Maanalainen huristelee tuhatta ja sataa. Asemat vaihtuvat parin minuutin pätkissä. Pitääkö mennä itä- vai länsisuuntaan? Missä me vaihdetaan, Canning Townissako?
Juuri äsken olin istunut kotisohvalla, joka ei liikkunut minnekään. Oli rauhallinen ilta. Vaihdoin kolmevuotiaan kanssa neniä. Hän lupasi olla paras kaveri.
Nyt istun penkillä, joka tuntuu luisuvan alta. Ihmisiä on joka puolella, mutta he eivät tunne toisiaan. En tiedä, minne muut ovat menossa, vaikka nuo sadat ihmiset haluavat juuri samaan aikaan samalle reitille ja samaan suuntaan.
Vaihtoasemalla tulen ystäväni kanssa tyhjälle laiturille, josta on juuri lähtenyt ihmismassa. On melko hiljaista ja tyhjää. Keskustelemme parin lauseen verran, kunnes ihmisiä alkaa virrata. Kahdessa minuutissa laituri on aivan täynnä. Peruutamme selät seinää vasten ja ihmettelemme, miten nopeasti kaikki muuttuu.
Juna tulee. Kaikki lähtevät. Puolessa minuutissa jälkeemme jää tyhjä laituri.
Työmatka valtavan kokoiseen kaupunkiin oli avartava kokemus. Osallistuimme tietotekniikkaan ja opetukseen liittyville messuille yhdessä tuhansien ihmisten kanssa. Uusia ideoita tuli tulvimalla. Tapasimme paljon innostuneita opetusalan ihmisiä ympäri Eurooppaa. Oli mielenkiintoista havaita, miten monissa maissa suuresti arvostetaan suomalaista koulua.
Eräässä pienessä pisteessä esiteltiin erityisopetukseen tarkoitettua kuutiota, jolla pystyi soittamaan viiden sävelen asteikkoa. Soitinta tutkiessani muistin, että suomalaisesta kansanlauluperinteestä löytyy paljon lauluja, joihin viisi säveltä riittävät mainiosti. Esittelijälle taisi olla suurikin kokemus, kun soitin kuutiolla vanhaa suomalaista kehtolaulua. Innostuneena hän kertoi, miten kuutiota varten löytyy nuotteja myös suomalaisista sävelmistä, joita on alun perin soitettu viisikielisellä kanteleella.
Viimeisenä iltana minua ja työtoveriani pyydettiin Merimieskirkolle kahveille ja mahdollisesti järjestyviin seuroihin. Jätimme illalle suunnitellut kulttuurikohteet ja kurvailimme pienellä porukalla keskuskaupungin sykkeestä hieman syrjemmälle.
Kirkon oven takaa aukesi lämmin tunnelma. Joukko nuoria au paireja odotti meitä ja seuroja. Hiljennyimme kirkkosaliin pieneksi hetkeksi ennen kirkon sulkemista. Kaupungin kiire ja melske hävisivät ympäriltä. Tuntui todella hyvältä rauhoittua kiireisten päivien jälkeen.
Salissa istui pieni joukko ennestään tuntemattomia, mutta kuin hetkessä tutuksi tulleita. Hartauden jälkeen joku nuori toivoi virttä 319:
Sä kuljet seurassa Jeesuksen,
sen kertoo katseesi riemuinen,
sen kertoo laulusi helkkyvä
myös murheen kyynelten keskellä.
Ei tunne rauhaasi maailma,
ei huomaa tielläsi kukkia,
se aallon leikkeihin kiintyen
ei tiedä helmistä syvyyden.
Jo täällä riemusi Jeesus on,
maan päällä, laaksossa ahdingon.
Kun matka vaikea uuvuttaa,
hän armonlähteenä virvoittaa.
Kohta meille ilmoitettiin, että kirkko suljetaan. Siirryimme takaisin ulos pimeään iltaan. Kirkosta sammuteltiin valoja. Lähdimme jatkamaan matkaamme siunausten saattamana. Asema toisensa jälkeen joukko hajaantui hyvästellen eri puolille kaupunkia. Viimeinen työpäivä ennen kotimatkaa oli päättynyt ikimuistoiseen iltaan.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys