JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mär­kä­lä

23.7.2014 7.30

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140723073000

Mär­kä­lä lie­nee tyy­pil­li­nen suo­ma­lai­nen pik­ku­kau­pun­ki. Asuk­kai­ta oli pii­run pääl­le 20 000 ja heil­le oli jär­jes­tet­ty pal­ve­lut po­lii­sis­ta kirk­koon ja sai­raa­laan. Pe­rus­kou­lu­jen li­säk­si oli kak­si lu­ki­o­ta, am­mat­ti­kou­lu, kaup­pa­op­pi­lai­tos ja ter­vey­den­huol­to-op­pi­lai­tos. Tä­män kor­ke­am­paa kou­lu­tus­ta saa­dak­seen oli Mär­kä­läs­tä läh­det­tä­vä pois suu­rem­piin kau­pun­kei­hin. Kou­lu­tus oli­kin ai­noa syy läh­teä Mär­kä­läs­tä, siel­lä kun asui­vat ”kaik­ki”. Ei tar­vin­nut ko­vin­kaan kat­ta­vaa kent­tä­tut­ki­mus­ta teh­dä, kun ky­se­li­jäl­le jo sel­vi­si, et­tä tuos­sa ta­los­sa asu­vat mam­ma ja pap­pa, tuol­la ser­kut ja tuol­la toi­sen puo­len ser­kut. Mär­kä­läs­sä py­syt­tiin su­ku­pol­ves­ta toi­seen, ja niin oli hyvä.

Mär­kä­län ase­ma­kaa­vaa hal­lit­si kau­pun­gin läpi kul­ke­va vih­re­ä­ve­ti­nen joki. Se kat­kai­si kau­pun­gin pää­väy­län, jota joen toi­sel­la puo­lel­la ni­mi­tet­tiin Hel­sin­gin- ja toi­sel­la puo­lel­la Tu­run­tiek­si. Kum­man­kin pää­väy­län pää päät­tyi val­ta­kun­tam­me yk­kös­tiel­le, joka nä­kyi olo­huo­neem­me ik­ku­nas­ta. Au­to­jen vi­li­näs­tä tie­sin suu­ren maa­il­man ole­van jos­sain tuol­la.

Mär­kä­län pää­väy­län var­rel­la oli­vat kaik­ki tar­vit­ta­vat pal­ve­lut: kau­pat, pan­kit ja pos­tit. Päi­vi­sin väy­lä jopa syk­ki elä­mää, mut­ta sy­kit­tä­vä sen oli­kin, sil­lä kau­pat sul­ki­vat oven­sa kel­lo 17, ja väy­lä hil­je­ni tyys­tin. Lau­an­tai­sin vä­ki­vir­ta sai kuo­li­nis­kun­sa jo kel­lo 13. Sun­nun­tai­sin väy­läl­lä saat­toi näh­dä yk­si­näi­sen mum­mon kä­ve­le­mäs­sä. Mut­ta voi­si­ko pe­rus­mär­kä­lä­läi­nen ku­vi­tel­la mi­tään tur­hem­paa kuin kau­pun­gil­la kul­jes­ke­lun? Jos­kus joku muu­al­ta vie­rai­sil­le tul­lut eh­dot­ti seu­ro­jen jäl­keen il­lan jat­ka­mis­ta jos­sain ki­vas­sa kah­vi­las­sa. Mei­tä nau­rat­ti. Jos huol­to­a­se­mien raa­ka­pa­kas­te­pul­lia ei las­ket­tu, kah­via oli­si saat­ta­nut saa­da eh­kä jos­tain pai­kal­li­ses­ta bu­bis­ta. Oli­han Mär­kä­läs­sä toki joku kah­vi­la­kin, mut­ta nii­den omis­ta­jat oli­vat sii­nä vai­hees­sa il­taa ol­leet jo ko­to­na mon­ta tun­tia.

Mär­kä­lä oli te­ol­li­suus­kau­pun­ki ja il­mei­sen vau­ras sel­lai­nen. Kau­pun­gis­sa oli kol­me ur­hei­lu­seu­raa, joil­le ra­ken­net­tiin upei­ta hal­le­ja sin­ne ja tän­ne. Kaik­ki kult­tuu­riin ja kir­jal­li­suu­teen liit­ty­vä kier­si Mär­kä­län luon­nol­li­ses­ti kau­kaa. Mär­kä­lä ei ol­lut tun­net­tu mis­tään. Siel­lä ei jär­jes­tet­ty maan­kuu­lu­ja ta­pah­tu­mia ei­kä ku­kaan jul­ki­suu­den­hen­ki­lö ol­lut iki­nä ko­toi­sin Mär­kä­läs­tä. Su­vi­seu­rat Mär­kä­läs­sä oli­si­vat ol­leet pelk­kä ab­sur­di aja­tus. Tei­nil­le Mär­kä­lä oli kau­his­tus, heil­le kun mis­sään ei muu­ten­kaan ole mi­tään. Kun muut­to­kuor­mam­me kään­tyi pää­väy­läl­tä yk­kös­tiel­le tun­sin sy­vää huo­jen­nus­ta.

Mut­ta ku­ten ai­na, al­kaa sil­loin ta­pah­tua, kun ei it­se ole pai­kal­la. Suo­ma­lai­set hul­laan­tui­vat pu­hu­maan pu­he­li­mes­sa muu­al­la­kin kuin pu­he­lin­pöy­dän ää­res­sä. Sii­nä oli Mär­kä­län valt­ti­kort­ti. Kau­pun­gis­sa toi­mi­va pu­he­lin­teh­das al­koi syy­tää näi­tä mu­ka­na kan­net­ta­via luu­re­ja oi­kein sol­ke­naan. Nii­tä oli kai­kil­la ja kaik­ki­al­la, ja se tie­si Mär­kä­läl­le uut­ta pot­kua ja uu­sia asuk­kai­ta. Kau­pun­kiin vir­ta­si ih­mi­siä, jot­ka käyt­ti­vät sa­no­ja: bench­mark­kaus, hips­te­ri ja slow food. Heil­le ra­ken­net­tiin upea asui­na­lue sin­ne mis­sä ku­kaan ei oli­si voi­nut ku­vi­tel­la­kaan asu­van­sa. Heil­le pys­ty­tet­tiin upei­ta kaup­pa­kes­kuk­sia kau­pun­gin kes­kus­taan, ja Mär­kä­läs­tä sai jopa sus­hia! Kai­ken hui­puk­si ihan ta­val­li­nen mär­kä­lä­läi­nen mies, jon­ka olin näh­nyt rul­la­luis­te­le­van kau­pun­gil­la, ja jon­ka poi­ka oli rin­nak­kais­luo­kal­la­ni, va­lit­tiin Suo­men pre­si­den­tik­si! Pää­si­pä Mär­kä­läs­tä ker­to­va kir­ja eh­dol­le Fin­lan­dia-pal­kin­non saa­jak­si.

Kaik­ki hyvä lop­puu ai­ka­naan. Suo­ma­lais­ten mat­ka­pu­he­li­met val­mis­taa ny­kyi­sin muut kuin suo­ma­lai­set, ja Mär­kä­lä on pa­lan­nut ta­kai­sin omiin uo­miin­sa. Sii­tä­kin huo­li­mat­ta jou­dun vä­lil­lä omi­tui­sen kai­puun val­taan – pi­täi­si pääs­tä Mär­kä­lään! Mil­tä tun­tui­si os­taa ja­ko­mä­ke­läi­sen kak­si­on hin­nal­la hulp­pea oma­ko­ti­ta­lo? Jät­tää pää­kau­pun­gin to­mut taak­se ja muut­taa paik­kaan, jos­sa kaik­ki on lä­hel­lä? Ei ke­hä­tei­tä, ei ruuh­kia, ja kaik­ki­al­le voi kä­vel­lä pait­si rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le, mut­ta ne­hän ai­na si­joi­te­taan­kin heti taa­ja­ma­mer­kin toi­sel­le puo­lel­le. Mil­tä tun­tui­si kas­vat­taa lap­sen­sa ym­pä­ris­tös­sä, jos­sa kaik­ki on tut­tua ja tur­val­lis­ta? Mut­ta sit­ten muis­tan Mär­kä­län sun­nun­tai­tun­nel­man, ja tie­dän, et­tei ai­ka ole vie­lä kyp­sä.

Meil­lä kai­kil­la tai­taa ol­la ta­ka­na oma Mär­kä­läm­me. Mi­nun Mär­kä­lä­ni nimi on Salo.

ArttuH.
16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies