JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

”Mä poikaani kannan…”

18.6.2018 6.52

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180618065200

Ra­nu­an kan­sa­no­pis­ton pi­hal­la pie­ni ke­sä­pu­kui­nen lu­mik­ko uh­ma­si mi­nua ham­paat ir­ves­sä. Mi­nun piti pe­rään­tyä, jot­tei se oli­si kii­ven­nyt ylös hou­sun­lah­jet­ta. Syy­nä oli pie­ni pen­tu, jota emo oli kan­ta­mas­sa tur­val­li­sem­paan paik­kaan. Huo­ma­sin sen edes­sä­ni, kun ku­mar­ruin. Hyvä, et­ten ol­lut as­tu­nut sen pääl­le. Poi­ka­nen oli kar­va­ton, ja sen sil­mät oli­vat vie­lä um­mes­sa. Emo suo­je­li sitä oman hen­ken­sä uhal­la.

Lin­nun­poi­kas­ten tur­val­li­suut­ta li­sää len­tä­mään op­pi­mi­nen. Len­to­ky­vyn edis­tä­mi­seen lin­nuil­la on mo­nen­lai­sia kei­no­ja. Al­la ole­vas­ta ku­vas­ta nä­kyy eräs kei­no. La­pin­tii­ra ei an­na­kaan ruo­kaa suo­raan poi­ka­sen suu­hun vaan jää rä­pyt­te­le­mään puo­len met­rin kor­keu­del­le. Poi­ka­nen jou­tuu sii­vil­lään py­räh­tä­mään ylös, et­tä saa herk­ku­pa­lan emon­sa suus­ta.

Lap­se­na opin ajat­te­le­maan, et­tä va­rik­set ovat pe­sä­ros­vo­ja. Ne syö­vät mui­den lin­tu­jen poi­ka­sia ja mu­nia. Sik­si lin­nut syök­sy­vät va­ris­ten kimp­puun, kun ne tu­le­vat omal­le re­vii­ril­le. Minä en pi­tä­nyt va­rik­sis­ta, mut­ta suh­tee­ni muut­tui, kun pää­sin lä­hel­le va­ris­ta.

Koh­taa­mi­nen ta­pah­tui, kun olin pik­ku­poi­ka. Ai­dan­tol­pal­la is­tui van­ha va­ris sii­pi­än­sä roi­kot­ta­en. Otin ke­pin ja läh­din kä­ve­le­mään sitä koh­ti. Va­ris kat­soi mi­nua, mut­ta ei teh­nyt elet­tä­kään pa­e­tak­sen­sa. Pää­sin niin lä­hel­le, et­tä oli­sin voi­nut kos­kea va­rik­seen. Se kat­soi mi­nua sil­miin. Sen kat­sees­sa oli luot­ta­mus­ta ja vä­hän nuh­det­ta. Kep­pi pu­to­si kä­des­tä­ni, ja aja­tuk­se­ni va­rik­sis­ta muut­tui­vat.

Kou­lus­sa luim­me Lau­ri Poh­jan­pään ru­non va­rik­sis­ta, ja se jäi py­sy­väs­ti mie­leen. Ru­non nimi on Maa­il­man meno. Sii­nä ker­ro­taan, kuin­ka va­ri­se­mo kan­taa se­läs­sään poi­kas­taan koh­ti lah­den vas­ta­ran­taa. Emo va­lit­taa vä­sy­mys­tään ja käy poi­ka­sen­sa kans­sa seu­raa­van kes­kus­te­lun:

"Kun van­he­nen pian, alan kan­gis­tua,

kai kan­nat sä mua, kuin minä nyt sua?”

”En”, vas­taa poi­ka, ”sun jää­dä an­nan”.

”Ketä kan­nat sä sit­ten?”

”Mä poi­kaa­ni kan­nan.”

Pik­ku­poi­ka­na ku­vit­te­lin, et­tä isot lin­nut kan­ta­vat muut­to­mat­kal­la poi­ka­si­aan se­läs­sä. Ve­des­sä jout­sen saat­taa koo­ta koko poi­kas­kat­raan­sa sel­kään­sä, mut­ta len­tä­es­sään se ei kan­na poi­ka­si­aan. Uu­des­sa raa­ma­tun­kään­nök­ses­sä sa­no­taan kot­kas­ta ja sen poi­ka­sis­ta, et­tä ”se kan­taa nii­tä sii­vil­lään”. Van­has­sa kään­nök­ses­sä tämä on ku­vat­tu oi­kein: ”Niin­kuin kot­ka kii­hoit­taa pe­su­et­taan len­toon ja lii­te­lee poi­kas­ten­sa suo­ja­na, niin hän le­vit­ti sii­pen­sä, ot­ti hä­net ja kan­toi hän­tä su­lil­lan­sa” (5. Moos. 32:11).

Ver­taus­ku­van poh­ja­na Van­han tes­ta­men­tin pro­fee­tal­la oli var­maan nä­ky­mä Sii­nain vuo­rel­ta. Siel­lä on pal­jon kot­kia. Ne pe­si­vät jyr­kil­lä vuo­ren­rin­teil­lä, kor­ke­al­la. Kun kot­ka­e­mo to­te­aa, et­tä poi­ka­sen tu­li­si jo op­pia len­tä­mään, se saat­taa no­kal­laan pu­dot­taa poi­ka­sen­sa alas pe­säs­tä. Emo kui­ten­kin syök­syy poi­ka­sen­sa pe­rään ja ot­taa tä­män peh­me­äs­ti vas­taan se­läl­län­sä, jos poi­ka­nen ei saa­kaan il­maa sii­pien­sä al­le. Täs­tä Raa­mat­tuun kir­joi­tet­tu ver­taus on tur­val­lis­ta teks­tiä sii­tä, kuin­ka Luo­ja an­taa ko­et­te­le­muk­sia, mut­ta pi­tää huo­len omai­suus­kan­sas­taan ja jo­kai­ses­ta ih­mi­ses­tä.

Olin nuo­ri isä, kun ajoim­me tal­vel­la hyd­ro­kop­te­ril­la su­laan ja muu­ta­man se­kun­nin ajan jän­ni­tim­me, pai­nuu­ko keu­la jään al­le ja su­kel­lam­me­ko me­ren sy­vyy­teen. Omas­sa mie­les­sä­ni kul­ki­vat pien­ten las­te­ni ku­vat nuo­rim­mas­ta van­him­paan. Sama tois­tui mon­ta vuot­ta myö­hem­min, kun jou­duim­me ot­ta­maan len­to­ko­nees­sa pak­ko­las­ku­a­sen­non ken­täl­le las­keu­tu­es­sam­me. Näis­tä sel­vi­sin, mut­ta ne jät­ti­vät py­sy­vän muis­ti­jäl­jen.

Omat lap­set ovat en­sim­mäi­nen asia elä­mäs­sä­ni. Työ­e­lä­mäs­sä joku sa­noi, et­tä kiik­kus­tuo­lis­sa on sit­ten mu­ka­va muis­tel­la kaik­kea, mitä on saa­nut elä­mäs­sä ai­kaan. Nyt mi­nul­la on kiik­kus­tuo­lis­sa is­tu­mi­sen ai­ka, mut­ta mie­les­sä ei­vät ole työ­e­lä­män ai­kaan­saan­nok­set. Ajat­te­len kaik­kea hy­vää, mitä elä­mä tar­jo­aa täs­sä­kin vai­hees­sa. En­nen kaik­kea mie­les­sä­ni ovat omat rak­kaat lap­se­ni, jot­ka ovat jo muut­ta­neet ko­toa, eri puo­lil­le maa­ta. Hei­tä minä kan­nan – ru­kouk­sen sii­vin.

ErkkiAlasaarela
Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt työni yliopistolla on edennyt emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen eralasaarela@gmail.com
ErkkiAlasaarela

Varpunen jouluaamuna

19.12.2018 6.19
ErkkiAlasaarela

Anteeksiantamus tuo rauhan

15.11.2018 6.51
ErkkiAlasaarela

”Toinen kylvää, toinen korjaa”

20.10.2018 6.17
ErkkiAlasaarela

Kumarru – katso läheltä

18.9.2018 6.43
ErkkiAlasaarela

Myöhästynyt kiitos

20.8.2018 6.46
ErkkiAlasaarela

”Soi siellä laulu lintujen…”

18.7.2018 7.52
ErkkiAlasaarela

Kesää kohti

19.5.2018 6.57
ErkkiAlasaarela

Katsokaa taivaan lintuja!

5.4.2018 6.56
ErkkiAlasaarela

Ensikirje tulevalle vaimolle

13.3.2018 8.44
ErkkiAlasaarela

Iäisyyden rajalla

8.2.2018 6.28
ErkkiAlasaarela

Joulun tunteita

4.1.2018 6.37
ErkkiAlasaarela

Luottamus Jumalaan itsenäisyyden perustana

18.11.2017 6.55
ErkkiAlasaarela

Pieni taiteilijalääkäri

25.10.2017 6.08
ErkkiAlasaarela

Perhosparatiisi

19.9.2017 6.43
ErkkiAlasaarela

Pikku karhun iltasatu

17.8.2017 6.33
ErkkiAlasaarela

Vanha mies

30.7.2017 6.00
ErkkiAlasaarela

Rakkaus karkottaa pelon

1.7.2017 6.53
ErkkiAlasaarela

Kevään huolia ja riemuja

19.5.2017 6.05
ErkkiAlasaarela

Ne tulivat takaisin

20.4.2017 6.58
ErkkiAlasaarela

Talven ihmeitä

19.3.2017 6.52
ErkkiAlasaarela

Ylpeys ja nöyryys

21.2.2017 6.39
ErkkiAlasaarela

Aurinko on lähellä ja lämmin

1.2.2017 6.51
ErkkiAlasaarela

Joulun lintu

26.12.2016 6.19
ErkkiAlasaarela

Kaukokaipuu

1.12.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Hymyä, naurua vai naurettavuutta?

27.10.2016 6.58
ErkkiAlasaarela

Sattuvat sanat voivat satuttaa

15.9.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Laestadius ja luonto

22.8.2016 6.19
ErkkiAlasaarela

Kyläkätilö ja kummitäti

22.7.2016 6.34
ErkkiAlasaarela

Koskettavia kohtaamisia

18.6.2016 6.35
ErkkiAlasaarela

Mitä on rakkaus?

18.5.2016 7.04
ErkkiAlasaarela

Niin pitkä on matka, ei kotia näy…

18.4.2016 7.05
ErkkiAlasaarela

Herkkiä kokemuksia luonnosta

18.3.2016 7.00
ErkkiAlasaarela

Onko värillä väliä?

16.2.2016 6.30
ErkkiAlasaarela

Aloittavan blogistin mietteitä

16.1.2016 6.37
5.3.2024

Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Ef. 5:8–9

Viikon kysymys