– Is­kä, oot­ko sä näh­ny ihan oi­ke­an ve­te­raa­nin?

Ky­sy­mys hät­käh­dyt­ti. Mi­nun täy­tyi tar­kis­taa, et­tä 7-vuo­ti­as poi­ka­ni on to­sis­saan ky­sy­myk­sen­sä kans­sa. Het­ken asi­aa mie­tit­ty­ä­ni ym­mär­sin, et­tei­vät lap­sem­me to­del­la­kaan tun­ne ke­tään ve­te­raa­nia! Oman su­kum­me­kin ve­te­raa­nit ovat siir­ty­neet täs­tä ajas­ta pois niin kau­an sit­ten, et­tei­vät lap­sem­me eh­ti­neet hei­tä ta­va­ta. Omia isoi­si­ä­ni en ta­van­nut mi­nä­kään.

Edel­lä ku­va­tus­ta koh­taa­mi­ses­ta on ku­lu­nut vuo­sia. Olem­me mo­net ker­rat tä­män jäl­keen saa­neet kes­kus­tel­la las­ten kans­sa ve­te­raa­neis­ta ja isän­maas­ta, so­das­ta ja rau­has­ta. Mi­nul­le on tul­lut tär­ke­äk­si pyr­kiä kas­vat­ta­maan lap­sia isän­maan kun­ni­oit­ta­mi­seen ja pal­ve­le­mi­seen.

Tur­val­li­nen ko­ti­maa ja rau­ha ovat suur­ta lah­jaa. Tä­män lah­jan vaa­li­mi­seen kuu­luu myös vas­tuu. Usein oma pal­ve­luk­sem­me isän­maal­le voi rau­han ai­ka­na tun­tua pie­nel­tä ja vaa­ti­mat­to­mal­ta. Pie­nil­lä­kin asi­oil­la on kui­ten­kin mer­ki­tys­tä. Ha­lu­ai­sin las­te­ni op­pi­van esi­mer­kik­si sen, et­tä jo­kai­sen ää­ni­oi­keu­te­tun on vel­vol­li­suus ja kun­nia-asia käyt­tää oi­keut­taan vaa­leis­sa. Se on meil­tä hy­vin pie­ni uh­raus yh­teis­kun­nal­le, mut­ta tär­keä osal­lis­tu­mi­sen vä­li­ne.

Jär­kyt­tä­vis­tä so­dan jät­tä­mis­tä seu­rauk­sis­ta huo­li­mat­ta kan­nam­me mu­ka­nam­me ar­vo­kas­ta ta­ri­naa. Mo­net an­toi­vat tais­te­luis­sa suu­ren uh­rin, et­tä jäl­ki­pol­vil­la oli­si hyvä ja tur­val­li­nen maa asua. So­dan ja jäl­leen­ra­ken­ta­mi­sen ajan su­ku­pol­vien pe­rin­töä ei saa unoh­taa. On mei­dän teh­tä­väm­me kii­tol­li­si­na ker­toa lap­sil­lem­me ja las­ten­lap­sil­lem­me, mitä it­se tie­däm­me ja olem­me kuul­leet. Ai­na­kin sen, et­tä iso­van­hem­mil­lam­me oli tah­to puo­lus­taa hen­ken­sä uhal­la ra­kas­ta ko­ti­maa­tam­me.

Ka­ler­vo Hä­mä­läi­sen kir­joit­ta­man lau­lun sa­nat ke­hoit­ta­vat mei­tä vaa­li­maan muis­to­ja:

”Hoi­vat­kaa, koh­ta pois­sa on vel­jet.

Muis­ta­kaa, heil­le kal­lis ol' maa.

Ker­to­kaa las­ten­lap­sil­le lau­luin,

him­me­tä ei muis­tot kos­kaan saa.”