JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Isyys­pak­kaus

27.10.2014 6.05

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141027060500

Sun­nun­tai­na 9.11. vie­te­tään jäl­leen isän­päi­vää. Si­ni­ris­ti­li­put lie­hu­vat sa­lois­sa, ja unen­pöp­pe­röi­siä isiä muis­te­taan eh­kä par­ta­ko­nein ja Ilk­ka Re­mek­sen tai Jark­ko Si­pi­län uu­sim­pien ro­maa­nien muo­dos­sa. It­sel­le­ni tu­le­va isän­päi­vä on vii­des laa­tu­aan. Mei­dän per­hees­säm­me isyys ei ole ko­vin pit­kä­pe­rin­tei­nen asia. Olen oi­ke­as­taan isä vas­ta toi­ses­sa pol­ves­sa. Isoi­sä­ni kuo­li isä­ni ol­les­sa muu­ta­man vuo­den ikäi­nen; niin var­hai­sil­la muis­toil­la ei ra­ken­ne­ta ko­vin vah­vaa ku­vaa isyy­des­tä. Olem­me mo­lem­mat jou­tu­neet opet­te­le­maan isä­nä ole­mis­ta, ihan­tei­ta ja esi­ku­via lä­hiym­pä­ris­tös­tä et­sien.

Tut­ta­va­ni lau­sah­ti ker­ran, et­tä mo­ni­lap­si­ses­sa les­ta­di­o­lais­per­hees­sä van­hem­mat ovat vie­lä nuo­ria ja hup­su­ja, kun kas­vat­ta­vat kah­ta en­sim­mäis­tä las­taan - ja van­ho­ja elä­ke­lä­läi­sia hoi­ta­es­saan nuo­rim­pia lap­si­aan. Minä olen jäl­kim­mäi­sen kas­va­tuk­sen tuo­tos. Isä­ni su­ku­pol­ven mie­het ei­vät ole tun­net­tu­ja ar­ki­ruo­an­lait­ta­jia, jo­ten rak­kaus Saa­ri­ois­ten mak­sa­laa­tik­koa koh­taan on ni­me­no­maan isä­ni ruo­an­lait­to­päi­vien an­si­o­ta.

Isä­nä ole­mi­nen on jat­ku­vaa ke­hi­tys­työ­tä. Kas­va­tuk­sen am­mat­ti­lai­se­na oma isyys on eri­tyi­sen suu­ren­nus­la­sin al­la. Ope­tus­vi­ras­ton sa­lis­sa am­mat­ti­lai­nen paa­saa meil­le, et­tä ny­ky­van­hem­mil­la on van­hem­muus hu­kas­sa. Vi­ri­tän kas­voil­le­ni päät­tä­väi­sim­män opet­ta­jail­mee­ni ja nyö­kyt­te­len hy­väk­sy­väs­ti, vaik­ka sa­mal­la huo­maan miet­ti­vä­ni, et­tä mi­ten taas tuli suos­tut­tua esi­koi­sen vaa­ti­muk­seen pääs­tä päi­vä­ko­tiin ku­mi­saap­pais­sa. Siis vaik­ka au­rin­ko pais­taa ja vai­mo hä­pe­ää sil­mät pääs­tään.

Isä­nä saa suo­raa pa­lau­tet­ta on­nis­tu­mi­ses­taan liki päi­vit­täin. Tie­sim­me esi­kois­ta odot­ta­es­sam­me saa­vam­me poi­ka­vau­van. Tun­sin lie­vää häm­men­nys­tä aloit­taa ni­me­no­maan pie­nen po­jan isä­nä. En tun­ne ai­nut­ta­kaan au­to­merk­kiä, mi­nul­la ei ole ol­lut iki­nä ve­si­pys­syä kum­mem­paa aset­ta ei­vät­kä mu­tant­ti­nin­ja­kil­pi­kon­nat täyt­tä­neet le­lu­laa­ti­koi­ta­ni. 4-vuo­ti­as on ar­mol­li­nen:

– Is­kä, mä tie­dän näis­tä au­tois­ta kyl­lä pal­jon enem­män kuin sinä!

2-vuo­ti­as osoit­taa jo­kai­sen volk­ka­rin bus­sin ik­ku­nas­ta ja ta­pai­lee kum­mal­lis­ta sa­naa po­pat­ti, joka pit­käl­li­sen sel­vi­tyk­sen tu­lok­se­na osoit­tau­tuu ”bob­ca­tik­si”. Tasa-ar­voi­sen maa­il­man­ku­va­ni mu­kai­ses­ti tar­jo­sin leik­kei­hin myös nuk­kea, joka jää en­si­kos­ke­tuk­sen jäl­keen is­tu­maan las­ten­huo­neen jak­ka­ral­le la­si­sil­mis­sään ri­paus pet­ty­mys­tä. Siel­lä se is­tuu vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä.

Isyys on pait­si vaa­ti­vaa, myös pal­kit­se­vaa. Luot­ta­mus on lu­jaa puo­lin ja toi­sin. Kun esi­koi­sen muo­vi­ses­ta kau­ha­kuor­maa­jas­ta mur­tui kau­ha­o­sa ir­ti, va­kuut­ti esi­koi­nen mum­mol­leen is­kän osaa­van kor­ja­ta sen ihan var­mas­ti. Päi­vä­ko­din ai­taa lä­hes­ty­es­sä­ni tuik­ki­viin täh­ti­sil­miin syt­tyy en­tis­tä kiin­te­äm­pi pol­te ja avoin syli juok­see mi­nua vas­taan: sinä tu­lit!

Esi­ku­va­na ole­mi­nen on häm­men­tä­vää. Sa­na­va­ras­tos­ta­ni ovat siir­ty­neet uu­den pol­ven käyt­töön jo ”len­tää kuin lep­pä­kei­häs”, ”mail­la hal­meil­la” ja ”ei tau­ti!”. Oman ole­mi­sen joh­don­mu­kai­suus ja ra­jo­jen jat­ku­va luo­mi­nen on vä­lil­lä vaa­ti­vaa. Lap­sen saa­des­sa jät­ti­rai­va­rin rau­ta­kau­pas­sa yri­tän pi­tää ää­ne­ni lem­pe­ä­nä sa­mal­la pä­lyil­len, et­tei op­pi­lai­ta vaan sat­tui­si ole­maan kat­so­mas­sa. Toi­saal­ta palk­ki­ot ovat sitä suu­rem­mat. Olen liki pa­kah­tua yl­pey­des­tä, kun kuu­len kirk­kaan lap­se­nää­nen lau­la­van ruuh­ka­bus­sin ta­ka­o­sas­sa ”Täs­sä­pä Pep­pi Pit­kä­tos­su la hop sula hei sula hop­sans­saa”, ja kaik­kia mat­kus­ta­jia hy­myi­lyt­tää. Mi­nun poi­ka­ni!

Mut­ta kas­va­tus­työ­ni jat­kuu. Ja jo­tain on jo tart­tu­nut­kin. Mo­lem­mat po­jat pi­tä­vät kel­tai­ses­ta vä­ris­tä ja be­be­lei­vok­sis­ta. Ja il­lal­la sän­gyn vie­res­sä ru­kouk­sen jäl­keen kuu­luu muis­tu­tus, ”Is­kä, Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä!”. An­teek­si­an­to on se puh­tain pää­na­lu­nen, jol­la nu­kah­taa.

ArttuH.
25.11.2020

Sil­lä niin kuin kaik­ki ih­mi­set Aa­da­mis­ta osal­li­si­na kuo­le­vat, niin myös kaik­ki Kris­tuk­ses­ta osal­li­si­na teh­dään elä­vik­si, jo­kai­nen vuo­rol­laan.

1. Kor. 15:22–23

Viikon kysymys