Minä olen sairastanut kaksi syöpää. Hoidot ovat olleet raskaita, mutta jouduin kärsimään aika vähän kivuista. Minua pisteltiin lukemattomia kertoja, silloin tällöin otettiin luuydinnäytteitä ja jokin hammas poistettiin. Näistä aiheutuneet kivut olivat kuitenkin tilapäisiä.
Vaimoni on jatkuvien kipujen tuttu. Ne poikkeavat minun kokemistani siinä, että ne eivät lopu tämän elämän aikana.
Avioliitossa puolisoiden murheet koskevat molempia. Vaimoni tuki minua aktiivisesti sairauksieni aikana. Hän hoivasi minua kotona ja kävi katsomassa sairaalassa. Kun olin kuoleman rajoilla, hän vietti aikaa luonani. Vaimo kutsui myös ystäviä tapaamaan minua.
Minä toivoisin voivani tukea vaimoani hänen kivuissaan. Tunnen kuitenkin itseni avuttomaksi. Toivoisin voivani poistaa hänen kipunsa, mutta siihen en tietenkään kykene. Koen ristiriidan hyvin turhauttavaksi ja jotenkin tunteita jäädyttäväksi. En tiedä, voiko tilannetta kuvitella, jos sitä ei ole kokenut.
Ulkonainen tukeminen on helpompaa. Autan häntä tavaroiden nostamisessa, kuljetan häntä autolla ja kannan luonnollisesti kauppaostoksemme. Käsittelen hänen jäseniään, kun hän pyytää. Hän puolestaan löytää minulle tavaroita, jotka ovat minulta jatkuvasti hukassa.
Puolison sairaudet rajoittavat molempien elämää. Syöpäni supistivat voimakkaasti vaimoni elämänpiiriä. Ne vaikuttavat elämäämme vieläkin siten, että minun jaksamiseni ei ole palautunut entiselleen, vaikka muutoin voin hyvin. Puolisoni vaivojen vuoksi emme voi harrastaa yhdessä esimerkiksi pyöräilyä, melontaa tai patikointia.
Avioliittoon sisältyy myötä- ja vastamäkeä kuten myös yksinään elävän ihmisen elämään. Puolisoilla on kuitenkin tuki lähellä. Auttaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Puolison kipujen läsnäolo harmittaa ja väsyttää. Toivoisin osaavani lohduttaa silloin, kun kivut vaivaavat. En kuitenkaan löydä sanoja. Onneksi on myös hyviä aikoja.
Sairaudet koettelevat avioliittoa. Olimme syöpieni jälkeen molemmat aivan uupuneita. Tuntui siltä, että avioliittokin on palasina. Se on kuitenkin asetettu kestämään siihen asti, kunnes kuolema erottaa. Onneksi rakkaus elpyi esiin.
Kukaan ei tiedä avioliittoa solmiessaan, mitä kaikkea on edessä. Avioliitto on kuitenkin luotu yhteiseksi matkaksi. Vaikka vaimoni on kipujen tuttu, hän on minun rakas Saarani. Hän tuntee minut läpikotaisin ja silti kestää minua. Hän on tuonut minun ja koko perheemme elämään paljon rikkautta.
On lohdullista, että rakkaus kannattelee, vaikka se joskus tuntuu olevan hukassa. Rakkaus on avioliiton perusta ja suuri siunaus. Meidän velvollisuutemme on muistaa vaalia sitä. Siihen kuuluu myös ajoittaisen turhautumisen tunteen kestäminen ja rakastetun taakkojen kantaminen.
Etelä-Euroopan lämpö tuo helpotusta vaimoni vointiin. Siksi lähdemme talvella kolmeksi kuukaudeksi Antibesiin. Minulle riittäisi lyhyempi aika, mutta on tärkeää, että vaimoni voi kerätä riittävästi voimia saamalla helpotusta kipuihin. Pidempikin aika voisi olla tarpeen, mutta läheisemme asuvat Suomessa.
Tähän asti on Herra meitä auttanut.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys