JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mat­ka

21.11.2015 6.26

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420151121062600

Syk­sy saa­puu kuin var­kain. Il­lat al­ka­vat pi­me­tä, peh­meä läm­pö ihol­la muut­tuu vai­vih­kaa vii­ley­dek­si. Kou­lu­jen al­ka­mi­nen hil­jen­tää pi­hat lap­sis­ta. Esi­koi­nen no­jaa ik­ku­na­ruu­tuun. Pie­nen ih­mi­sen pää on täyn­nä ky­sy­myk­sis­tä. Vii­si­vuo­ti­as ei voi ym­mär­tää, et­tä pi­ha­ka­ve­reil­la ovat al­ka­neet ar­ki­ru­tii­nit läk­syi­neen ja ar­ki­si­ne nuk­ku­maan­me­noi­neen.

– Mik­si ku­kaan ei saa tul­la enää ulos?

– No, lap­sil­la on al­ka­nut kou­lut ja päi­vä­ko­dit, loma on ohi, nyt on syk­sy.

Kol­mi­vuo­ti­as kuun­te­lee kes­kus­te­lu­am­me. Sil­miin syt­tyy odot­ta­ma­ton pol­te.

– Is­ta, on­to nut sut­su?

– Kyl­lä, nyt on syk­sy.

– No lah­de­taan­ko me nut sin­ne Ta­na­li­an­saa­lil­le?

Voi, mi­ten sitä on­kaan odo­tet­tu. Hel­mi­kuus­sa va­ra­tut len­not ja ho­tel­lit tun­tui­vat sil­loin niin kau­kai­sil­ta, oli­han edes­sä pa­ras ke­vät ja iha­na lu­pauk­sien kesä. On kat­sot­tu tai­vaal­le, näh­ty len­to­ko­nei­ta, mie­tit­ty on­ko mei­dän ko­neem­me juu­ri jon­kun sel­lai­sen kal­tai­nen. Las­ket­tu kuu­kau­sia, viik­ko­ja, päi­viä. Ase­tet­tu vä­li­ta­voit­tei­ta, nii­tä lap­sen­ta­jui­sia. Loh­du­tet­tu su­re­via, et­tä et­hän nyt vä­li­tä, kun koit­taa syk­sy niin si­nä­kin pää­set.

Kaik­ki tämä on osa mat­kus­ta­mi­sen ide­aa. Ryt­mi­te­tään elä­mää, suun­ni­tel­laan, odo­te­taan ja kas­va­te­taan odo­tuk­sia. Sit­ten var­si­nai­nen mat­ka, ajan­jak­son hui­pen­tu­ma. Ei vä­liä, mil­lais­ta on tu­los­sa, kun­han on jo­tain mitä odot­taa. Su­vi­seu­ra­reis­su, lai­va­ris­tei­ly, ju­na­mat­ka Lah­teen serk­ku­jen luok­se – ih­mi­sen ru­tii­neis­ta ir­tau­tu­mi­sen tar­pees­sa on ol­ta­va jo­tain si­sään­ra­ken­net­tua. Kun mat­ka on ohit­se, pa­luun teh­tä­vä on tap­paa kaik­ki se mie­le­tön ku­hi­na min­kä odo­tus on ai­heut­ta­nut. Kam­mot­ta­van pit­kä odo­tus sul­je­tul­la len­to­ken­täl­lä. Juna-ase­mal­la vil­kut­ta­va kyy­nel­sil­mäi­nen iso­äi­ti. Ta­ka­pen­kil­lä tap­pe­le­vat lap­set. Pyyk­ki­vuo­ri ko­da­rin lat­ti­al­la. On­nek­si pian on taas ar­ki.

Luin ker­ran leh­ti­ju­tun koil­lis­maa­lai­ses­ta pa­ris­kun­nas­ta. Mies ja vai­mo oli­vat vart­tu­neet vie­rek­käi­sis­sä ky­lis­sä, men­neet nai­mi­siin, pe­rus­ta­neet per­heen sii­hen toi­seen ky­lään. Kas­vat­ta­neet lap­set, asui­vat nyt van­hoi­na hil­jais­ta ta­lo­aan. Mies ei ol­lut pois­tu­nut muu­ta­maa ko­ti­maan­reis­sua lu­kuun ot­ta­mat­ta ko­ti­seu­dul­taan kos­kaan. Vai­mo oli käy­nyt ker­ran Vi­ros­sa kyl­py­lä­lo­mal­la. Ju­tun lu­et­tu­a­ni tar­tuin vä­lit­tö­mäs­ti pu­he­li­mee­ni ja soi­tin jom­mal­le­kum­mal­le lä­him­mis­tä vel­jis­tä­ni, niin kuin mi­nul­la on täl­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa ta­pa­na teh­dä.

– Siis voit­ko ku­vi­tel­la, ai­ko­vat men­nä hau­taan käy­mät­tä Aust­ra­li­as­sa tai Am­bo­maal­la! Siis kaks­tu­hat­ta­lu­vul­la kun kaik­ki on vain yh­den klik­kauk­sen pääs­sä!

Lan­gan toi­ses­sa pääs­sä oli hil­jais­ta.

– Niin, kaik­ki ei­vät ha­lua tai us­kal­la mat­kus­taa, heil­lä ei ole eh­kä tar­peek­si kie­li­tai­toa ei­kä tie­to­tai­toa käyt­tää net­tiä.

– Mut­ta hy­vä­nen ai­ka, heil­lä on ju­tun mu­kaan use­am­pi lap­si­kin, ei­kö joku näis­tä voi­si tart­tua här­kää sar­vis­ta ja aut­taa kii­tok­sek­si van­hem­pan­sa edes ker­ran nä­ke­mään jos­tain toi­ses­ta ku­va­kul­mas­ta, mil­lai­sel­la pal­lol­la eläm­me?

– Hm. Kaik­kia ei mat­kus­ta­mi­nen kiin­nos­ta ti­pan ver­taa. Tun­nen mo­nia sel­lai­sia, jopa nuo­ri­a­kin ih­mi­siä.

Eu­roo­pas­sa ele­tään 2000-lu­vun kan­sain­va­el­lus­ten ai­kaa. Mas­soit­tain ih­mi­siä jät­tää ko­ti­maan­sa, hyp­pää hu­te­riin laut­toi­hin sa­la­kul­jet­ta­jien ar­moil­le ja uh­raa asi­al­le koko omai­suu­ten­sa ja elä­män­sä. Me tääl­lä, tur­val­li­sik­si mää­rit­te­le­mis­säm­me mais­sa pak­kaam­me lauk­kum­me ja uim­me vas­ta­vir­taan. Va­lit­sem­me mat­ko­ja, suun­nit­te­lem­me reit­te­jä, va­raam­me ho­tel­le­ja ja len­to­ja. Jos tie­to­tai­to ei rii­tä, apu­kä­siä löy­tyy. Upei­ta ka­ta­lo­ge­ja täyn­nä ku­via mie­let­tö­mis­tä mai­se­mis­ta, upeis­ta ui­ma-al­tais­ta, os­tos­pa­ra­tii­seis­ta. Al­ku­pe­räis­kan­so­ja, seik­kai­lu­ret­kiä ja eh­kä­pä mat­ka kah­vin al­ku­läh­teel­le? Ja sit­ten toi­sen­lai­sia ku­via, su­rua, li­kaa ja nä­län­hä­tää.

Ja ku­vat pu­hut­te­le­vat, ku­kin va­lit­see ha­lun­sa mu­kaan. Joku läh­tee oma­toi­mi­sel­le seik­kai­lu­lo­mal­le, toi­nen ryh­mä­mat­kal­le kuun­te­le­maan seu­ra­pu­hei­ta telt­ta­ka­tok­seen, kol­mas aut­ta­maan hä­dä­na­lai­sia jon­ne­kin kaa­ok­sen kes­kel­le. Ih­mi­nen tart­tuu usein mah­dol­li­suu­teen näh­dä jo­tain uut­ta ja eri­lais­ta ja omas­ta ar­jes­ta poik­ke­a­vaa. Tä­män mah­dol­li­suu­den avul­la voi­daan saa­da sil­miä vie­lä enem­män au­ki: mi­ten hy­vin meil­lä asi­at ovat­kaan?

Suo­ma­lai­sia syy­te­tään ai­van syys­tä­kin nurk­ka­kun­tai­sik­si: kun ei ol­la näh­ty maa­il­maa, ei ol­la val­mii­ta ot­ta­maan sitä luok­seen­kaan. Ne­tin vi­ha­pu­heis­sa muu­ka­lai­siin suh­tau­du­taan si­vis­tys­val­ti­on asu­keik­si kam­mot­ta­val­la ta­val­la. In­hi­mil­li­syys unoh­tuu. Sen unoh­ta­mi­nen ei ole niin help­poa, jos on kat­so­nut sitä jos­kus sil­miin. Jär­jet­tö­män li­kai­nen pie­ni ker­jä­läis­lap­si egyp­ti­läi­sen ran­ta­lo­ma­koh­teen ho­tel­li­a­lu­een ul­ko­puo­lel­la, kat­sees­sa epä­toi­voa ja sil­mä­nur­kas­sa kyy­nel. Ai­van lii­an vä­his­sä vaat­teis­sa jou­lu­kuun pak­ka­ses­sa sei­so­va vii­pu­ri­lai­nen ka­tu­poi­ka, joka ha­lu­si kui­ten­kin vain purk­kaa.

Mut­ta, nyt on siis syk­sy. Ja me pak­kaam­me lauk­kum­me, ja suun­taam­me sin­ne ”Ta­na­li­an­saa­lil­le”. Uim­me joka päi­vä usei­ta tun­te­ja ih­meel­li­sen läm­pi­mäs­sä suo­lai­ses­sa ve­des­sä. Häm­mäs­tym­me joka päi­vä sitä, et­tä jos­sain voi ol­la täy­si kesä, kun ko­to­na on vii­leä syk­sy. Nä­em­me val­ta­vat mää­rät elä­ke­läi­siä. Mum­mo­ja ja pap­po­ja on joka pai­kas­sa, kuin hat­ti­vat­te­ja saa­rel­laan. Kas­vo­jen uur­teis­sa nä­kyy elet­ty elä­mä, nyt on ai­ka naut­tia. Us­ko­mat­to­mat rus­ke­tuk­set pal­jas­ta­vat, et­tä elä­män vii­mei­sis­tä het­kis­tä on ha­lut­tu ot­taa kaik­ki ir­ti. Au­rin­gon säih­ky­vis­sä sä­teis­sä on koko ajan läs­nä lo­pul­li­suut­ta. Meil­le nämä ovat tä­män vuo­den vii­mei­set sä­teet, joil­le­kin eh­kä koko elä­män vii­mei­set.

Mat­kai­lun sa­no­taan avar­ta­van. Ja avar­taa­han se mo­nel­la ta­paa, myös kuk­ka­ron poh­jaa. Ra­ken­ta­jan bud­je­tis­sa ra­ha­rei­kiä riit­tää. Sil­ti vä­lil­lä on pak­ko pri­o­ri­soi­da, aja­tel­la ih­mis­tä, ih­mi­syyt­tä ja ih­mi­sen jak­sa­mis­ta. Au­to­ka­tok­seen saa va­lais­tuk­sen muu­ta­maa kuu­kaut­ta myö­hem­min­kin. Tut­ki­muk­sis­sa on to­det­tu, et­tä kuo­lin­vuo­teel­laan useim­mat mie­het ka­tu­vat eni­ten sitä, et­tei tul­lut an­net­tua tar­peek­si ai­kaa per­heel­leen, ol­tua las­ten kans­sa. Te­ke­vät ih­mi­set te­ke­vät läpi ar­ken­sa. Koti on iha­na paik­ka, mut­ta sa­mal­la lo­pu­ton työ­maa. Pois­tu­mi­nen siel­tä yh­des­sä saat­taa aut­taa asi­aa.

Kii­ve­tes­säm­me kor­ke­an vuo­ren la­el­le kat­so­maan us­ko­ma­ton­ta mai­se­maa kol­mi­vuo­ti­as pu­ris­taa mi­nua kä­des­tä.

– Ei, ei mua jan­ni­ta. Tal­kis­tin vain, et­ta olet sii­na.

ArttuH.
3.8.2020

Mut­ta sinä tah­dot si­sim­pää­ni to­tuu­den - il­moi­ta siis mi­nul­le vii­sau­te­si! Ps. 51:8

Viikon kysymys