JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Käänne

30.8.2016 6.35

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160830063500

Kesä 2006 oli vä­hä­sa­tei­sin sit­ten vuo­den 1910. Ter­mi­nen kesä jat­kui yh­tä­jak­soi­ses­ti pää­kau­pun­ki­seu­dul­la 159 vuo­ro­kaut­ta. Se on en­nä­tyk­sel­li­ses­ti kuu­kau­den pi­dem­pi jak­so kuin yleen­sä ke­säi­sin. Olin rus­kea kuin papu. Työs­ken­te­lin ke­sän ete­lä­suo­ma­lai­ses­sa kat­to­maa­laus­liik­kees­sä ot­ta­en Hel­sin­kiin hiu­kan eri­lais­ta pers­pek­tii­viä kuin ta­val­li­si­na ke­si­nä. Hom­mia oli pais­kit­ta­va ta­val­lis­ta enem­män: elo–syys­kuuk­si oli va­rat­tu ka­ve­ri­po­ru­kal­la nel­jän vii­kon reis­su Yh­dys­val­toi­hin.

Maa­la­tes­saan ker­ros­ta­lon kat­toa jou­tuu koh­taa­maan aluk­si omat pel­kon­sa. Edes­sä­ni sei­so­vat tik­kaat joh­ti­vat 8-ker­rok­si­sen ta­lon ka­tol­le. Kä­des­sä­ni oli 10 lit­ran maa­li­purk­ki ja tela, edes­sä­ni huo­ju­va ti­kas­mat­ka. Pääs­sä­ni soi vir­ren­pät­kä ”jo as­kel riit­tää siir­tä­mään, tu­le­vaan toi­seen elä­mään”. Mut­ta kaik­keen tot­tuu. Jos­sain vai­hees­sa ke­sää ka­ton reu­nat ei­vät ol­leet enää elä­män reu­no­ja. Val­jaat pi­ti­vät mi­nus­ta huol­ta, suo­je­lu­sen­ke­leil­le ei tar­vin­nut an­taa lii­kaa teh­tä­viä. Pu­he­lin­soit­to­kaan ei ol­lut enää ko­vin ih­meel­lis­tä.

– Olen hiu­kan huo­nos­sa pai­kas­sa, soi­tan myö­hem­min uu­del­leen.

Yk­si soi­tois­ta oli lau­luop­pi­laal­ta­ni. Hän oli lu­pau­tu­nut lau­la­maan si­sa­ren­sa häis­sä syys­kuus­sa. Toi­veis­sa oli Beet­ho­ve­nia, Soi tai­vaat kii­tos­ta Her­ran ja luo­jan.

– Et­tä eh­ti­sit­kö kat­soa sitä hiu­kan mi­nun kans­sa­ni?

Kesä, au­rin­ko ja lau­la­mi­nen kuu­los­ta­vat hel­pol­ta ja ke­pe­äl­tä yh­dis­tel­mäl­tä. Mut­ta voi, au­rin­ko te­kee tep­po­si­aan am­mat­ti­lau­la­jal­le­kin tur­vot­ta­mal­la läm­möl­lään ää­ni­huu­lia. Ohut­kin tuu­len­vi­re kui­vat­taa kurk­kua, te­kee mie­li ry­käis­tä.

– Har­joi­tel­les­sa­si ko­to­na juo pal­jon, joka vä­lis­sä. Kiin­ni­tä huo­mi­o­ta vo­kaa­lei­hin. Ko­kei­le kor­ke­at pai­kat ai­na en­sin ok­taa­via alem­paa. Har­joit­te­le sa­no­ja, opet­te­le jo mat­kal­la ul­koa. Olen läh­dös­sä Yh­dys­val­toi­hin, jo­ten mei­dän pi­tää ta­va­ta sitä en­nen, ker­roin lau­luop­pi­laal­le­ni.

Ju­ma­lan kun­nia luon­nos­sa on tyy­pil­li­nen juh­la­vis­sa kirk­ko­ti­lai­suuk­sis­sa lau­let­ta­va lau­lu. Se on myös tyyp­pie­si­merk­ki lau­lus­ta, jon­ka nimi jää pel­käk­si ot­si­kok­si ei­kä ni­men sa­no­ja lau­le­ta mu­ka­na ker­taa­kaan lau­lun ai­ka­na. Täl­löin ih­mis­mie­liin is­kos­tuu lau­lun käyt­tö­ni­me­nä en­sim­mäi­sen sä­keen sa­nat. Tai­vaat ju­lis­ta­vat ian­kaik­kis­ta kirk­kaut­ta (Die Him­mel rühmen des Ewi­gen Eh­re) on al­ku Chris­ti­an Fürchte­gott Gel­ler­tin ru­nos­ta, joka jul­kais­tiin ko­ko­el­mas­sa Py­hiä oo­de­ja ja lau­lu­ja 1757. Lud­wig van Beet­ho­ven sä­vel­si ru­non osak­si lau­lu­sar­jaa (op. 48) vuon­na 1803. Leh­ti­mie­he­nä, sa­noit­ta­ja­na ja edus­kun­nan pi­ka­kir­joit­ta­ja­na tun­net­tu Väi­nö Val­ve kään­si Gel­ler­tin ru­non sa­la­ni­mel­lä V. Ar­ti muo­toon Soi tai­vaat kii­tos­ta Her­ran ja Luo­jan. Tai­dok­kaas­sa ja eh­dot­to­man teks­ti­läh­töi­ses­sä sä­vel­lyk­ses­sä sana Her­ra saa en­sim­mäi­sen sä­keen kor­keim­man sä­ve­len. Näin mu­siik­ki kun­ni­oit­taa Ju­ma­laa ja hä­nen luo­mis­töi­tään mitä upeim­mal­la ta­val­la.

Is­tun pi­a­non ää­reen. Ke­sä­kuu­lu­mi­set on vaih­det­tu, nuo­ri­mies to­det­tu kun­nos­sa ole­vak­si ja reip­paak­si lau­la­mis­ta var­ten. Lau­la­mi­ses­sa on poh­jim­mil­taan ai­na kyse ener­gi­as­ta. Jos olet vä­sy­nyt, uu­pu­nut ja mie­le­si on maas­sa, kuu­luu se lau­lus­ta­si vä­lit­tö­mäs­ti. Jos ole­muk­se­si on ryh­di­tön, ha­lu­ton ja velt­to on tur­haa ku­vi­tel­la löy­tä­vän­sä räis­ky­vää tul­kin­taa ja täys­jän­tei­seen lau­la­mi­seen vaa­dit­ta­vaa heit­täy­ty­mis­tä. Lau­lu­tun­neil­la ener­gi­aa siir­tyy opet­ta­jan ja op­pi­laan vä­lil­lä. Ke­sä­te­räs­tä huo­li­mat­ta mi­nun on ryh­dis­täy­dyt­tä­vä, op­pi­las mak­saa ja ha­lu­aa siis saa­da ra­hoil­leen vas­ti­net­ta. Täl­lä ker­taa op­pi­laal­la oli run­saas­ti an­net­ta­vaa opet­ta­jal­leen. Mikä ih­meel­li­nen rau­ha, voi­ma ja va­pau­tu­nei­suus täs­tä pa­ri­kymp­pi­ses­tä mie­hes­tä il­moil­le vir­tai­lee­kin – opet­ta­ja pi­a­non­sa ta­ka­na al­kaa it­se­kin löy­tää moo­di­aan. Tar­kas­tam­me hen­gi­tys­tä, vo­kaa­li­vä­re­jä, vo­kaa­lien si­to­mis­ta. Ta­vus­ta sa­naan, sa­nas­ta lau­see­seen, lau­sees­ta sä­kee­seen, sä­kees­tä sä­keis­töön – ra­ken­nam­me lau­lus­ta ko­ko­nai­suut­ta. Mie­tim­me tun­ne­ti­lo­ja: Mitä sä­vel­tä­jä, sa­noit­ta­ja ja lau­la­ja it­se ha­lu­ai­si­vat mah­dol­li­ses­ti mil­lä­kin asi­al­la vies­tiä? Mil­tä tun­tuu lau­laa si­sa­ren­sa häis­sä? Mi­ten kirk­ko­ti­lai­suus vai­kut­taa lau­la­jaan? Jän­nit­tää­kö? Mikä on hy­vää ja mikä hait­taa­vaa jän­ni­tys­tä? Mil­loin tar­vi­taan jän­ni­tet­tä, mil­loin jän­ni­tys­tä.

Elo­kuun kuu­muu­des­sa, luok­ka­huo­neen hä­mä­ryy­des­sä lau­lu ja lau­la­ja­poi­ka al­ka­vat elä­mään. Ju­ma­lan kun­ni­ak­si sä­vel­let­ty lau­lu soi kau­nii­na ja ta­sa­pai­noi­se­na.

– ää­ne­si on mah­ta­vas­sa kun­nos­sa – mi­ten ih­mees­sä olet saa­nut pi­det­tyä ke­sä­tau­ol­la­kin sen näin hy­vä­nä?

– Mi­nun on hyvä ol­la, pi­dän täs­tä lau­lus­ta ja tun­nen et­tä se so­pii mi­nul­le.

Tun­ne­ti­la kan­taa ja vä­lit­tyy myös kuu­li­jal­le. Tun­nin päät­teek­si olo­ni on ih­meel­li­sen ke­vyt. Hy­vil­lä mie­lin voin läh­teä mat­kal­le­ni ja jät­tää op­pi­laa­ni si­sa­ren­sa vih­ki­äis­ti­lai­suut­ta juh­lis­ta­maan.

– Lai­ta sit­ten vies­tiä heti, mi­ten meni! Hen­ges­sä mu­ka­na!

Saan vies­tin mat­kal­le­ni. Sen si­säl­tö ei ole sitä, mitä olen aja­tel­lut. Lau­luop­pi­laa­ni, jon­ka piti lau­laa si­sa­ren­sa häis­sä, on kuol­lut ta­pa­tur­mas­sa. Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat, päi­viem­me jäl­jel­lä ole­va mää­rä, kaik­ki tun­tu­vat kä­sit­tä­mät­tö­mil­tä. Niin pal­jon elin­voi­maa, iloa ja rau­haa – ja het­kes­sä kaik­ki on ohi.

Siu­naus­ti­lai­suus oli yk­si elä­mä­ni vah­vim­pia ko­ke­muk­sia. Sank­ka ka­ve­rei­den jouk­ko oli saat­ta­mas­sa to­ve­ri­aan. Kai­kil­la oli sama mie­li, kii­tos et­tä saim­me tun­tea tä­män hie­non ih­mi­sen!

Jou­lu­kuu 2007. Sei­son ys­tä­vie­ni vih­ki­kir­kon par­vel­la. Hää­mars­sik­si on va­lit­tu tut­tua Beet­ho­ve­nia, Ju­ma­lan kun­nia luon­nos­sa. Löy­dän lau­lus­ta­ni ai­van uu­sia sä­vy­jä. Ken tai­vaan täh­dil­le tuik­ke­hen an­toi? Täh­ti­tai­vaan tuik­kees­sa kim­mel­tää tu­le­vai­suu­sus­kon li­säk­si mah­dol­li­suus elä­män päät­ty­mi­seen. Ja il­mat ker­too ih­mei­tään. Ih­mi­se­lä­mä lie­nee niis­tä ih­meel­li­sin.

ArttuH.
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys