JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Isoja, pieniä

21.8.2015 6.54

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150821065400

Oli­pa ker­ran iso­sis­ko. Aluk­si hän oli isok­si ko­vin pie­ni ja vas­tuu­ton ja ta­put­te­li tyy­ty­väi­se­nä it­sen­sä ko­kois­ta vau­vaa kyl­py­har­jal­la.

Sit­ten pie­ni iso­sis­ko kas­voi vä­hän ja vie­lä vä­hän. Mut­ta kas­voi­vat ne muut­kin, ne, joi­den vuok­si hän oli iso­sis­ko. Hui­del­tiin sa­moil­la sil­mä­kor­keuk­sil­la, au­ot­tiin muo­vi­la­pi­oil­la ra­pai­sia ke­vä­to­jia, juos­tiin pa­koon nurk­ka­jus­sia. Ol­tiin poi­kia kaik­ki, tai mitä vä­liä, elet­tiin ihan suo­ras­ti vaan.

Sit­ten iso­sis­kos­ta tuli tyy­ny­jä kor­vil­leen pai­na­va abi­tu­rient­ti-sis­ko, joka ei oi­kein eh­ti­nyt ol­la sis­ko. Hän kat­soi sitä kaik­kea etääm­pää, vä­hän yk­sin, niin kes­kel­tä kaik­kea:

Niil­lä on hiuk­sis­sa purk­kaa, kä­sis­sä tus­sia ja sil­mis­sä vi­pel­lys­tä. Ne osaa kar­jua kuin isot kis­sat, kun ne tah­too si­li­tys­tä ja kuin hii­ret lui­kah­taa kar­kuun lis­ta­hom­mia, var­sin­kin ken­kien­ke­räys­tä. Ne osaa so­pu­lei­na hyp­piä alas kor­keis­ta pai­kois­ta ja nii­hin tu­lee lom­mo­ja, mut­ta ne on teh­ty niin kum­man kes­tä­vis­tä ai­nek­sis­ta. ---

Toi­sil­la niil­lä on jo ero it­sen­sä ja per­heen vä­lil­lä. Sar­vet rys­ky­en ne käy­vät ar­jen re­a­li­teet­tien kimp­puun. Emo­kar­hui­na suo­je­le­vat jo­tain, eh­kä net­tiyh­teyt­tä, eh­kä vas­ta ki­tey­ty­mäs­sä ole­vaa it­seyt­tään, sik­si ne mu­ri­se­vat. Nii­tä pi­tää muk­sais­ta kun ha­lu­ai­si ha­la­ta ---

Vä­lil­lä iso­sis­ko tuli alas tor­nis­taan ja sai ol­la pari päi­vää täy­des­ti sis­ko:

Tä­nään si­li­tin sata pos­kea, hy­räi­lin sata pai­na­jais­ta pois, kää­rin tu­hat kyl­mää var­vas­ta peit­toon pa­rem­min. Nu­kuin sa­dan lap­sen tu­hi­naan. Aa­mu­yös­tä hät­käh­din hil­jai­suu­teen ja las­kin uu­des­taan: kuu­si las­ta, vain kuu­si ---

Sit­ten iso­sis­kos­ta tuli etä­sis­ko, ta­ri­noi­den hah­mo yli­op­pi­las­ku­vas­sa kir­ja­hyl­lyn pääl­lä. Se tar­koit­ti, et­tä sil­lä vä­lin, kun hän py­syi sa­man­ko­koi­se­na toi­sis­sa kau­pun­geis­sa, pie­nim­mät kas­voi­vat harp­pauk­sin ja isois­ta tuli ai­kui­sia, ei­kä hän yh­tään eh­ti­nyt huo­ma­ta, mis­sä vä­lis­sä se kaik­ki ta­pah­tui.

Het­ki­nä, joi­na etä­sis­ko sai taas ol­la nii­den kans­sa, hä­nes­tä tun­tui, et­tä hän täyt­ti kaik­ki iät uu­del­leen. Ne oli­vat hä­nen nä­kö­a­la­paik­ko­jaan ja so­kei­ta pis­tei­tään: hän näki yh­den neu­lo­vis­sa kä­sis­sä omien sor­mien­sa tai­pui­suu­den, toi­sen sil­mis­sä oman aran kie­len­sä.

Sa­mal­la isom­mat niis­tä al­koi­vat tuo­da ko­tiin ih­mi­siä ja maa­il­mo­ja, joi­den läpi iso­sis­ko ei ai­na mei­nan­nut tun­nis­taa kas­vu­to­ve­rei­taan. Ne ra­ken­si­vat elä­mään­sä, niin kuin sis­ko­kin.

Iso­sis­ko jät­ti ajal­le teh­tä­vän: hän toi­voi saa­van­sa op­pia tun­te­maan jo­kai­sen, jon­ka vuok­si hän oli sis­ko.

Ker­ran jou­lun al­la iso­sis­kon ovel­le ko­put­ti yk­si veli. Se oli työ­reis­sul­la, vä­sy­nyt. No­ja­si pöy­tään ja pu­he­li har­vak­sel­taan. (Kom­pu­roi­neet ta­hoil­laan oli­vat kum­pi­kin, sis­ko ja veli.) Läh­ties­sä veli jät­ti kar­hun­ha­lauk­sen ja vel­jen­siu­nauk­sen kuin oli­si ai­na erot­tu niin.

Iso­sis­ko kat­se­li kun se kä­ve­li au­tol­le. Se oli nuo­rem­pi veli, mut­ta kas­va­nut, ison­tu­nut. Sil­lä oli 18-vuo­ti­aan van­huk­sen sil­mät, ei­kä se pa­en­nut lei­jo­na­sis­kon huol­ta. Se oli jo niin iso veli.

LottaL.
Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla. Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys