JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Lotta, vielä sattaa

12.6.2014 7.18

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140612071800

– Sat­taa! kuu­luu huu­to.

– Sat­taa hir­vi­än ko­vas­ti, ihan hir­vi­än ko­vas­ti!

Sa­la­mat pirs­to­vat tai­vas­ta ho­ri­son­tin le­vey­del­tä, kun he juok­se­vat ulos kuin pie­net eläi­met, kä­det le­väl­lään ym­pä­ri pi­haa. Pai­dat le­pat­ta­vat, ha­meet kie­tou­tu­vat jal­ko­jen ym­pä­ril­le, ja rie­mu­huu­to kii­rii yli Haa­gan pel­to­jen.

– Vet­tä, vet­tä, uk­kos­vet­tä!

– Tramp­pis len­tää! Pe­las­tak­kaa ka­nit!

– Hiek­ka­myrs­ky, ve­si­myrs­ky, hyrs­kyn­myrs­ky!

En jak­sa nyt yh­tään tun­nel­moi­da, sa­noo äi­ti, mut­ta lap­set tun­nel­moi­vat: kun säh­köt nap­sah­ta­vat poik­ki, kynt­ti­löi­tä syt­tyy. Pie­nim­mät vä­ri­se­vät isom­mis­sa sy­leis­sä, ja is­kä näyt­tää mikä oli opis­ke­li­ja­po­jan herk­kua 80-lu­vun lo­pul­la: ruis­lei­vän pääl­lä mak­ka­raa ja si­nap­pia. Ja hil­jal­leen hii­pi­vä tur­val­li­suus hel­lyt­tää myrs­kyn ke­sä­sa­teek­si.

Olen tul­lut ko­tiin. Ko­ti­kau­pun­kiin, jos­sa kir­ja­hyl­ly­jen vä­lis­sä kir­jas­ton­hoi­ta­jan ter­veh­dys he­rät­tää ha­ja­mie­li­sen:

– On­ko Lot­ta tul­lut ta­kai­sin, on­pa mu­ka­va.

Tääl­lä ei ole ylös­päin ko­ho­a­vien penk­ki­ri­vien sa­le­ja, joi­hin kät­key­tyä, ei­kä Snel­l­ma­nin rin­ta­ku­vaa leh­ti­hyl­lyn pääl­lä. Tääl­lä on keit­ti­ön­pöy­tä, jon­ka ää­res­sä He­sa­ri ja­e­taan kol­meen osaan ja kier­rä­te­tään lu­ke­mi­sen jäl­keen seu­raa­val­le. Tääl­lä on työ, joka vir­taa kor­vie­ni ja kä­sie­ni kaut­ta pa­pe­ril­le ja pai­ne­taan, ja ras­kas ka­me­ra, jol­la en osaa ku­va­ta pi­meis­sä huo­neis­sa.

Ja ai­na nel­jän jäl­keen saan sy­lin täy­teen lin­nun­lui­sia lap­sia, joi­den pie­net sy­dä­met ovat täyn­nä äk­ki­pi­kais­ta tun­te­mis­ta ja hel­lyyt­tä ja vä­li­tön­tä an­teek­si­an­toa. Ja ai­na vä­lil­lä, jot­ten ki­vah­tai­si, lau­lan imu­ri­lau­lua. Se tar­koit­taa, et­ten kau­niis­ti, mut­ta ei sitä kui­ten­kaan ku­kaan kuu­li­si.

Ja lo­pul­ta, kun en kuu­le si­säl­tä­ni mi­tään kau­nis­ta ja kär­si­väl­lis­tä, as­tun ulos sa­tee­seen ja nos­tan kas­vo­ni pil­vis­tä ras­kas­ta tai­vas­ta koh­ti. Ei­kä sii­nä lo­pul­ta ole mi­tään ver­taus­ku­vaa, sil­lä il­lal­la isän käsi las­keu­tuu olal­le­ni:

– Tai­det­tiin mo­lem­mat ol­la vä­hän vä­sy­nei­tä. An­nat­ko an­teek­si.

Ja siu­naus vain vir­taa. Minä sei­son sii­nä sa­tees­sa, vesi täyt­tää kas­vo­je­ni kuo­pat, va­luu pu­touk­se­na alas ja huuh­te­lee kai­ken pois.

– Lot­ta. Kau­an­ko sää oot tääl­lä. Oot­ko huo­men­na.

– Lot­ta, vie­lä sat­taa. Pa­le­lee­ko kaik­ki eläi­met.

– Tii­ät­kö Lot­ta, pa­lo­au­tot men­nee Reis­jär­vel­le.

LottaL.
Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla. Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com