Olemme tottuneet siihen, että kirkoissa on alttari. Kirkko tuntuu tilana arvokkaalta ja pyhältä. Ja alttari kirkon keskipisteeltä, sen tärkeimmältä osalta. Mutta voiko alttari olla muuallakin?
Sukupolvien saatossa alttareita on pystytetty jumalanpalvelusta varten nopeasti monenlaisiin paikkoihin. Palaneiden kirkkojen raunioille, laivoihin myrskyn keskelle ja rintamalle sodan pauhun varjoon.
On olemassa matka-alttareita, jotka luovat kirkkotilaa sinne, missä kirkkoa ei ole. Muistan, kun varusmiespalveluksessa oli menossa peruskoulutuskauden ensimmäiset viikot. Eräänä iltana koko komppania oli komennettu asfalttipihalle. Seisoimme suorina komeissa riveissä. Sotilaspastori jakoi kaikille sotilaan virsikirjat ja kertoi, että vietämme ehtoollishartautta.
Tilanteessa oli pyhän tuntua. Sotilaspastorin matka-alttari oli vaatimaton, mutta siinä oli tarpeeksi. Minua kosketti se, että ehtoollinen tuli keskelle arkea. Muistelen miettineeni, kuinka tärkeitä tuollaiset tilaisuudet ovat varmaan olleetkaan sota-aikana rintamalla.
Sota-ajan sotilailla yhteys kotiin oli silloin tällöin saapuneet kirjeet. Ei ollut iltalomia eikä puhelimia. Sota ja kuolemanpelko olivat päivittäin läsnä. Kotona oli huoli, palaako sotilas koskaan. Ja rintamalla murhe, miten kotona tullaan toimeen. Hengelliset asiat tulivat lähelle. Jumalaa rukoiltiin isänmaan ja koko kansan turvaksi. Silloin alttari on voinut merkitä konkreettista turvapaikkaa, jossa on saatu hetkeksi hiljentyä Jumalan kasvojen edessä.
Eräs mies kertoi, miten paljon häntä oli puhutellut vankilassa hänelle pystytetty alttari. Hän kaipasi evankeliumia ja vahvistusta ehtoollisesta. Näin sai tapahtua. Alttari tuli sinne, missä sitä kipeästi kaivattiin. Hiljentymisen, rukouksen ja sakramentin jakamisen paikaksi. Ja mikä suurinta, alttarin ääressä julistettiin synninpäästön sanat.
On olemassa aivan erityinen alttari, jota ei ole käsillä tehty. Se voidaan pystyttää minne vain. Eräässä sanoittamassani laulussa lauletaan: “Polvistun taas armon alttarille. Päästönsanat lausut kaipaavalle, tunnoltani synnit pyyhit pois.” Kerran lauloimme sitä kuorossa ja joku kuorolaisista ihmetteli, miksi en ole kirjoittanut sitä monikossa, eli “kaipaaville” ja “tunnoiltamme”, kun kuitenkin ehtoolliselle yleensä polvistutaan muun seurakunnan kanssa. Hän ilmeisesti ajatteli, että armon alttari on se konkreettinen alttari, mikä kirkkoihin on rakennettu.
Kerroin, että ajatukseni ei ollut kirjoittaa ehtoollislaulua. Armon alttari ei välttämättä ole konkreettinen paikka. Polvistumme kuvainnollisesti armon alttarille silloin, kun otamme vastaan synninpäästön sanat. Jumala pystyttää henkilökohtaisesti sinulle ja minulle armon alttarin sinne, missä kaipaamme kuulla ilosanomaa Vapahtajasta ja syntien sovittajasta. Niinpä armon alttari voi tänäänkin olla juuri siellä, missä nyt olet. Siellä, missä kaksi tai kolme on koolla.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys