JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Aika on rahaa?

8.8.2018 6.10

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180808061000

Mik­si ku­lut­tai­sit ai­kaa­si tä­män ju­tun lu­ke­mi­seen? Et eh­kä saa sii­tä yh­tään mi­tään. Tuh­laat eh­kä ai­kaa­si.

Wi­ki­sa­na­kir­jan mu­kaan tuh­laa­mi­nen on jon­kin re­surs­sin (ai­ka, raha) käyt­tä­mis­tä te­hot­to­mas­ti tai tur­haan.

Mitä ai­ka on?

Ajan sa­no­taan ole­van suh­teel­lis­ta, mut­ta ar­jes­sa mit­taam­me sitä kel­lol­la, joka ti­kut­taa ta­sa­tah­tia eteen­päin. Laa­jas­ti ot­ta­en on vain men­nei­syys, tämä het­ki ja tu­le­vai­suus. Syy edel­tää ai­na seu­raus­ta. Vä­lil­lä ai­ka tun­tuu ku­lu­van no­pe­as­ti ja toi­si­naan hi­taas­ti. Tä­män het­ken toi­min­tam­me vai­kut­taa tu­le­vai­suu­teen, mut­ta ei men­nee­seen. Kan­nat­taa kat­soa tu­le­vai­suu­teen.

Mikä neu­vok­si?

Ky­syin erääs­sä some-ket­jus­sa, et­tä mil­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa ai­ka me­nee haas­kuu­seen. Sain hy­viä vas­tauk­sia:

Te­ke­mi­ses­sä on ol­ta­va sy­dän mu­ka­na tai ai­na­kin tar­koi­tuk­se­na mui­den aut­ta­mi­nen. Ei kan­na­ta aje­leh­tia, kos­ka jo­kai­nen päi­vä on ai­nut­ker­tai­nen. Kan­nat­taa pyr­kiä te­ke­mään sitä, mitä it­se ha­lu­aa, kuun­nel­la kut­su­mus­ta. On­net­to­ma­na ai­ka me­nee huk­kaan. It­ses­tään­kin on huo­leh­dit­ta­va. Höt­kyi­le­mät­tö­myys saat­taa­kin ol­la te­hok­kuut­ta.

Meil­lä on ny­ky­ään pal­jon suu­rem­mat mah­dol­li­suu­det va­li­ta mi­hin ai­kam­me käy­täm­me. Luu­len et­tä meil­le on pe­riy­ty­nyt van­hois­ta ajois­ta sel­lai­nen ee­tos, et­tä koko saa­ta­vil­la ole­va ai­ka on käy­tet­tä­vä hyö­dyl­li­ses­ti. Ot­sa hies­sä pi­tää si­nun syö­män lei­pä­si, sa­no­taan Raa­ma­tus­sa. Tämä mää­räys toi­mii vie­lä­kin, kos­ka lä­hes kaik­kien mei­dän on käy­tet­tä­vä val­ta­o­sa ajas­tam­me jo­ka­päi­väis­ten tar­pei­dem­me tyy­dyt­tä­mi­seen ja sen mah­dol­lis­ta­mi­seen. Kaik­kea ai­kaam­me ei mei­dän tar­vit­se sii­hen kui­ten­kaan uh­ra­ta, el­lem­me ha­lua.

Ke­nen ar­vo­ja to­teu­tam­me?

Ajan hen­ki ke­hot­taa mei­tä to­teut­ta­maan omaa it­se­äm­me ja ole­vaan vä­lit­tä­mät­tä mui­den oh­jeis­ta. Jos ha­lu­aa hui­pul­le jol­la­kin alal­la, on kai­ken pal­vel­ta­va tä­män ta­voit­teen to­teut­ta­mis­ta. Kil­pai­lu­hen­ki­syys lei­maa muu­toin­kin yh­teis­kun­tam­me toi­min­taa.

Oma per­he an­taa hy­vin pal­jon, mut­ta saat­taa sa­mal­la ka­ven­taa mah­dol­li­suuk­sia to­teut­taa it­se­ään. Jos in­to­hi­mo jon­kin te­ke­mi­seen vie kai­ken ajan, per­he ei luul­ta­vas­ti voi hy­vin. On kui­ten­kin luon­nol­lis­ta toi­voa, et­tä omal­la työl­lä on jo­kin muu­kin mer­ki­tys kuin ela­tuk­sen hank­ki­mi­nen.

Mi­nun on vai­kea ta­voit­taa aja­tus­ta, et­tä pi­täi­si ol­la jo­kin si­säi­nen pyr­ki­mys, joka mää­rää elä­män suun­nan. On toki hie­noa. jos jol­la­kin on mie­les­sään jo­kin unel­ma-am­mat­ti, jota koh­ti pon­nis­tel­la. Ti­lan­ne on vie­lä pa­rem­pi, jos omat lah­jat tu­ke­vat tätä pää­mää­rää.

Ny­ky­ään pu­hu­taan pal­jon tasa-ar­vos­ta ja muis­ta tär­keis­tä mer­ki­tyk­sis­tä. Yk­si tär­keim­mis­tä ar­vois­ta tun­tuu ole­van ta­lous. On vii­sas­ta toi­mia käy­tet­tä­vis­sä ole­vien voi­ma­va­ro­jen puit­teis­sa, mut­ta ovat­ko kil­pai­lu­ky­ky ja kor­kea elin­ta­so elä­män pää­tar­koi­tus?

Mi­nus­ta kan­nat­taa miet­tiä on­ko se, mikä tun­tuu kut­su­muk­sel­ta, sit­ten­kin tul­lut ul­koa päin. Ural­la ete­ne­mi­nen ja mai­neen hank­ki­mi­nen voi­vat tun­tua it­ses­tään­sel­vil­tä ta­voit­teil­ta, mut­ta ovat­ko nämä asi­oi­ta, jot­ka tun­tu­vat tär­keil­tä myös elä­män eh­tool­la van­ho­ja muis­tel­les­sa. Ei näi­tä tie­tys­ti vä­hek­sy­ä­kään pidä. Eteen­päin pyr­ki­mi­nen on meil­le luon­nol­lis­ta ja tar­peel­lis­ta­kin.

On hie­noa, jos on pääs­syt sel­lai­seen työ­hön, jos­sa voi to­teut­taa kut­su­mus­taan. Voi to­sin käy­dä niin­kin, et­tä työ osoit­tau­tuu eri­lai­sek­si kuin on aja­tel­lut.

Oh­jaa­ko elä­mää mui­den pa­lau­te? Kaik­ki me tar­vit­sem­me kan­nus­tus­ta, mut­ta lii­ka riip­pu­vai­suus sii­tä voi joh­taa ural­le, jota myö­hem­min ka­tuu.

Mitä tar­vit­sem­me?

Tar­vit­sem­me ruo­kaa, juo­maa, vaat­tei­ta, ter­veys­pal­ve­lu­ja, toi­sia ih­mi­siä ja läm­pi­män ko­din. Muu­toin elä­mä ei suju. Elä­mä tun­tuu kui­ten­kin rik­kaam­mal­ta, jos voim­me ke­hit­tää it­se­äm­me ja saam­me ar­vos­tus­ta.

Elin­ta­som­me on niin kor­kea, et­tä kaik­ki ai­kam­me ei mene työ­hön ja nuk­ku­mi­seen, jos niin ha­lu­am­me. Mi­nus­ta jäl­jel­le jää­vää elä­män kol­mat­ta osaa kan­nat­taa poh­tia ajan huk­kaa­mi­sen kan­nal­ta. Jos se­kin me­nee työ­hön, mah­taa­ko ai­ka men­nä huk­kaan?

Tuh­laam­me­ko ai­kaam­me, jos vie­täm­me sitä lä­heis­tem­me ja ys­tä­viem­me kans­sa tai käy­täm­me sitä ih­mis­ten aut­ta­mi­seen? Tus­kin, kos­ka mi­nuu­tem­me elää vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa ja an­ta­mal­la saa.

Minä olen minä vain mui­den ih­mis­ten kaut­ta.

Jot­kut meis­tä ovat tai­ta­via suun­nit­te­le­maan ajan­käyt­tö­ään. He osaa­vat va­ra­ta kul­le­kin asi­al­le oman ai­kan­sa ja käyt­tä­vät ku­hun­kin sen, min­kä suun­nit­te­le­vat. Toi­sil­le uu­den te­ke­mi­nen on kuin seik­kai­lu. He ide­oi­vat, mu­hit­te­le­vat aja­tuk­sia ja tuu­mis­ke­le­vat vä­lil­lä. Ajan ku­lu­mi­nen on­kin sit­ten yl­lä­tys. Olem­me eri­lai­sia sii­nä, mi­ten suh­tau­dum­me ai­kaan ja käy­täm­me sitä. Ylen­mää­räi­nen pe­rus­teel­li­suus saat­taa joh­taa ajan­käy­tön on­gel­miin.

Tar­vit­sem­me myös vas­ta­pai­noa työl­le ja muul­le ar­jel­le. Joku mie­lui­sa har­ras­tus vir­kis­tää miel­tä. Mi­nul­la on ol­lut mo­nia har­ras­tuk­sia, eh­kä lii­kaa­kin. Kun lait­taa ai­kaa yh­teen, se on pois toi­ses­ta.

Em­me voi vaa­tia, et­tä ym­pä­ris­tö mu­kau­tuu täy­del­li­ses­ti mei­dän toi­vei­siim­me. Jou­dum­me käyt­tä­mään ai­kaam­me myös sel­lai­seen, jos­ta em­me eh­kä eri­tyi­sem­min nau­ti. Tis­kit on hoi­det­ta­va ja kau­pas­sa käy­tä­vä.

Elä­mäs­sä on myös ti­lan­tei­ta, jol­loin asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys on il­meis­tä. Jos talo on syt­ty­nyt tu­leen, on yri­tet­tä­vä tu­kah­dut­taa palo ja hä­ly­tet­tä­vä apua.

Mitä olen saa­nut ai­kaan?

On­ko tär­ke­ää, et­tä saam­me muu­te­tuk­si koko lah­jak­kuus­po­ten­ti­aa­lim­me mai­neek­si ja ra­hak­si? Tuh­laam­me­ko ai­kaam­me, jos em­me käy­tä lah­jo­jam­me? Kyl­lä ja ei. Kun lah­jak­kuus tu­kee riit­tä­väs­ti työ­teh­tä­viä, ei jou­du te­ke­mään lii­an pit­kää päi­vää ja si­ten haas­kaa­maan ai­kaan­sa. Jos taas käyt­tää koko elä­män­sä lah­jo­jen ke­hit­tä­mi­seen ja ulos­mit­taa­mi­seen, voi elä­mäs­tä puut­tua jo­ta­kin tär­ke­ää.

On mah­dol­lis­ta, et­tä pon­nis­tel­les­sam­me lii­al­li­ses­ti toi­mim­me te­hot­to­mas­ti. Me tar­vit­sem­me le­poa. Ai­vot kirk­kai­na sääs­täm­me ai­kaa.

Ren­tou­tu­mi­nen on tär­ke­ää, mut­ta se­kin voi men­nä öve­rik­si ku­ten ny­ky­ään sa­no­taan. Jos kou­kut­tuu vaik­ka­pa net­ti­pe­laa­mi­seen niin, et­tä se al­kaa hai­ta­ta ar­jen su­ju­mis­ta, ai­kaa tai­taa men­nä haas­kuun.

Nyt elä­ke­läi­se­nä muis­tel­les­sa­ni men­nei­tä, huo­maan, et­tä oli­sin voi­nut toi­mia mo­nes­sa asi­as­sa toi­sin. Olen­ko hu­kan­nut ai­kaa­ni? Var­maan olen. Elä­mäl­lä­ni on kui­ten­kin ol­lut siu­naus­ta täl­lai­se­na­kin. Luo­ja on an­ta­nut sen men­nä näin.

Mikä näyt­tää har­maal­ta, mut­ta on kul­lan ar­vois­ta?

Elä­mää kan­nat­taa suun­ni­tel­la, vaik­ka ai­keem­me ei­vät ai­na to­teu­du­kaan. Saa­tam­me koh­da­ta yl­lät­tä­viä vai­keuk­sia ja jou­tua pin­nis­tä­mään voi­mam­me ää­rim­mil­leen. Su­van­to­vai­heen tul­les­sa on hyvä le­vä­tä ja miet­tiä asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä.

Koh­tuul­li­suus kuu­los­taa vä­rit­tö­mäl­tä ja ta­sa­pak­sul­ta, mut­ta se ei ole tur­haan van­ha ja hyvä ar­vo. Hyvä elä­mä ra­ken­tuu usein ai­nek­sis­ta, joi­ta olen täs­sä kä­si­tel­lyt. Jos jo­kin osa-alue pai­suu eri­tyi­sen suu­rek­si, ta­sa­pai­no voi järk­kyä.

On vai­kea sa­noa, mil­loin ai­kaa me­nee haas­kuu­seen ja mil­loin ei. Jos­kus se on il­meis­tä, usein ei. Ar­vom­me vai­kut­ta­vat va­lin­toi­him­me.

Kun työ­u­ra­ni teh­nee­nä poh­din te­ke­mis­te­ni mer­ki­tys­tä, tär­keim­mäk­si nou­see se, mitä olen teh­nyt las­tem­me hy­väk­si. Jos voi­sin vai­kut­taa men­nei­syy­teen, pa­nos­tai­sin tä­hän vie­lä enem­män.

Nyt voin käyt­tää ai­kaa­ni las­ten­las­te­ni hy­väk­si. Vas­tuu heis­tä on kui­ten­kin hei­dän van­hem­mil­laan, jo­ten ko­ko­päi­vä­työ­tä se ei voi ol­la ei­kä voi­ma­ni sii­hen riit­täi­si­kään. Va­paa-ai­kaa on run­saas­ti, mut­ta ei mi­nul­le ole ke­hit­ty­nyt eri­tyis­tä vii­saut­ta sen käyt­tä­mi­seen. Te­ke­mis­tä si­näl­lään kek­sin hel­pos­ti.

Lap­sis­sa on tu­le­vai­suus.

Ai­ka on ra­haa, elä­mä ei.

HeikkiHonkala
Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan. heikki.honkala@icloud.com
HeikkiHonkala

Blogistin elämää

31.12.2020 6.15
HeikkiHonkala

Maalaaminen harrastuksena

3.12.2020 8.35
HeikkiHonkala

Rakastumisia

24.10.2020 6.00
HeikkiHonkala

Unelma-ammatin tavoittelusta

12.9.2020 6.15
HeikkiHonkala

Erityisen herkkä omatunto

26.8.2020 13.35
HeikkiHonkala

Elämän haastavia käänteitä

7.8.2020 6.20
HeikkiHonkala

Suomalainen identiteetti

2.7.2020 6.00
HeikkiHonkala

Seniori kuntoilee

3.6.2020 6.00
HeikkiHonkala

Voimakas passiokokemus

5.5.2020 6.40
HeikkiHonkala

Kotiin karanteeniin

27.3.2020 10.30
HeikkiHonkala

Kuulumisia Antibesista, Ranskan Rivieralta

2.3.2020 6.50
HeikkiHonkala

Miten hetkeen tartutaan?

29.1.2020 6.55
HeikkiHonkala

Ilmastonmuutoksesta keskusteleminen

18.12.2019 6.28
HeikkiHonkala

Äiti, isä ja talvisota

30.11.2019 6.28
HeikkiHonkala

Elämä, kipu ja rakkaus

28.10.2019 6.31
HeikkiHonkala

Sydämen sivistys on enemmän kuin hyvät tavat

10.10.2019 6.29
HeikkiHonkala

Eläkeläisen työjärjestys

12.9.2019 8.52
HeikkiHonkala

Katoavan menneisyyden jäljillä Kannaksella

23.7.2019 6.04
HeikkiHonkala

Miten usko tuli sukuuni?

13.6.2019 6.30
HeikkiHonkala

Siunauksesta

2.5.2019 6.20
HeikkiHonkala

Retkeilyä Nizzan menneisyydessä

6.3.2019 6.44
HeikkiHonkala

Kielioppia

25.1.2019 6.47
HeikkiHonkala

Suuren sanoman äärellä

21.12.2018 6.31
HeikkiHonkala

Kannattaako uskon asioista väitellä?

3.12.2018 6.07
HeikkiHonkala

Tarvitsenko pitahayoja?

11.11.2018 6.47
HeikkiHonkala

Sinä vai te?

6.10.2018 6.34
HeikkiHonkala

Sota ja rauha velvoittavat

31.8.2018 8.20
HeikkiHonkala

Rakkauden syntysijoilla

12.7.2018 6.47
HeikkiHonkala

llmastotunto kolkuttaa

12.6.2018 6.29
HeikkiHonkala

Sukuni tarinat historian pyörteissä

7.5.2018 6.39
HeikkiHonkala

Taideviikko Provencessa

11.4.2018 6.24
HeikkiHonkala

Välillä nostan hattuani ja kuljen ohi

7.3.2018 6.53
HeikkiHonkala

Muutimme taas

26.1.2018 6.29
19.3.2024

Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet. Jes. 65:1

Viikon kysymys