– Is­kä, äi­din ma­sus­sa on vau­va! Mi­ten se on sin­ne men­nyt?

Mis­tä lap­set tu­le­vat? Kai­kes­sa yk­sin­ker­tai­suu­des­saan yh­teen ky­sy­myk­seen tii­vis­tyy koko ih­mi­sen ole­mas­sa­o­lo kaik­ki­ne elä­män­tar­koi­tus­poh­din­toi­neen. Yk­si pie­ni ja kli­sei­nen ky­sy­mys ja sil­ti sa­mal­la asia, joka as­kar­rut­taa ja mie­ti­tyt­tää pien­tä ih­mis­tä suun­nat­to­mas­ti. Ja vaik­ka olin odot­ta­nut ky­sy­mys­tä, ke­hi­tel­lyt sii­hen liu­dan vas­tauk­sia ja val­mis­tau­tu­nut ti­lan­tee­seen huo­lel­li­ses­ti, tuli se yh­tä yl­lät­tä­en kuin kes­ki­mää­räi­set vai­ke­at ky­sy­myk­set tup­paa­vat tu­le­maan. Ruuh­ka­bus­sis­sa, kym­me­nien kor­vien hö­ris­tes­sä ja päi­den kään­ty­es­sä mei­tä koh­ti. Olim­me­han jo luon­nol­li­ses­ti he­rät­tä­neet huo­mi­o­ta bus­siin tul­les­sam­me ne­li­vuo­ti­aan pro­tes­toi­des­sa ää­nek­kääs­ti näh­ty­ään lem­pi­pai­kal­laan jo is­tu­mas­sa kes­ki-ikäi­sen mie­hen.

Opet­ta­ja­na las­ten yl­lät­tä­viin ky­sy­myk­siin no­pe­an vas­tauk­sen kek­si­mi­nen on ta­va­no­mais­ta ja ar­ki­päi­väis­tä. Ti­lan­tei­ta, jois­sa vas­taus on an­net­ta­va sa­la­man­no­pe­as­ti, on työs­sä­ni liki päi­vit­täin. Lap­si kun ei ky­sy­myk­si­neen kat­so ai­kaa ei­kä paik­kaa. Tur­val­li­sen ai­kui­sen seu­ras­sa lap­si voi ky­syä mitä vaan vä­lit­tä­mät­tä ym­pä­ril­lä ole­vis­ta ih­mi­sis­tä tuon tai­vaal­lis­ta. Sil­ti oman lap­sen ih­mi­sen elä­män al­kua kos­ke­va ky­sy­mys lait­toi kie­len kes­kel­le suu­ta. Se­kun­nin sa­da­so­sas­sa oli va­lit­ta­va jon­kun­lai­nen vies­tin­nän tie. Va­lit­si­sin­ko opet­ta­vai­sen ää­nen aloit­ta­en reip­paan lu­en­non su­ku­puol­ten vä­li­sis­tä fy­si­o­lo­gi­sis­ta erois­ta? Ot­tai­sin­ko las­ten­kir­ja­mai­sen lä­hes­ty­mis­ta­van kek­sien ih­mi­sen su­ku­puo­lie­li­mil­le leik­ki­sät ni­met ja kuu­los­ta­en omis­sa kor­vis­sa­ni­kin liki nau­ret­ta­val­ta? Ys­käi­si­sin­kö ku­ten kir­jo­jen isät ja nap­pai­sin­ko kli­sei­sen aloi­tuk­sen mal­liin ”niin kat­sos, poi­ka­ni, nyt­hän on niin et­tä…”.

Lap­suu­den­ko­dis­sa­ni ei ih­mi­sen sek­su­aa­li­suu­des­ta pu­hut­tu yh­tään mi­tään. Lä­hi­pii­riim­me ei juu­ri­kaan kuu­lu­nut pik­ku­lap­si­per­hei­tä ei­kä vau­vo­jen syn­ty­mis­tä tai ih­mi­sen al­kua tar­vin­nut juu­ri poh­tia. Kou­lun bi­o­lo­gi­an­tun­neil­la huo­ma­sin luok­ka­to­ve­rei­de­ni tirs­ku­mi­ses­ta asi­aan liit­ty­vän jo­tain hä­pe­äl­lis­tä. Op­pi­kir­joi­hin oli piir­rel­ty kai­ken­lais­ta yli­mää­räis­tä, ja opet­ta­jil­la oli ajan hen­gen mu­kai­ses­ti rei­pas ja no­pea kä­sit­te­ly­tah­ti täl­lais­ten asi­oi­den koh­dal­la. Ylä­kou­lun puo­lel­la kaik­ki va­lis­tus liit­tyi ni­me­no­maan eh­käi­syyn. It­se sek­su­aa­li­suu­des­ta ei pu­hut­tu mi­tään. Kai­ken edes jol­lain ta­paa jär­ke­vän in­for­maa­ti­o­ni han­kin lu­ke­mal­la ke­sä­mö­kil­lä lää­kä­ri­leh­tien vuo­si­ker­to­ja. Leh­den ky­sy­mys­pals­toil­la ih­mi­set pui­vat on­gel­mi­aan. Vaik­ka lä­hes­tyin asi­aa on­gel­mien kaut­ta, opin, et­tä sek­su­aa­li­suus on osa ih­mis­tä ja se vai­kut­taa ta­paam­me elää, tun­tea, aja­tel­la ja ra­kas­taa. Mie­lee­ni jäi se­kin, et­tä mi­tään sel­lais­ta ei kos­kaan tar­vit­se teh­dä, mitä ei ha­lua. Pää­tin jo var­hain, et­tä omil­la lap­sil­la­ni oli­si mah­dol­li­suus saa­da kaik­ki mah­dol­li­ses­ti tar­vit­se­man­sa tie­to sek­su­aa­li­suu­des­ta oman ko­din sei­nien si­sä­puo­lel­la ja tur­val­li­ses­ti kes­kus­tel­len.

Lap­sen luon­nol­li­nen ky­se­lyn­tar­ve kul­mi­noi­tuu usein nii­hin ky­sy­myk­siin, joi­den ää­rel­lä lap­si tun­tee häm­men­nys­tä. Sek­su­aa­li­nen ke­hi­tys al­kaa Vä­es­tö­lii­ton Sek­su­aa­li­suu­den por­taat -ope­tus­pa­ke­tin mu­kaan jo koh­dus­sa ja jat­kuu läpi elä­män il­me­ten ku­hun­kin elä­män­vai­hee­seen tyy­pil­li­ses­ti kuu­lu­vin vai­hein. Pik­ku­lap­sen sek­su­aa­li­suus on ni­me­no­maan su­ku­puo­li­roo­lei­hin ja omaan ke­hoon tu­tus­tu­mis­ta. Lap­sen lä­hel­lä ole­vien ai­kuis­ten suh­tau­tu­mi­sel­la ja per­heen vuo­ro­vai­ku­tus­mal­leil­la on kes­kei­nen mer­ki­tys lap­sen ke­hi­tyk­seen. Po­si­tii­vi­sen mi­nä­ku­van saa­mi­nen on yk­si ih­mi­se­lä­män kes­kei­sim­piä ta­voit­tei­ta – oli ky­sees­sä sit­ten mikä elä­mä­na­lue ta­han­sa.

Kai­ken­lai­sen taus­ta­tie­don ää­rel­lä tun­tee van­hem­pa­na suur­ta riit­tä­mät­tö­myyt­tä. Tie­dän, et­ten ole ko­ke­muk­si­ne­ni yk­sin. Tein joi­ta­kin vuo­sia sit­ten pro gradu -tut­kiel­man Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen las­ten- ja nuor­ten­kir­jal­li­suu­den ih­mis­kä­si­tyk­ses­tä. Tär­ke­äs­sä ikä­vai­hees­sa mi­nä­ku­vaa ra­ken­ta­vil­le nuo­ril­le kir­jo­jen vies­ti kai­kes­ta sek­su­aa­li­suu­teen viit­taa­vas­ta oli mie­les­tä­ni hy­vin ohut ja har­va­sa­nai­nen ja ver­hot­tu eri­kois­ten il­maus­ten taak­se. Erot ylei­seen nuor­ten­kir­jal­li­suu­teen ko­ros­tui­vat ni­me­no­maan sek­su­aa­li­ky­sy­myk­sis­sä. Lu­ke­mas­ta­ni kir­jal­li­suu­des­ta jäi mie­leen esi­mer­kik­si viit­taus esi­a­vi­ol­li­seen sek­siin: ”On kuin per­ho­sen sii­vet kat­kais­tai­siin” on var­mas­ti vie­hät­tä­vä il­mai­su, mut­ta mitä ih­met­tä se ker­too asi­oi­ta poh­ti­val­le nuo­rel­le? Us­kon, et­tä avoi­mel­la ja roh­ke­al­la vies­tin­näl­lä saa­vu­tet­tai­siin näis­sä­kin asi­ois­sa pa­rem­pi maa­li kuin vai­ke­ne­mal­la ja ai­he­pii­ri ko­ko­naan ohit­ta­mal­la. Kir­jal­li­suu­del­la oli­si help­poa tu­kea myös van­hem­pia kas­va­tus­työs­sään. 2000-lu­vun nuo­ret elä­vät ai­van eri­lai­ses­sa maa­il­mas­sa kuin it­se elin pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten. So­si­aa­li­nen me­dia pai­neis­taa ih­mi­siä aset­ta­en ul­ko­nä­ön en­tis­tä tär­ke­äm­pään ase­maan. Mil­tä näy­tän ku­vis­sa? Mil­lai­sen ku­van jul­kai­sen seu­raa­vak­si?

Sek­su­aa­lis­ta mi­nä­ku­vaa vää­ris­tä­vää ma­te­ri­aa­lia on kaik­kien saa­ta­vil­la äly­pu­he­lin­ta si­pai­se­mal­la. Täl­lai­se­na ai­ka­na ko­din tur­val­li­nen ja avoin kes­kus­te­luil­ma­pii­ri nou­see ar­voon ar­vaa­mat­to­maan. Lap­sen ja nuo­ren tu­ke­mi­nen tär­ke­äs­sä ke­hi­tys­vai­hees­sa aut­taa po­si­tii­vi­sen ja ta­sa­pai­noi­sen mi­nä­ku­van luo­mi­ses­sa. Tur­val­li­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä ja avoi­mes­sa kes­kus­te­luil­ma­pii­ris­sä kas­vaa hie­no­ja ta­sa­pai­noi­sia ih­mi­siä. Per­heet tar­vit­se­vat tu­kea ja roh­kai­sua avoi­men kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin luo­mi­ses­sa. Eh­kä­pä SRK:n kus­tan­nu­soh­jel­mas­sa oli­si ti­laus­ta uu­del­le te­ok­sel­le.

Il­lal­la lai­tan esi­kois­ta nuk­ku­maan. Il­ta­ru­kouk­sen jäl­keen meil­lä on ta­pa­na kes­kus­tel­la päi­vän ta­pah­tu­mis­ta ja kai­kes­ta muus­ta­kin mikä mie­ti­tyt­tää ne­li­vuo­ti­as­ta. Se­li­tyk­see­ni ih­mi­sen alus­ta hän on ihan tyy­ty­väi­nen: jos rai­ruo­ho ja iso puu­kin kas­va­vat pie­nes­tä sie­me­nes­tä, niin mik­sei sit­ten ih­mi­nen­kin? Lap­sen maa­il­ma loo­gi­suuk­si­neen tun­tuu vä­lil­lä hät­käh­dyt­tä­väl­tä. Meil­lä ai­kui­sil­la sa­man­lai­seen joh­don­mu­kai­seen päät­te­lyyn on jos­tain syys­tä vä­lil­lä val­ta­vas­ti mat­kaa.

Blo­gi­päi­vi­tyk­ses­sä on käy­tet­ty läh­tee­nä vä­es­tö­lii­ton si­vu­ja, www.va­es­to­liit­to.fi