JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pari pointtia prinsseistä ja prinsessoista

21.3.2017 6.34

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170321063400

Oli­pa ker­ran prin­ses­sa, joka pois­tu­es­saan il­ta­ky­läs­tä pu­dot­ti la­si­ken­gän ker­ros­ta­lon rap­pu­käy­tä­vään. Prins­si löy­si sen siel­tä, pii­lot­ti kir­ja­hyl­lyyn kir­jo­jen taak­se ja väit­ti, et­tei ol­lut näh­nyt sitä mis­sään. Sen pi­tui­nen se.

Oli­pa ker­ran prins­si, jol­la oli len­tä­vä au­to. Mut­ta ei sii­tä ol­lut pal­jon­kaan iloa, kun se yk­si prin­ses­sa ha­lu­si en­sin käyt­tää bus­si­kort­tin­sa sal­don lop­puun, ja sitä oli ai­na­kin kol­me­sa­taa jäl­jel­lä.

Oli­pa ker­ran prins­si, joka pyy­si vä­hän niin kuin ohi­men­nen prin­ses­saa il­ta­ky­lään. Mut­ta prin­ses­sa meni toi­seen ky­lään, ja prins­si oli koko il­lan vä­hän är­ty­nyt muil­le vie­rail­le, vaik­kei näis­sä sen kum­mem­paa vi­kaa ol­lut­kaan.

Oli­pa ker­ran prins­si ja prin­ses­sa, jot­ka pää­tyi­vät il­ta­ky­läs­sä kes­kus­te­le­maan in­nok­kaas­ti opin­to­lai­nan si­joit­ta­mi­ses­ta. Mut­ta juu­ri sil­loin Ke­lan lai­na­ta­kaus lak­kau­tet­tiin, inf­laa­tio is­ki ja va­luut­ta vaih­tui ci­ty­ka­nin­nah­koik­si, ei­kä prins­sil­lä ja prin­ses­sal­la ol­lut enää mi­tään pu­hut­ta­vaa.

Oli­pa ker­ran prin­ses­sa, joka har­mis­tui, kun prins­si hä­nen mie­les­tään käyt­täy­tyi niin kum­mal­li­ses­ti. Prin­ses­sa ko­et­ti sa­la­vih­kaa kier­to­teit­se ot­taa sel­vää, mis­tä oli kyse, mut­ta sii­tä­hän prins­sin käy­tös ou­tou­tui en­ti­ses­tään. Erää­nä päi­vä­nä prins­sin ys­tä­vä toi prin­ses­sal­le rul­lan pak­sua rau­ta­lan­kaa ja sa­noi: vään­nä täs­tä. Prin­ses­sa vään­si rau­ta­lan­gas­ta ky­sy­myk­sen ja prins­si vään­si vas­tauk­sen (jon­ka ko­ris­tee­na toki oli pari kau­nis­ta rau­ta­lan­ka­kie­mu­raa), ja se oli sil­lä sel­vä. Prins­si läh­ti ete­lään, prin­ses­sa poh­joi­seen ja prins­sin ys­tä­vä pe­rus­ti puo­li­vä­liin rau­ta­lan­ka­teh­taan, joka me­nes­tyi hy­vin ja kau­an.

Oli­pa ker­ran prin­ses­sa, joka yrit­ti pe­ruut­taa asun­to­vau­nua park­kiin ku­rai­sel­le pel­lol­le. Eräs prins­si tuli aut­ta­maan. Mut­ta prins­si unoh­ti lait­taa kä­si­jar­run pääl­le omaan au­toon­sa ja se va­lui ojaan, ja koko lop­pu­päi­vä meni sen kans­sa sä­hel­tä­mi­seen.

Oli­pa ker­ran prins­si, joka pää­tyi Su­vi­seu­rois­sa sa­maan kas­sa­vuo­roon hir­vi­ön kans­sa. Hir­viö sa­noi: ”Jos las­ket lop­pu­sum­mat pääs­sä no­pe­am­min kuin minä, näy­tän si­nul­le tai­ka­tem­pun.” Prins­si las­ki, ja pop! Hir­viö muut­tui kah­vi­tau­ol­la prin­ses­sak­si. Työ­vuo­ron lo­put­tua prins­si ja prin­ses­sa päät­ti­vät pe­rus­taa yh­des­sä erään­lai­sen kan­nat­ta­vuus­las­ken­ta­y­ri­tyk­sen. Se to­sin meni kon­kurs­siin seu­raa­va­na ke­sä­nä, mut­ta ei­vät­hän kaik­ki star­tu­pit nyt vaan voi pää­tyä pörs­siin.

Oli­pa ker­ran prins­si, joka kat­se­li ilok­seen, mi­ten kau­nii­ta vil­la­suk­kia eräs prin­ses­sa neu­loi kes­ki­viik­koil­lan seu­rois­sa ki­li­se­mät­tö­mil­lä bam­bu­pui­koil­la. Hän lä­hes­tyi prin­ses­saa vil­pit­tö­mis­sä ai­keis­sa kes­kus­tel­la eri­lai­sis­ta kir­jo­neu­le­mal­leis­ta. Mut­ta kun prin­ses­sa sit­ten huo­mi­os­ta ilah­tu­nee­na al­koi lä­he­tel­lä prins­sil­le joka viik­ko yhä kau­niim­pia suk­kia, prins­si ha­keu­tui vä­hin ää­nin vaih­toon Ete­lä-Ko­re­aan. Ko­ti­maas­sa prins­sin vi­lu­var­pai­nen kämp­pis veti pos­ti­luu­kus­ta pu­toi­le­vat vil­la­su­kat tyy­ty­väi­se­nä jal­kaan­sa.

Oli­pa ker­ran prins­si, jon­ka asi­at me­ni­vät ihan sol­muun. Sii­hen sat­tui prin­ses­sa, joka au­koi sol­mut orans­seil­la fis­kars­seil­laan. Prin­ses­sa sai prins­sis­tä us­kol­li­sen to­ve­rin ja ihai­li­jan. Va­li­tet­ta­vas­ti prin­ses­sal­la oli ai­ka tär­keä, noin sa­dan vuo­den her­paan­tu­ma­ton­ta kes­kit­ty­mis­tä vaa­ti­va tent­ti­put­ki pääl­lä, ja hän il­mai­si va­ro­vai­ses­ti ti­lan­tar­peen­sa. Prins­si ve­täy­tyi vii­kok­si ve­nei­li­jän sol­mu­kurs­sil­le Pa­ja­saa­reen ja pa­la­si sit­ten sa­no­maan, et­tä ok, kat­sel­laan vuo­si­sa­dan pääs­tä uu­del­leen.

Oli­pa ker­ran prin­ses­sa, jon­ka mie­les­tä eräs prins­si oli mai­nio tyyp­pi. Mut­ta kun tämä ei edes huo­man­nut prin­ses­saa, päät­ti hän kes­kit­tyä mui­hin asi­oi­hin. Sil­loin prins­sis­tä al­koi tun­tua, et­tä prin­ses­sa oli­kin var­sin mai­nio tyyp­pi. Mut­ta kun tämä ei enää edes huo­man­nut prins­siä, prins­si päät­ti kes­kit­tyä mui­hin asi­oi­hin. Vuo­sien ku­lut­tua, kun mo­lem­mat oli­vat jo va­kiin­tu­neet ta­hoil­laan, he ta­pa­si­vat taas. Tuli pu­het­ta men­neis­tä vuo­sis­ta. Prins­si to­te­si hä­mil­lään: ”Tai­det­tiin mo­lem­mat sil­loin ty­kä­tä toi­sis­tam­me, mut­ta eri ai­kaan.” ”On­nek­si se meni niin”, nau­rah­ti prin­ses­sa. Ja he jat­koi­vat kum­pi­kin elä­mään­sä. Sen pi­tui­nen se.

Sen pi­tui­sia ne*.

Oi­ke­as­ti ha­lu­sin sa­noa kol­me asi­aa:

1. Kaik­ki ei ai­na mene niin kuin sa­duis­sa.

Ei edes (ei­kä var­sin­kaan) us­ko­vais­ten seu­rus­te­luun ja avi­o­liit­toon va­ka­vas­ti suh­tau­tu­vas­sa ar­voil­ma­pii­ris­sä. Mut­ta eh­kä vika ei ole to­sie­lä­mäs­sä; eh­kä vika on sa­duis­sa. Ja sa­dut voi on­nek­si kir­joit­taa uu­sik­si. Eh­kä sil­loin jäi­si ti­laa sil­le, et­tä olem­me ih­mi­siä: köm­pe­löi­tä, häm­men­ty­viä ih­mi­siä. Kaik­ki kiin­ty­myk­set, ih­me­tyk­set ja ihas­tuk­set ei­vät joh­da avi­o­liit­toon, mut­ta voi­vat sil­ti ol­la mo­nel­la ta­val­la ar­vok­kai­ta ja opet­ta­vai­sia osa­puo­lil­leen, usein ai­na­kin toi­sel­le heis­tä.

2. Eläm­me herk­kiä ai­ko­ja, ys­tä­vä hyvä.

Ihas­tu­mi­nen on tuok­su­kynt­ti­lä ai­vois­sa**, tai mitä näi­tä nyt on: me­nee jää­hän ja muut­tuu lei­ju­vik­si un­tu­vik­si ja ra­ken­taa jo va­hin­gos­sa yh­tei­set rap­pu­set ta­loon, jota ei ole. Vas­ta­vuo­roi­suu­den toi­vet­ta kan­ta­va ih­mi­nen on hy­vin haa­voit­tu­vai­nen. Tul­les­saan ta­val­la tai toi­sel­la tor­ju­tuk­si tai jo to­teu­tu­neek­si luul­lun vas­ta­vuo­roi­suu­den kat­ke­tes­sa hän voi tun­tea voi­ma­kas­ta mie­li­pa­haa, hä­pe­ää­kin, ja saat­taa ryh­tyä kum­mal­li­siin suo­je­lu­toi­miin pa­laut­taak­seen järk­ky­neen ta­sa­pai­no­ti­lan.

Näis­sä asi­ois­sa hie­no­tun­tei­suu­des­ta tus­kin on hait­taa, niin pal­jon hel­pom­min kuin se jos­kus on­kin sa­not­tu kuin teh­ty. Jos­pa kai­ken­lai­sis­sa ei-sa­tu­mai­sis­sa ti­lan­teis­sa sai­sim­me lah­ja­ha­lua kään­tää asi­at par­hain päin ja pu­hua toi­sis­ta hy­vää. Vä­lil­le ei tar­vit­se jät­tää väl­tel­tä­viä sot­ku­ja, jos kom­pu­roin­te­ja saa pyy­tää ja an­taa an­teek­si.

Si­vus­ta­seu­raa­jal­ta hy­vää herk­kyyt­tä on an­taa kaik­kien prins­sien ja prin­ses­so­jen ol­la rau­has­sa ka­ve­rei­ta, el­lei muu­ta il­moi­tus­ta ole voi­mas­sa.

3. Nuo­ri ih­mi­nen ei kuo­le sy­dän­su­ruun.

Se sat­tuu, mut­ta sii­hen ei kuo­le. Kol­me pa­tent­ti­lää­ket­tä oi­rei­siin on toi­vot­ta­vas­ti kaik­kien saa­ta­vil­la: kuun­te­le­va ih­mi­nen, mie­lui­sa te­ke­mi­nen ja pa­ran­ta­va ai­ka. Elä­mä jat­kuu. Las­ke­taan jot­kin asi­at osaa­vam­piin kä­siin.

* Kir­joi­tuk­sen prin­ses­sa­sa­dut ovat saa­neet in­noi­tuk­sen­sa kir­joit­ta­jan kuu­le­mis­ta ja ke­rää­mis­tä to­sie­lä­män nuo­ris­ta koh­taa­mi­sis­ta ja koh­taa­mat­to­muuk­sis­ta. Ta­ri­noi­ta on kui­ten­kin se­koi­tet­tu kes­ke­nään ja yk­si­tyis­koh­tia muu­tet­tu niin pal­jon, et­tä kaik­ki mah­dol­li­ses­ti löy­det­tä­vis­sä ole­vat yh­ty­mä­koh­dat lu­ki­jan tun­te­miin ih­mi­siin ovat lu­ki­jan omaa mie­li­ku­vit­te­lua.

** Miki Liuk­ko­nen 2011: Val­koi­sia ru­no­ja.

LottaL.
Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla. Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com
10.12.2024

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. 35:3–4

Viikon kysymys