JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Äiti, isä ja talvisota

30.11.2019 6.28

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420191130062800

Tal­vi­so­dan syt­ty­mi­ses­tä on tä­nään ku­lu­nut 80 vuot­ta. Suo­mi jou­tui tais­te­le­maan yk­sin val­ta­van suur­ta naa­pu­ri­val­ti­o­ta vas­taan, joka hyök­kä­si voi­mal­li­ses­ti maal­la, me­rel­lä ja il­mas­sa. Sota vai­kut­ti an­ka­ras­ti sekä äi­ti­ni et­tä isä­ni elä­mään.

Isä­ni koti oli Vii­pu­rin­lää­nin Py­hä­jär­ven Ran­ta­ky­läs­sä. Tal­vi­so­dan syt­ty­mi­nen nä­kyi mo­nel­la ta­val­la. Ta­lon ohi kul­ke­va tie täyt­tyi pa­ko­lai­sis­ta, jot­ka oli­vat läh­te­neet ra­ja­pi­tä­jä Met­sä­pir­tis­tä tais­te­lu­jen al­ta. Mat­ka­lai­set oli­vat tai­val­ta­neet jo 70 ki­lo­met­riä ko­ti­kon­nuil­taan. Il­mas­sa nä­kyi vi­hol­li­sen len­to­ko­nei­ta, ja tai­vas loi­mot­ti ra­jan suun­nal­la.

Sa­ma­na päi­vä­nä isä­ni kak­si van­hem­paa vel­jeä me­ni­vät he­vos­pe­lil­lä ha­ke­maan hei­niä niin sa­no­tul­la suu­rel­la nii­tyl­lä ole­vas­ta la­dos­ta. Ve­nä­läi­set len­tä­jän huo­ma­si­vat po­jat puu­his­saan ja yrit­ti­vät am­pua hei­tä yh­dek­sän ko­neen voi­min. Po­jat pa­ke­ni­vat la­toon, jon­ka sei­niin luo­dit nap­sah­te­li­vat. He­vo­nen jäi ulos, mut­ta sii­hen len­tä­jät ei­vät osu­neet.

Vii­kon, puo­len­tois­ta ku­lut­tua tuli isän ja hä­nen ko­ti­vä­ken­sä vuo­ro läh­teä evak­koon. Se ta­pah­tui kah­den tun­nin va­roi­tu­sa­jal­la yön pi­mey­den tur­vin. Mum­mo­ni ja osa lap­sis­ta sai­vat kyy­din kuor­ma-au­ton la­val­la Py­hä­jär­ven ase­mal­le, jos­ta he jat­koi­vat ju­nal­la eteen­päin. Mat­ka Ala­vu­del­le kes­ti kol­mi­sen päi­vää. Uk­ki ja lo­put lap­sis­ta läh­ti­vät Py­hä­jär­vel­tä hie­man myö­hem­min.

Ala­vu­te­lai­set kä­vi­vät nou­ta­mas­sa evak­ko­ja ko­tei­hin­sa. Mum­mo pää­tyi lap­si­neen hy­vin ah­tai­siin oloi­hin erään kau­pan ylä­ker­taan. Pa­rem­mat ti­lat­kin oli­si­vat ol­leet saa­ta­vis­sa, mut­ta mum­mo myön­tyi kaup­pi­aan emän­nän tai­vut­te­lui­hin. Hän toi­voi, et­tä mum­mo lap­si­neen tu­li­si heil­le, kos­ka isä­ni nuo­rem­pi sis­ko muis­tut­ti nä­öl­tään emän­nän kuol­lut­ta ty­tär­tä.

Myös äi­ti­ni elä­mään tal­vi­so­ta vai­kut­ti. Kun sota al­koi, hän oli kah­dek­san­vuo­ti­as ja oli ko­to­naan Po­ris­sa hoi­ta­mas­sa kol­mea nuo­rem­paa sis­ko­aan. Hä­nen äi­tin­sä oli asi­oil­la kau­pun­gil­la ja isän­sä töis­sä. Sil­loin tuli en­sim­mäi­nen il­ma­hä­ly­tys. äi­ti­ni ko­ko­si hä­dis­sään sis­kon­sa uu­nin­nurk­kaan.

Tuol­la ker­taa ei il­mei­ses­ti ol­lut vie­lä kyse to­del­li­ses­ta il­ma­hyök­käyk­ses­tä, mut­ta pe­lät­ty sota oli al­ka­nut. äi­di­näi­ti­ni pa­la­si ko­tiin ai­ka pian. äi­ti­ni lä­he­tet­tiin kaup­paan hank­ki­maan täy­den­nys­tä ruo­ka­va­ras­toi­hin, mut­ta kaup­pi­as oli tyh­jen­tä­nyt hyl­lyt. Myy­tä­vä­nä oli vain pe­rus­ta­va­roi­ta.

Il­lan­suus­sa äi­ti­ni isäl­le tuo­tiin mää­räys läh­teä kah­den tun­nin ku­lu­es­sa pal­ve­luk­seen. Hän läh­ti ko­ti­vä­en siu­naus­ten saat­te­le­ma­na.

Tal­vi­so­ta kes­ti 105 päi­vää. Suo­mi sel­vi­si ih­meel­li­sen hy­vin ei­kä tul­lut val­loi­te­tuk­si, mut­ta jou­tui luo­vut­ta­maan maa-alu­ei­taan.

Isä­ni ko­ti­seu­tu, Kar­ja­lan­kan­nas, kuu­lui Neu­vos­to­lii­tol­le luo­vu­tet­tui­hin alu­ei­siin, jo­ten ko­ti­seu­dul­le ei ol­lut pa­luu­ta rau­han tul­tua. Ku­kot (isä­ni al­ku­pe­räi­nen su­ku­ni­mi on Kuk­ko) muut­ti­vat Ala­jär­vel­le, jos­ta oli löy­ty­nyt ti­la­vam­pi asun­to suu­rel­le per­heel­le.

Myö­hem­min syt­tyi jat­ko­so­ta, ja suo­ma­lai­set jou­kot sai­vat Kan­nak­sen taas hal­tuun­sa. Vä­hi­tel­len kar­ja­lais­ten sal­lit­tiin pa­la­ta ko­ti­kon­nuil­leen, ja niin Ku­kot­kin pa­la­si­vat Ran­ta­ky­lään, jos­sa ole­va ko­ti­ta­lo oli säi­ly­nyt so­dan mels­keil­tä. Lop­pu­jen lo­puk­si siel­tä oli taas läh­det­tä­vä. Asut­tu­aan evak­ko­mat­kan jäl­keen vä­li­ai­kai­ses­ti Muu­ra­mes­sa Ku­kot löy­si­vät uu­den ko­din Jä­mi­jär­vel­tä.

äi­ti­ni ko­to­na Po­ris­sa odo­tet­tiin isän pa­luu­ta ko­tiin tal­vi­so­dan lo­put­tua 13.3.1940. äi­ti­ni oli pää­si­äis­lau­an­tai­na 23.3. me­nos­sa kaup­paan, kun hän koh­ta­si tu­tun pos­ti­po­jan. Tu­lee­ko meil­le mi­tään, hän ky­syi. Tu­lee, mut­ta tuon it­se, poi­ka vas­ta­si. äi­ti­ni eh­ti ko­tiin en­nen pos­til­joo­nin tu­loa. Siel­lä aa­vis­tet­tiin, mitä oli tu­los­sa. Pos­til­joo­ni toi vi­ral­li­sen kor­tin, jos­sa ker­rot­tiin isoi­sä­ni haa­voit­tu­neen 11.3. ja kuol­leen sa­ma­na päi­vä­nä sai­raa­las­sa.

Elä­mä jat­kuu ko­et­te­le­mus­ten­kin jäl­keen. En voi ol­la ajat­te­le­mat­ta, et­tä il­man näi­tä vai­hei­ta van­hem­pa­ni tus­kin oli­si­vat ta­van­neet. Jä­mi­jär­vi kuu­luu Sa­ta­kun­taan. Us­ko­vai­set eva­kot ja kan­ta-asuk­kaat tu­tus­tui­vat toi­siin­sa.

Isä­ni kosi äi­ti­ä­ni Ro­va­nie­mel­lä siel­lä pi­det­ty­jen su­vi­seu­ro­jen ai­ka­na vuon­na 1951 ja sai myön­tä­vän vas­tauk­sen.

HeikkiHonkala
Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan. heikki.honkala@icloud.com
HeikkiHonkala

Blogistin elämää

31.12.2020 6.15
HeikkiHonkala

Maalaaminen harrastuksena

3.12.2020 8.35
HeikkiHonkala

Rakastumisia

24.10.2020 6.00
HeikkiHonkala

Unelma-ammatin tavoittelusta

12.9.2020 6.15
HeikkiHonkala

Erityisen herkkä omatunto

26.8.2020 13.35
HeikkiHonkala

Elämän haastavia käänteitä

7.8.2020 6.20
HeikkiHonkala

Suomalainen identiteetti

2.7.2020 6.00
HeikkiHonkala

Seniori kuntoilee

3.6.2020 6.00
HeikkiHonkala

Voimakas passiokokemus

5.5.2020 6.40
HeikkiHonkala

Kotiin karanteeniin

27.3.2020 10.30
HeikkiHonkala

Kuulumisia Antibesista, Ranskan Rivieralta

2.3.2020 6.50
HeikkiHonkala

Miten hetkeen tartutaan?

29.1.2020 6.55
HeikkiHonkala

Ilmastonmuutoksesta keskusteleminen

18.12.2019 6.28
HeikkiHonkala

Elämä, kipu ja rakkaus

28.10.2019 6.31
HeikkiHonkala

Sydämen sivistys on enemmän kuin hyvät tavat

10.10.2019 6.29
HeikkiHonkala

Eläkeläisen työjärjestys

12.9.2019 8.52
HeikkiHonkala

Katoavan menneisyyden jäljillä Kannaksella

23.7.2019 6.04
HeikkiHonkala

Miten usko tuli sukuuni?

13.6.2019 6.30
HeikkiHonkala

Siunauksesta

2.5.2019 6.20
HeikkiHonkala

Retkeilyä Nizzan menneisyydessä

6.3.2019 6.44
HeikkiHonkala

Kielioppia

25.1.2019 6.47
HeikkiHonkala

Suuren sanoman äärellä

21.12.2018 6.31
HeikkiHonkala

Kannattaako uskon asioista väitellä?

3.12.2018 6.07
HeikkiHonkala

Tarvitsenko pitahayoja?

11.11.2018 6.47
HeikkiHonkala

Sinä vai te?

6.10.2018 6.34
HeikkiHonkala

Sota ja rauha velvoittavat

31.8.2018 8.20
HeikkiHonkala

Aika on rahaa?

8.8.2018 6.10
HeikkiHonkala

Rakkauden syntysijoilla

12.7.2018 6.47
HeikkiHonkala

llmastotunto kolkuttaa

12.6.2018 6.29
HeikkiHonkala

Sukuni tarinat historian pyörteissä

7.5.2018 6.39
HeikkiHonkala

Taideviikko Provencessa

11.4.2018 6.24
HeikkiHonkala

Välillä nostan hattuani ja kuljen ohi

7.3.2018 6.53
HeikkiHonkala

Muutimme taas

26.1.2018 6.29
19.3.2024

Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet. Jes. 65:1

Viikon kysymys