JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Saako vähän venkoilla?

27.4.2017 6.43

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170427064300

Sel­viy­ty­mis­pa­ket­ti si­säl­tää pie­nen vi­hon, mus­tan kui­tu­kär­ki­ky­nän sekä pari eri­vä­ris­tä tus­sia. Opin sen yh­del­tä tai­tei­li­ja­mie­li­sel­tä ka­ve­ril­ta.

Sel­viy­ty­mis­pa­ket­tia käy­te­tään, kun pi­täi­si ol­la hil­jaa ja kes­kit­tyä, ei­kä oi­kein mei­naa on­nis­tua. Sil­loin ky­nil­lä teh­dään pa­pe­riin vii­vaa. Ei ole tär­ke­ää, mil­tä se jäl­ki näyt­tää. Tär­ke­ää on kä­den ja sil­män yh­teis­työ – lii­ke. Kun le­vot­to­muus ka­na­voi­tuu har­mit­to­maan te­ke­mi­seen, ei häi­rit­se mui­ta lii­al­la ven­koi­lul­la. On hel­pom­pi kuun­nel­la.

It­sen­sä hil­lit­se­mi­nen, kuun­te­le­mi­nen ja oman vuo­ron odot­ta­mi­nen ovat hy­viä tai­to­ja, joi­ta tree­na­taan ko­vas­ti jo ala­luo­kil­la. Moni seit­sen­vuo­ti­as on­kin niis­sä var­mas­ti pa­rem­pi kuin jot­kut meis­tä (muka-)ai­kui­sis­ta.

Vä­lil­lä ven­koi­lut­ta­va voi­ma on mie­len le­vot­to­muut­ta: ais­ti­är­sy­ke­tul­va, la­maut­ta­va tai yli­vi­rit­tä­vä ih­mis­pal­jous, huo­li­ke­rä il­man lan­gan­pää­tä.

Vä­lil­lä se on tun­non le­vot­to­muut­ta: te­ki­si mie­li väis­tel­lä koh­dal­le osu­via sa­no­ja, pu­jo­tel­la ri­vi­vä­leis­tä kuin ei kuu­li­si­kaan.

Vä­lil­lä se on ihan mo­to­ris­ta le­vot­to­muut­ta: Kään­tyi­lyt­tää, vään­tyi­lyt­tää. Mi­hin lait­tai­si nämä vai­ke­at kä­det ja ja­lat? Te­ki­si mie­li pyö­räh­tää pen­kil­le le­kot­te­le­mis­kuun­te­le­maan, va­el­lel­la käy­tä­vil­lä kuin vaip­pai­käi­nen, käy­dä ihan tes­ti­mie­les­sä ren­kut­ta­mas­sa pal­je­o­vea, räp­syt­tä­mäs­sä kaih­ti­mia ja hy­pis­te­le­mäs­sä ur­ku­rin hie­noa let­tiä, ryö­miä penk­ki­ri­vien al­la nos­te­le­mas­sa pu­don­nei­ta tut­te­ja ja ny­kiä tut­tu­ja hou­sun­pun­teis­ta, et­tä hei moi hei!

En sen­tään mene. Alan teh­dä vii­vaa.

Toi­sen­lais­ten so­si­aa­lis­ten ti­lan­tei­den jäl­keen jos­kus har­mit­taa: Taas hä­li­sin. An­noin­ko ti­laa, kun­ni­oi­tin­ko toi­sia? Jäi­kö joku mi­nun ta­ki­a­ni nä­ky­mät­tö­mäk­si?

On­nek­si vil­kas­kaan ei kom­pas­tu kaik­keen. No­pea re­a­goin­ti­ta­pa voi ol­la vah­vuus, kun pää­see mul­ti­tas­kaa­maan vir­po­ma­ok­sien ko­ris­te­lu­pis­teel­le, isos­te­le­maan, opet­ta­maan, ju­tut­ta­maan, järk­kää­mään tai vaik­ka lei­kit­tä­mään raa­mis­ka­lai­sia – het­ken saa juos­ta ja möy­kä­tä kai­non­ket­te­rien kuu­tos­luok­ka­lais­ten kans­sa niin pal­jon kuin läh­tee. Toi­si­naan teh­tä­vät tun­tu­vat tu­le­van kuin kät­ke­tyl­lä vii­sau­del­la ajas­tet­tui­na. Soit­to ”ha­lu­ai­sit­ko, eh­ti­sit­kö, pys­tyi­sit­kö?” voi ol­la kuin ve­täi­sy lä­hem­mäs yh­tei­syyt­tä: Täm­möi­se­nä kel­pa­si. Täm­möi­se­nä kel­paa.

Sa­mal­la ja­nal­la pouk­koi­le­vat vai­ke­am­mat­kin ju­tut. Jol­la­kin meis­tä vilk­kaus tai kes­kit­ty­mis­vai­keus saat­taa han­ka­loit­taa ar­kea niin, et­tä sil­le saa lää­ke­tie­teel­li­sen ni­men ja avun. Sil­loin sel­viy­ty­mis­pak­kauk­sen ta­pai­set asi­at ei­vät eh­kä rat­kai­se kaik­kea, jos kynä ei tun­nu luon­te­val­ta kä­des­sä. Mut­ta har­voin niis­tä hait­taa­kaan on.

Ei­hän ku­kaan meis­tä kui­ten­kaan ole ai­no­as­taan jo­kin en­sim­mäi­se­nä nä­ky­vä omi­nai­suu­ten­sa. Ajat­te­len, et­tä olem­me vii­saas­ti ra­ken­net­tu­ja vas­ta­koh­tien kimp­pu­ja kaik­ki – yh­tä ai­kaa har­kit­se­via ja im­pul­sii­vi­sia, ar­ko­ja ja roh­kei­ta, seu­ral­li­sia ja ve­täy­ty­viä, seik­kai­lun­ha­lui­sia ja tur­val­li­suus­ha­kui­sia – koko ole­muk­sel­tam­me niin mo­ni­ta­hoi­sia, et­tä pin­ta tai­puu mel­kein si­le­än pyö­re­äk­si. Ei­kä pyö­re­ää mei­naa saa­da py­sy­mään yh­del­lä kyl­jel­lään. Se on jat­ku­vas­sa, kei­nah­te­le­vas­sa liik­kees­sä.

Vie­lä sel­viy­ty­mis­vi­hos­ta. Sen si­vu­jen ou­dois­ta hah­mois­ta ovat eri­tyi­sen kiin­nos­tu­nei­ta eräät tuu­li­myl­ly­kä­ti­set, py­räh­te­le­vät pi­ka­tu­tus­tu­jat, ni­mit­täin lap­set. Usein joku ha­keu­tuu lä­hel­le ja seu­raa koko pu­heen ajan sil­mä tark­ka­na uu­den kes­kit­ty­mis­ku­van muo­dos­tu­mis­ta.

Koti-ko­ti­seu­dun ry:llä mei­tä on­kin toi­si­naan koko rivi his­suk­seen pii­rus­te­li­joi­ta: minä ja pik­ku­si­sa­ruk­set. Olen ni­mit­täin hie­man jää­vi ole­maan se, joka ko­men­tai­si ar­mei­ja­jöö­hön. On an­net­ta­va tois­ten­kin vä­hän ven­koil­la tai vaih­to­eh­toi­ses­ti kek­sit­tä­vä, mi­ten ener­gi­aa voi­si ka­na­voi­da. Ihan niin kuin ai­kui­set­kin ka­na­voi­vat kai­ken­lais­ta – eri ta­voin.

Voi se jon­kun mie­les­tä näyt­tää päi­vä­ker­hol­ta, mut­ta kyl­lä me kuun­te­lem­me. Sii­nä on se hi­das vii­va, kä­den rau­hoit­ta­va lii­ke. Ais­ti- ja aja­tus­ka­ko­fo­ni­an läpi au­ke­aa ti­laa: sa­nat pää­se­vät luo.

LottaL.
Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla. Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com
5.3.2024

Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Ef. 5:8–9

Viikon kysymys