JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä

27.11.2016 6.01

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420161127060100

Tiis­tai­na 18.10.2016 säh­köi­nen me­dia löy­si täy­so­su­man. Klik­kaus­ten mää­rää ei ole var­maan­kaan ti­las­toi­tu, mut­ta pel­käs­tään Hel­sin­gin Sa­no­mien Nyt-liit­teen ar­tik­ke­lia on ja­et­tu 29315 ker­taa eli noin suu­rin piir­tein Rii­hi­mä­en kau­pun­gin asu­kas­lu­vun ver­ran. Me­dia osaa kouk­kun­sa ja tun­tee klik­kaus­kult­tuu­rin. Esil­le nos­tet­tiin niin­kin kiin­nos­ta­va taho kuin Ope­tus­hal­li­tus ja sen kou­lui­hin aja­ma tasa-ar­vo­suun­ni­tel­ma. Il­ta­päi­vä­leh­den ot­sa­ke suo­ras­taan hih­kui: Po­jat ei­vät ole poi­kia ja ty­töt tyt­tö­jä – en­si vuon­na kou­luis­sa saa pu­hu­tel­la vain ni­mil­lä!

Me­di­an yli­lyön­tien ta­kia taka-alal­le jäi luon­nol­li­ses­ti uu­den tasa-ar­vo­suun­ni­tel­man tär­keä vies­ti sa­ma­nar­voi­suu­des­ta. Suun­ni­tel­man tu­ek­si teh­dyn op­paan kau­no­lau­seet ovat lie­väs­tä pa­pe­rin­ma­kui­suu­des­taan huo­li­mat­ta vah­vas­ti täs­sä päi­väs­sä kiin­ni. Opas lu­paa, et­tä tasa-ar­voi­ses­sa kou­lus­sa jo­kai­nen op­pi­las us­kal­taa ol­la oma it­sen­sä tun­tien olon­sa tur­val­li­sek­si. Tasa-ar­voi­ses­sa kou­lus­sa op­pi­laat myös viih­ty­vät ja tun­te­vat suu­rem­paa osal­li­suut­ta omaan kou­lu­yh­tei­söön­sä. (Tasa-ar­vo on tai­to­la­ji, 2015:5). Kan­san­kie­lel­lä sa­not­tu­na uu­den suun­ni­tel­man tar­koi­tuk­se­na on opet­taa las­ten kans­sa työs­ken­te­le­vil­le, et­tä lap­sen su­ku­puo­li ei saa mää­ri­tel­lä hä­neen liit­ty­viä ole­tuk­sia. ”Po­jat on poi­kia” ja ”kym­pin tyt­tö” ei­vät ole enää tä­män päi­vän fraa­se­ja.

Tasa-ar­vo­kas­va­tus on tai­to­la­ji. Odo­tuk­sem­me ja ole­tuk­sem­me kul­ke­vat kuin ve­ren­pe­rin­tö­nä mat­kas­sa. As­ke­lei­ta ote­taan pik­ku­hil­jaa, ja il­ma­pii­ri on 2010-lu­vul­la eh­dot­to­mas­ti myön­tei­sem­pi kai­kel­le eri­lai­suu­del­le kuin mitä eh­kä kos­kaan en­nen. äi­ti­ni lap­suu­des­sa 1940- ja 50-lu­vuil­la kova sana oli Tar­zan-kir­jat. Kir­jat in­noit­ti­vat myös las­ten leik­ke­jä. Va­li­tet­ta­vas­ti ty­töil­le ei ol­lut tar­jol­la muu­ta osaa kuin ol­la Tar­za­nin Jane-vai­mo. äi­ti­ni piti tätä epä­rei­lu­na, sil­lä Jane oli hä­nen mie­les­tään puu­ma­jas­sa is­tu­va tyl­si­mys.

Kul­ke­mi­nen koh­ti sa­ma­nar­voi­suut­ta vaa­tii ai­kui­sel­ta aja­tus­ten kir­kas­ta­mis­ta. Pe­rin­tei­ses­ti su­ku­puo­leen liit­ty­vät ad­jek­tii­vit ja luon­teen­piir­teet tah­dit­ta­vat kul­ku­am­me ai­ka tiu­kas­sa. Po­jan herk­kyys ja ty­tön rie­hu­mi­nen ovat py­säh­ty­mi­sen­paik­ko­ja. Luo­la­mies­mäi­nen ajat­te­lu­ta­pa kas­vat­taa pie­nis­tä po­jis­ta kun­non mie­hiä voi­si 2010-lu­vul­la syys­tä­kin jo hiu­kan ja­los­tua. Herk­kyys ja tai­teel­li­suus tus­kin kor­re­loi­vat ris­tiin kun­nol­li­suu­den kans­sa? En­tä­pä, voi­ko suo­ra­sel­käi­nen­kin jos­kus ti­raut­taa pie­net it­kut? It­se jou­dun muis­tut­te­le­maan pien­ten poi­kien isä­nä it­se­ä­ni täs­tä jat­ku­vas­ti. Kun lap­si vaik­ka­pa kaa­tuu pyö­räl­lä, ei it­kua ole tar­koi­tus­kaan hil­li­tä ja saa­da heti sii­nä sil­män­rä­päyk­ses­sä lop­pu­maan. Las­ta on sat­tu­nut, hä­nel­lä ei ole eh­kä sa­no­ja sii­hen, mi­hin sat­tuu, ja tun­ne pur­kau­tuu ulos it­ku­na. Toi­sel­la sama it­ku kes­tää het­ken, toi­sel­la kau­em­min. Olem­me yk­si­löi­tä. Toi­nen it­kee jo pel­kän ve­ren nä­ke­mi­ses­tä, toi­nen sa­noo, et­tä juu­ri mur­tu­nut ran­ne on vain ”hiu­kan ki­peä”. Tus­kin­pa su­ku­puo­lem­me mää­rit­tää ki­pu­kyn­nys­täm­me.

2010-lu­vul­la pää­tään nos­ta­nut su­ku­puo­li­neut­raa­li kas­va­tus­ta­pa saat­taa ot­taa ai­kui­sil­la toi­si­naan hie­noi­sia yli­lyön­te­jä, kun val­mii­ta roo­li­mal­le­ja yri­te­tään väen vän­gäl­lä vält­tää. Las­ta voi­daan yrit­tää kas­vat­taa ohi kaik­kien muot­tien, mut­ta jos hän it­se ko­kee su­ku­puo­len­sa sel­ke­än vah­va­na ja ha­lu­aa toi­mia pe­rin­teis­ten odo­tus­ten mu­kai­ses­ti, ei ai­kui­sen pidä sitä yrit­tää muut­taa. Olen­nais­ta on, et­tä jo­kai­nen tyt­tö ja poi­ka, nai­nen ja mies, voi­si elää Ju­ma­lan luo­mas­sa ke­hos­saan va­paas­ti oma­na per­soo­na­naan.

ArttuH.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys