JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Het­kiä elä­män­kaa­rel­la

22.9.2014 7.11

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140922071100

Tou­ko­kuun lo­pus­sa saan säh­kö­pos­tin. Pos­tis­saan Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­den Han­na-toi­mit­ta­ja tie­dot­taa verk­ko­leh­den ke­säs­tä ja uu­ti­soin­nis­ta. "On tul­lut myös mo­nia pyyn­tö­jä, jois­sa on toi­vot­tu blo­gis­tik­si it­sel­li­siä, nuo­ria kir­joit­ta­jia", kir­joit­taa Han­na.

Ry­pis­tän ot­saa­ni. Olen 33-vuo­ti­as, mie­lel­tä­ni rei­pas ja en­nak­ko­luu­lo­ton, ke­nel­le minä sit­ten kir­joi­tan? äs­ken­hän vie­lä sei­soin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen pi­hal­la rin­gis­sä le­vot­to­ma­na miet­ti­mäs­sä, et­tä mis­sä sitä il­taa jat­ke­taan. Ei kai sii­tä ole kuin het­ki ai­kaa, kun tus­kai­lin gra­du­ni kans­sa, olin val­mis hyp­pää­mään vii­kon­lop­pu­reis­sul­le vii­den mi­nuu­tin va­roi­tu­sa­jal­la ja nu­kuin ren­tout­ta­van yön ne­wy­or­ki­lai­sel­la ui­ma­ran­nal­la. Sit­ten joku ny­käi­see mi­nua lah­kees­ta. ”Is­kä, mik­si tuo setä pu­hal­taa tu­pak­kaa?”

Usein sa­no­taan, et­tä ajan ku­lu­mi­sen huo­maa lap­sis­sa. Pi­tää paik­kaan­sa, voin to­dis­taa. Mut­ta va­li­tet­ta­vas­ti voin to­dis­taa myös sen, et­tä ajan ku­lu­mi­sen huo­maa myös ai­kui­sis­sa. Tänä ke­vää­nä tuli ku­lu­neek­si 15 vuot­ta sii­tä, kun sain yli­op­pi­las­la­kin. Työ­nan­ta­ja­ni muis­ti mi­nua lah­jal­la vii­me syk­sy­nä, kun vii­si vuot­ta pä­te­vä­nä opet­ta­ja­na kau­pun­gin pal­ve­luk­ses­sa tuli täy­teen. Elä­mä on ai­ka va­kiin­tu­nut­ta, on vai­mo, kol­me las­ta ja asun­to­lai­na. Mie­len nuo­ruus­kaan ei au­ta. Vel­je­ni kat­soi eräs­tä ku­vaa­ni ja to­te­si: ”Pal­jon on vet­tä vir­ran­nut tuon ku­van ot­ta­mi­sen jäl­keen.” Ku­van ot­ta­mi­ses­ta on seit­se­män vuot­ta ai­kaa ja se on pro­fii­li­ku­va­na­ni täs­sä blo­gis­sa.

Kun ikää tu­lee li­sää, muut­tuu mie­li ava­ram­mak­si. Kym­me­nen vuot­ta sit­ten oli­sin ol­lut lä­hin­nä vi­nos­ti hy­myil­len hu­vit­tu­nut tä­män päi­vän kes­kus­te­lu­ti­lan­teis­ta­ni: siis et­tä oi­ke­as­ti, voi­ko joku to­del­la toi­sen ih­mi­sen koh­da­tes­saan ju­tel­la vaip­pa­mer­keis­tä ja vai­kut­taa sil­ti ihan täys­päi­sel­tä? Kun it­se­var­muus li­sään­tyy, huo­maa voi­van­sa koh­da­ta min­kä ta­han­sa ikäi­siä ih­mi­siä ei­kä koko ajan tar­vit­se pe­lä­tä me­net­tä­vän­sä mi­tään kes­kus­tel­les­saan ”ai­kuis­ten” kans­sa. ”Häp­se­jä” saa va­paas­ti ol­la siel­lä mis­sä on, minä voin ol­la nyt täs­sä. Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen au­las­sa ei tar­vit­se kui­kuil­la kes­kus­te­lu­kump­pa­nin olan yli koko ajan, et­tä mi­hin­kä nuo ja nuo ovat me­nos­sa ja pää­sen­kö mat­kaan.

Tou­ko­kui­sen säh­kö­pos­tin vies­ti mie­ti­tyt­tää mi­nua edel­leen. Tä­män­het­ki­sel­lä elä­män­ko­ke­muk­sel­la­ni osaan kui­ten­kin sa­noa sen, et­tä en enää tar­vit­se ver­tais­ryh­mää ym­pä­ril­le­ni sa­mal­la ta­val­la kuin nuo­rem­pa­na. Olen iloi­nen sii­tä, et­tä ym­pä­ril­lä­ni on eri elä­män­ti­lan­teis­sa elä­viä ih­mi­siä ja voin seu­ra­ta hei­dän elä­mään­sä täs­tä omas­ta kon­teks­tis­ta­ni. Naa­pu­rin 67-vuo­ti­as Han­ne­le on opet­ta­nut mi­nul­le elä­mäs­tä enem­män kuin kaik­ki tä­hä­nas­ti­sen elä­mä­ni Han­ne­let yh­teen­sä.

SRK:n Elä­män­po­luil­la-kir­ja­sar­ja kur­kis­taa eri­lai­ses­sa elä­män­vai­hees­sa ole­vien ih­mis­ten ar­keen. Mie­les­tä­ni sar­ja on ol­lut kiin­toi­sa sen alus­ta saak­ka, vaik­ka ihan sen jo­kai­nen osa ei ole pal­vel­lut­kaan omaa sen het­kis­tä elä­män­ti­lan­net­ta­ni. Elä­män­kaa­ri­te­o­ree­ti­kot laa­ti­vat kaa­ri­aan ja py­säk­ki­mal­le­jaan, ja vaik­ka vas­tus­te­li­sin, jou­dun liki vä­ki­sin löy­tä­mään it­se­ni ai­na siel­tä jos­tain kaa­ren mut­kal­ta.

Elä­män­kaa­ri­te­o­ri­an mu­kaan elän nyt elä­män ruuh­ka­vuo­sia. Hek­ti­syys on vä­lil­lä ras­kas­ta, mut­ta iän kart­tu­es­sa huo­maan naut­ti­va­ni yhä enem­män jo­kai­ses­ta het­kes­tä sel­lai­se­naan. Vii­kon­lop­pu­jen ja reis­su­jen odot­ta­mi­nen ryt­mit­tää elä­mää toki ki­vas­ti, mut­ta pe­ru­sar­ki on kui­ten­kin mil­tei sitä pa­ras­ta elä­mää. Nuo­rem­pa­na mie­tin, kai­pai­sin­ko va­pau­des­ta­ni jo­tain men­ty­ä­ni nai­mi­siin ja si­tou­dut­tu­a­ni per­hee­ni pa­riin. Su­vi­seu­ro­jen lau­an­tai­yö­tä? Hel­sin­gin yr­kän ala­pi­haa? Il­ta­ky­lien Uu­no-kort­ti­pe­liä?

Vas­taa­mi­nen on yl­lät­tä­vän help­poa. Jos yk­si asia pi­täi­si va­li­ta, va­lit­si­sin yk­sin läh­te­mi­sen help­pou­den. Sen tun­teen, et­tei tar­vit­se näyt­tää nuh­rui­sel­ta per­hee­ni­säl­tä, jon­ka pai­taan on pyy­hit­ty läh­tö­het­ken kyy­ne­leet ja pe­se­mät­tä jää­neet ba­naa­ni­kä­det. Ja se­kin on ai­ka pien­tä se.

ArttuH.
3.8.2020

Mut­ta sinä tah­dot si­sim­pää­ni to­tuu­den - il­moi­ta siis mi­nul­le vii­sau­te­si! Ps. 51:8

Viikon kysymys