JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kun prin­ses­sa tu­lee ta­loon

23.4.2014 8.13

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140423081300

Hei­nä­kui­se­na kes­ki­viik­ko­aa­mu­na saa­tam­me po­jat esi­koi­sen kum­mi­tä­din hoi­viin ja kii­reh­dim­me nais­tenk­li­ni­kal­le. Ult­ra­ää­ni sen pal­jas­taa, meil­le on tu­los­sa vau­va! Tun­ne on sitä sa­maa kuin ai­em­mil­la­kin ker­roil­la: yh­tä ai­kaa epä­us­koi­nen ja häm­men­ty­nyt, mut­ta kii­tol­li­nen. Haen po­jat kum­mi­tä­din luo­ta, joka ha­laa mi­nua lu­jas­ti on­nit­te­lu­jen mer­kik­si. Ke­sä­päi­vä jat­kuu puis­tos­sa, ja au­rin­gon sä­teis­sä mah­dol­li­nen tam­mi­kui­nen syn­ny­tys tun­tuu hai­le­al­ta haa­veel­ta. Et­tä siis vau­va!

Vau­vau­u­ti­set ovat näin mie­he­nä ai­na ai­ka haas­teel­lis­ta ker­rot­ta­vaa. Jos vat­sa­ni kas­vaa, se ei ker­ro muus­ta kuin len­kil­lä käy­mi­sen har­ven­neis­ta vä­leis­tä. Jos ky­se­len juus­to­jen val­mis­tus­me­ne­tel­mien pe­rään, ih­mi­set ajat­te­le­vat sen kuu­lu­van nor­maa­liin kiin­nos­tuk­see­ni ruo­an­lait­toa koh­taan. Sik­si här­kää on tar­tut­ta­va sar­vis­ta ja asi­aa pä­räy­tet­tä­vä jul­ki so­pi­vas­sa pai­kas­sa.

Ja on­nit­te­lui­ta saa­daan­kin:

– Oi mi­ten mu­ka­vaa, yri­tät­te­kö nyt tyt­töä kun teil­lä on kak­si poi­kaa?

– Kol­me las­ta on just so­pi­va luku, mah­tu­vat hy­vin ta­val­li­sen au­ton ta­ka­pen­kil­le!

– Hir­ve­än hyvä aja­tus teh­dä lap­set noin pe­rä­ka­naa, vai­mo­si voi nyt hy­vin ol­la ko­to­na kun­nes nuo­rin on kol­me­vuo­ti­as ja sit­ten pää­see taas vah­vem­min työ­e­lä­mään kiin­ni!

Ky­syy­pä joku suo­raan­kin vas­taa­jan my­kis­tä­en, et­tä ”oli­ko tuo nyt suun­ni­tel­tu vai va­hin­ko”.

Ras­kaus­vii­kot kul­ke­vat kul­ke­mis­taan. He­rä­täm­me huo­mi­o­ta mis­sä kul­jem­me­kin, kol­mat­ta las­ta odot­ta­va per­he ei ole ihan ta­va­no­mai­sin jut­tu pää­kau­pun­ki­seu­dul­la. Naa­pu­rei­den kau­lat pi­te­ne­vät koh­dal­lam­me: asum­me vä­li­ai­kai­ses­ti yk­si­ös­sä ei­kä meil­lä ole au­toa - nyt sit­ten vie­lä vau­va!

Jou­lu­lo­man vii­mei­sen päi­vän aa­mu­na al­kaa sit­ten ta­pah­tua. Vai­mo he­rää kel­lo 8.30 tun­tee­seen, et­tä tä­nään tai­taa tul­la läh­tö. Kel­lo 13.03 saam­me sy­liim­me tyt­tö­vau­van.

– No jo on prin­ses­sa, huu­dah­taa kä­ti­lö.

Olem­me on­nes­ta soi­kei­na, olem­me­han saa­neet en­sim­mäi­sen tyt­tä­rem­me.

Prin­ses­sa! Tyt­tö­vau­va! Päi­vä pais­taa sekä meil­le et­tä muil­le. Ilon jouk­koon hei­te­tään häm­men­nyk­sen maus­tei­ta:

– No nyt teil­lä on per­he koos­sa!

– En­sin kak­si poi­kaa, sit­ten tyt­tö, lois­ta­vaa per­he­suun­nit­te­lua!

– Nyt kan­nat­taa sit­ten lo­pet­taa, et­tä jää hyvä maku suu­hun!

– Muis­ta­kaa aja­tel­la myös äi­tiä ja hä­nen jak­sa­mis­taan!

Ja niin elä­mä jat­kuu. Kol­men lap­sen isä ta­kel­te­lee vä­lil­lä sa­nois­saan ja il­moit­taa ole­van­sa kol­men isän lap­si. Prin­ses­sa saa ku­nin­kaal­li­sen ni­men ja jos ei nyt puol­ta val­ta­kun­taa niin vä­hin­tään sa­man ko­koi­sen Bar­bie-ta­lon. Sen, joka on 30 vuot­ta odo­tel­lut uut­ta leik­ki­jää erään töö­lö­läis­rou­van kel­la­ris­sa. Esi­koi­nen omak­suu prin­ses­sa­tit­te­lin niin voi­mak­kaas­ti, et­tei ras­ki luo­pua kut­su­mis­ta­vas­ta vaik­ka voi­si käyt­tää jo ihan si­sa­ren­sa ni­meä.

Prin­ses­sa it­se on help­po kuin mikä, nuk­kuu vii­den tun­nin yö­u­net ja luo suu­ril­la sil­mil­lään niin vieh­ko­ja kat­sei­ta, et­tä olem­me kaik­ki ihan su­laa va­haa hä­nen edes­sään. Mie­leen nou­se­vat ih­mis­ten mo­net kom­men­tit. Ha­lu­ai­sin sa­noa heil­le:

– Ei­hän täl­lais­ta nyt osan­nut suun­ni­tel­la, mut­ta mikä va­hin­ko oli­si ol­lut jos näin ei oli­si käy­nyt. On­nek­si mei­dän ei tar­vit­se it­se oh­ja­ta elä­määm­me, vaan saam­me ol­la osa Ju­ma­lan suun­ni­tel­maa.

ArttuH.
16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies