JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Hiljaiset

16.6.2015 6.12

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150616061200

Kau­lal­la ku­tit­ti. Hui­tai­sin, ku­ti­tus kop­sah­ti maa­han ku­pu­puo­li alas­päin. Ku­mar­ruim­me. Se lii­kah­te­li laat­ta­lat­ti­al­la sii­vet vie­lä säi­käh­dyk­ses­tä tör­röl­lään. Vä­hän niin kuin minä, et­tä mitä ta­pah­tuu. Sor­mel­ta­kaan se ei ta­voi­tel­lut tie­tä il­maan, vaik­ka ta­pai­lim­me työ­ka­ve­rin kans­sa len­tä­mis­lau­lua, ja Mar­ja pu­hal­si. Ta­ker­tui vain lu­jem­min sor­men­pää­hän, ihan niin kuin minä, en­ti­seen. Muu­tos­säik­ky.

Lep­pä­kert­tu. Kesä. Päi­vä­u­ni­ja­loil­la kuu­mo­tus pais­tees­ta ik­ku­nan läpi, pos­kes­sa vä­sy­mys­ran­tu­ja. Olen ve­tä­nyt pat­jan par­vek­keen oven eteen. Nu­kun tuu­les­sa, val­kois­ten ver­ho­jen al­la, pel­to­ka­nan­kaa­lin ku­kat va­ri­se­vat kir­ja­pi­no­jen pääl­le. Aa­mu­työn myö­tä ovat ka­don­neet opis­ke­li­jan pit­kät, hil­jai­set il­ta­yöt, tuot­ta­mis­sai­ka. Ani­var­hain hiuk­set aa­mun­puh­tai­na kä­ve­len ka­tu­ja, joil­la ei tule ke­tään vas­taan. Olen mon­ta päi­vää put­keen ajat­te­le­mat­ta pal­jo­a­kaan.

Työ­ni on yl­lä­pi­to­työ­tä. Se ei tuo­ta. Joka aa­mu edel­li­sen päi­vän työn jäl­jet ovat pois­sa, ja on aloi­tet­ta­va alus­ta. Tau­ko­huo­nees­sa lei­kit­te­lem­me aja­tuk­sel­la, et­tä kaik­ki nämä työn hil­jai­set unoh­tai­si­vat vii­kon ajan teh­dä osan­sa. Voi­si al­kaa nä­kyä.

Minä jä­tän jäl­kee­ni puh­das­ta. Hy­räi­len tyh­jis­sä käy­tä­vis­sä. Kuun­te­len na­peis­ta hil­jai­sel­la ta­ri­noi­ta eri kie­lil­lä, par­hai­ten ym­mär­rän ele­kie­len.

Tau­ko­huo­ne­kan­sa ni­mit­te­lee mi­nua nuo­rek­si, na­tu­rel­lik­si ja turk­ki­lais­sie­lui­sek­si. It­se pi­dän heis­tä jo­kai­ses­ta eri ta­val­la. Eväs­ra­si­at pyö­ri­vät mik­ros­sa pe­rä­ka­naa kak­si mi­nuut­tia ku­kin, ja työ­vuo­ro­lis­tas­sa on tur­val­li­nen sään­nön­mu­kai­suus. Vä­lil­lä rii­te­le­vät asi­at, vä­lil­lä ih­mi­set­kin, kun puhe kier­tää se­län ta­kaa eteen. Yl­lä­tyk­sek­se­ni löy­dän it­se­ni so­vit­te­li­jan roo­lis­ta. Vä­lil­lä tyy­dyn nos­te­le­maan ol­ka­päi­tä. On­nek­si nau­ru­kin tart­tuu isos­ti.

Pari ker­taa vii­kos­sa pyö­räi­len kir­jas­ton kaut­ta ry:lle. Ke­rään mat­kal­la kim­pun kel­tai­sia, sade pu­to­aa sel­kään. Seu­rois­sa väki on hu­ven­nut kol­ma­so­saan, jäl­jel­lä ke­sä­kas­vot. Ke­sä­kau­pun­ki, avoi­mem­pi yh­tei­syys.

Pöy­dän ää­res­sä pu­hum­me kau­neu­des­ta. Uu­den syn­ty­mi­nen on alus­sa niin hie­no­va­rais­ta, hyp­noot­tis­ta, mut­ta kun kaik­ki hul­mah­taa leh­teen yh­tä ai­kaa, tu­lee yk­si­näis­tä­vää su­rua. Niin pal­jon täy­teyt­tä ja niin ra­jal­li­nen kyky ot­taa vas­taan. Joku pu­huu ly­hy­en ke­sän tuot­ta­mas­ta syyl­li­syy­des­tä. Vie­ras täy­sil­lä elä­mi­sen hätä pyr­kii pin­taan.

Pa­la­tes­sa il­ta­va­lo pais­taa leh­mus­ten läpi. Pol­jen nii­den al­ta nis­ka vink­sal­laan ja mei­naan tör­mä­tä pyl­väi­siin.

Ja sil­loin täl­löin poi­min toi­mis­to­käy­tä­vän lat­ti­al­ta jon­kun vaat­teis­saan kul­jet­ta­man pie­nen hyön­tei­sen. Avaan sil­le ik­ku­nan. Usein se ta­ker­tuu, ei oi­kein tah­toi­si läh­teä.

LottaL.
Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla. Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com
15.7.2024

Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hab. 3:4

Viikon kysymys