JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Äly­va­paa pu­he­lin

19.1.2015 6.45

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150119064500

Uu­si vuo­si on pe­rin­tei­ses­ti ta­vat­tu aloit­taa jol­lain lu­pauk­sel­la. It­se en lu­paus­ta täl­lä ker­taa tar­vin­nut, konk­reet­ti­nen teko kor­va­si kat­teet­to­mat lu­pauk­set ker­ta­laa­kis­ta. Os­tin uu­den pu­he­li­men. Hy­vä­hän se van­ha­kin oli­si ol­lut, mut­ta meni on­ne­ton lop­pu­vii­mein mus­tak­si näy­töl­tään ja lä­het­ti muu­ta­man it­se luon­nos­te­le­man­sa teks­ti­vies­tin sa­tun­nai­ses­ti va­lit­se­mal­leen hen­ki­löl­le. Sel­lais­ta ei sie­dä hir­ve­än mon­taa ker­taa ta­pah­tu­vak­si. Sik­si mars­sin päät­tä­väi­ses­ti vä­li­päi­vä­nä kaup­paan ja luo­vuin pe­ri­aat­tees­ta­ni. Kän­nyk­kä­ni ovat tä­hän saak­ka ol­leet sitä pe­rin­teis­tä pu­he­lin­mal­lia nu­me­ro­näp­päi­mi­neen ja sup­pei­ne omi­nai­suuk­si­neen. Myy­jät­tä­ren il­mees­tä näin, et­tä Uk­ko No­a­kin kul­jet­tai­si ny­ky­ai­kai­sem­paa vies­tin­tä­tek­niik­kaa ar­kis­saan kuin minä tas­kus­sa­ni. ”Ai sä oot pär­jän­ny tol­la!!” Kä­vel­les­sä­ni uu­den­kar­hea äly­pu­he­lin muo­vi­pus­sis­sa ta­ju­sin, et­tä vii­mek­si olen tun­te­nut jon­kun lait­teen omis­ta­mi­ses­ta yh­tä suur­ta iloa os­tet­tu­a­ni roi­lo­tus­ko­neen eli ura­jyr­si­men tois­sa tal­ve­na. Tus­kin­pa tu­li­sin pet­ty­mään täl­lä­kään ker­taa.

Ihas­tel­les­sa­ni uut­ta han­kin­taa­ni ko­to­na tu­lin täy­sin va­kuut­tu­neek­si sii­tä, et­tä pu­he­lui­den soit­ta­mi­nen täl­lä ma­sii­nal­la on täy­sin si­vu­seik­ka. Sa­maa miel­tä tai­si ol­la pu­he­li­men val­mis­ta­ja­kin si­joit­ta­es­saan pu­he­li­men pi­ka­ku­vak­keen näy­töl­lä vas­ta kuu­den­nek­si: soit­ta­mis­ta tär­ke­äm­pää on muun mu­as­sa ot­taa va­lo­ku­via, lu­kea säh­kö­pos­tia ja os­tel­la eri­lai­sia so­vel­luk­sia val­mis­ta­jan net­ti­kau­pas­ta. So­vel­luk­si­a­han ny­ky­pu­he­li­meen on saa­ta­vis­sa Sii­o­nin lau­lut -ko­ko­el­mas­ta kar­tan­piir­to-oh­jel­maan, eli ei kun siis so­vel­ta­maan.

So­si­aa­li­sen me­di­an voi­daan aja­tel­la epä­so­si­aa­lis­ta­van ih­mi­siä. So­si­aa­li­sen me­di­an vas­tus­ta­jat ve­tä­vät ar­gu­men­teik­seen usein oi­kei­den ta­paa­mis­ten vä­hen­ty­mi­sen, kun ”kaik­ki” ovat jo lu­ke­neet uu­ti­se­si säh­köi­ses­sä muo­dos­sa. Mene ja tie­dä, mut­ta so­si­aa­li­nen me­dia mah­dol­lis­taa ole­mas­sa­o­lol­laan to­taa­li­sen ul­ko­puo­li­suu­den tun­teen. Kun tas­kus­sa­ni oli ”ta­val­li­nen” pu­he­lin, olin aut­ta­mat­ta ul­ko­na kai­ken­maa­il­man wat­sa­peis­ta ja ins­tois­ta, jot­ka vai­mon elä­mään ovat kuu­lu­neet jo muu­ta­man vuo­den ajan. Kun vai­mon kän­nyk­kä he­läyt­ti il­maan jon­kun li­rauk­sen, tie­sin jos­sain ta­pah­tu­van jo­tain, jos­ta jäi­sin täy­sin osat­to­mak­si. Uu­si pu­he­lin tas­kus­sa­ni tun­sin pit­käs­tä ai­kaa val­ta­vaa hy­väk­sy­tyk­si tu­le­mi­sen tun­net­ta. Ja tu­lin­han hy­väk­sy­tyk­si­kin. Tuli per­he­po­ri­naa ja si­sa­rus­ten ryh­mä, tuli ka­ve­ri­pyyn­tö­jä ja kaik­ki tuos­sa noin, kä­den ulot­tu­vil­la, omas­sa tas­kus­sa! On­nes­ta soi­ke­a­na si­pai­sen näyt­töä, ja pu­he­lin vi­hel­tää tun­nuk­sen­sa kuin kut­su­en ”Har­ti­kai­nen, Har­ti­kai­nen, tääl­lä ois taas tär­ke­ää tie­toa”!

En ole var­ma sa­nan ”äly­pu­he­lin” ety­mo­lo­gi­as­ta, mut­ta so­si­aa­li­ses­ti älyk­kääk­si sitä ei voi ai­na­kaan kut­sua. Muu­ta­man pyyh­käi­syn jäl­keen se päi­vit­ti yh­teys­tie­to­lis­ta­ni, kävi läpi pu­he­lin­lu­et­te­lo­ni, säh­kö­pos­ti- ja Fa­ce­book-ti­li­ni ja ryh­tyi jär­jes­te­le­mään olet­ta­mi­aan ys­tä­vyys­suh­tei­ta­ni uu­teen va­loon. Siis ihan­ko tot­ta, pyö­rit­te­len sil­mi­ä­ni, kun pu­he­lin eh­dot­taa et­tä seu­rai­sin Ins­tag­ra­mis­sa asun­tom­me kol­me vuot­ta sit­ten myy­neen kiin­teis­tö­vä­lit­tä­jän tai häis­säm­me kuu­si vuot­ta sit­ten tar­joil­leen nai­sen va­lo­ku­va­kan­si­oi­ta. En­tä­pä mui­nais­ten yli­o­pis­to-opin­to­je­ni ai­kai­nen de­kaa­ni, ha­lu­ai­sin­ko näh­dä hä­nen Tor­re­mo­li­nok­sen ku­van­sa tahi aa­mu­pa­la­pöy­tän­sä? Lii­tyn it­se­kin Ins­tag­ra­miin, la­taan sin­ne kol­me ku­vaa ja jään in­nol­la odot­ta­maan. Mut­ta en ole kiin­nos­ta­va. Kah­den vii­kon ai­ka­na saan yh­den seu­raa­jan, vai­mo­ni, ja hä­net­kin luon­nol­li­ses­ti koh­te­li­ai­suus­syis­tä. Ai­ka te­kee on­nek­si teh­tä­vän­sä. Erää­nä päi­vä­nä vai­mo hei­lut­taa pu­he­lin­taan in­nois­saan: eräs new­hamps­hi­re­läi­nen ko­ti­rou­va on al­ka­nut seu­ra­ta mi­nua. Hän siel­lä jos­sain ha­lu­aa näh­dä uu­den­vuo­den pe­ru­na­sa­laat­tim­me ja ku­vat po­jas­ta­ni viet­tä­es­säm­me isä–poi­ka­päi­vää yli­kan­sal­li­sen ham­pu­ri­lais­ra­vin­to­la­ket­jun ra­vin­to­las­sa. Kah­den seu­raa­jan voi­min jak­san taas uu­teen päi­vään.

Pu­he­li­me­ni vai­kut­taa pääl­li­sin puo­lin siis älyk­kääl­tä, mut­ta niin äly­käs se ei vie­lä ole, et­tä jak­sai­si sää­del­lä voi­mi­aan. Sää­dän he­rä­tys­kel­lon soit­ta­maan aa­muk­si ja oi­kai­sen pit­käk­se­ni. He­rä­tes­sä­ni tun­nen olo­ni har­vi­nai­sen pir­te­äk­si: kun­pa työ­aa­mui­na­kin he­räi­sin näin vet­re­ä­nä heti aa­mus­ta! Ei­kä kel­lo ole edes soi­nut. Iloi­se­na hy­päh­dän pois vuo­tees­ta ja kat­sah­dan pu­he­lin­ta­ni. Sen näyt­tö on mus­tem­pi kuin ik­ku­nas­ta nä­ky­vä au­rin­gon­sä­tei­nen aa­mu. Kel­lo on kym­men­tä yli kym­me­nen ei­kä äly­pu­he­li­me­ni ole he­rät­tä­nyt mi­nua, sen ak­ku on lop­pu­nut yön ai­ka­na. Edel­li­nen pu­he­li­me­ni, se vä­hin­tään­kin äly­tön, osa­si he­rät­tää mi­nut unes­ta­ni vaik­ka vir­ta kat­kais­tu­na. Lai­tan la­tu­rin sei­nään ja pu­he­lin vi­hel­tää tyy­ty­väi­se­nä. On­nek­si he­rä­tys oli vain tes­taus­käy­tös­sä, mi­nul­la ei ole kii­re mi­hin­kään. Taas vi­hel­lys, eh­kä­pä What­sAp­pis­sa on jo­tain ilois­ta? Si­pai­sen pu­he­lin­ta liki hel­läs­ti, on­han se tuot­ta­nut jo niin pal­jon iloa. äly­va­paa pu­he­lin.

ArttuH.
3.8.2020

Mut­ta sinä tah­dot si­sim­pää­ni to­tuu­den - il­moi­ta siis mi­nul­le vii­sau­te­si! Ps. 51:8

Viikon kysymys