18.3.2016 7.00
ErkkiAlasaarela

Onko värillä väliä?

16.2.2016 6.30
ErkkiAlasaarela

Aloittavan blogistin mietteitä

16.1.2016 6.37
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys