JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Sytytä tähdet niille, jotka yötä käy

17.4.2015 6.05

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150417060500

Kir­joi­tus­ten jäl­keen kym­pin opis­ke­li­ja ei yh­täk­kiä jak­sa­kaan. Oi­ke­as­taan mi­tään. Ilo ka­to­aa. Säi­käyt­tää: mitä ta­pah­tuu?

Po­jal­la on ta­ka­naan ras­kas kiu­saa­mis­ko­ke­mus. Ai­kuis­tu­es­sa ko­ros­tuu rat­kai­se­va poik­ke­a­vuus suh­tees­sa ym­pä­röi­vään. Mi­ten elää näi­den ris­ti­rii­to­jen kans­sa?

Tyt­tö tais­tel­lut vää­ris­ty­neen ke­hon­ku­van­sa kans­sa. Elä­mä ka­peu­tu­nut syö­mi­seen, ai­no­aan hal­lit­ta­vaan asi­aan. Sa­lai­lu, ah­dis­tus. Lä­heis­ten hätä on tai­te­koh­ta, si­lit­tä­vä käsi hiuk­sil­la, lä­he­te sai­raa­laan.

Nuo­ren po­jan maa­il­mas­ta ha­jo­aa ker­ral­la mon­ta asi­aa. Lä­hei­sen hi­das pois­me­no rii­pii per­het­tä. Fyy­si­nen ki­pu­kin hel­pom­paa kuin mie­len kipu.

Nuo­ren ai­kui­sen vii­me vuo­sia ryt­mit­tä­nyt sai­ras­lo­mien ket­ju. Kär­si­myk­sen on­gel­ma kul­mi­noi­tuu ar­keen: mik­si nou­si­sin tä­nään sän­gys­tä ylös?

Tes­tien jäl­keen se kir­joi­te­taan jo­hon­kin pa­pe­riin. Lie­vä, kes­ki­vai­kea. Vai­kea.

Ma­sen­nus. Pe­lot­ta­va sana, mut­ta sa­mal­la hel­pot­ta­va.

– Asi­al­le on­kin yh­täk­kiä nimi, joka ei ole lais­kuus tai pes­si­mis­mi. Lupa ol­la jak­sa­mat­ta.

– Ar­vot­to­muu­den tun­ne mu­ser­taa. On vai­kea ar­vos­taa te­ke­mi­si­ään ja ai­kaan­saa­mi­si­aan. Vir­heet ko­ros­tu­vat, hy­vät asi­at ku­tis­tu­vat.

– Sem­mo­nen la­maan­nus. Apa­tia. Jat­ku­va suru. Tyh­jyy­den tun­ne. Elä­män­ha­lun puu­te. Kes­kit­ty­mis­ky­vyn puu­te. Le­vot­to­muus.

– Kaik­ki vaa­tii pon­nis­te­lua. Ham­pai­den pesu on aa­mun san­ka­ri­te­ko.

Toi­sen ki­vun edes­sä ko­kee voi­mat­to­muut­ta. Ei eh­kä voi sa­noa: ym­mär­rän. Toi­sen mus­tuu­teen ei yl­lä. Ys­tä­vi­nä opet­te­lem­me so­pi­vaa etäi­syyt­tä, so­pi­vaa lä­hei­syyt­tä. Em­me ole am­mat­ti­lai­sia vaan rin­nal­la­kul­ki­joi­ta. Ne roo­lit on ero­tet­ta­va, et­tei sai­ras­tui­si toi­sen olos­ta – tai toi­saal­ta säi­käh­täi­si ja jät­täi­si tois­ta yk­sin var­jok­koon.

– Ma­sen­tu­nut voi ol­la erit­täin... ma­sen­ta­va tyyp­pi. Voi­mia ku­lut­ta­va. Jos huo­maa, et­tä ku­luu it­se lop­puun, se pi­tää voi­da sa­noa.

– Ma­sen­tu­nut on usein kä­per­ty­nyt omaan it­seen­sä. Ei näe kup­lan ul­ko­puo­lel­le ja tun­tee it­ten­sä ai­ka sur­ke­ak­si luu­se­rik­si, ai­no­ak­si laa­tu­aan. Voi ol­la ai­ka tär­ke­ää saa­da kuul­la mui­den ko­ke­neen vas­taa­vaa.

– Niin tär­ke­ää: kuun­te­le ja us­ko mitä se sul­le ker­too jos ha­lu­aa ker­toa. älä vä­hät­te­le.

– Ei, ei au­ta jos ke­hot­taa ot­ta­maan it­se­ään nis­kas­ta kiin­ni.

Jos­kus on pa­rem­pi viet­tää ai­kaa te­ke­mäl­lä. Pe­la­taan. Kii­ve­tään kor­ke­al­le. Teh­dään pro­jek­ti kel­tai­ses­ta kar­ton­gis­ta.

Jos­kus kuun­nel­laan vir­ren sa­no­ja. Jos­kus pu­hu­taan. Jos­kus pu­hu­taan ru­noil­la.

Sy­ty­tä täh­det niil­le,

jot­ka yö­tä käy,

joil­le ei vii­tat tiel­lä

ei­kä mää­rä näy,

jot­ka ki­viin lan­kee,

nou­see uu­des­taan,

joi­ta on mon­ta, mon­ta

yli laa­jan maan.

Sy­ty­tä täh­det niil­le

yö­hön välk­ky­mään,

joi­den tais­te­lua

nää ei yk­si­kään.

(Lau­ri Poh­jan­pää)

Moni us­ko­vai­nen on ko­ke­nut, et­tä mie­li­a­la­häi­ri­ön kes­kel­lä oma­tun­to yli­her­kis­tyy.

– On vai­kea erot­taa psyyk­kis­tä ja hen­gel­lis­tä – syn­nis­tä joh­tu­vaa pa­haa oloa ja oman psyy­ken tuot­ta­maa ki­pua. Voi tun­tea vää­rää us­kon heik­kout­ta.

Yk­si on sel­vää: mie­len kipu ei pa­ra­ne evan­ke­liu­mil­la. Ei mur­tu­nut jal­ka­kaan pa­ra­ne. Au­kot­to­mas­ta an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta saa kui­ten­kin am­men­taa loh­tua.

Am­mat­ti­lai­nen­kin saat­taa se­koit­taa psyyk­ki­sen ja hen­gel­li­sen vää­räl­lä ta­val­la. Joku on kier­tä­nyt te­ra­peu­til­ta toi­sel­le. Et­si­nyt sel­lais­ta, joka ei et­si­si syy­tä pa­han oloon hä­nen sy­vim­mäs­tä tur­vas­taan, us­kos­ta – yrit­täi­si ir­rot­taa hän­tä lu­jim­mas­ta elä­mäs­sä kiin­ni pi­tä­väs­tä voi­mas­ta.

Va­ka­va ma­sen­nus on ras­kas sai­raus. Se on myös sai­raus, jos­ta voi pa­ran­tua.

– On saa­ta­va am­mat­ti­a­pua. Kä­si­tel­tä­vä sai­rau­den taus­tal­la ole­vat asi­at.

– Lääk­keil­lä hoi­de­taan vain seu­rauk­sia. Syi­tä hoi­de­taan pu­hu­mal­la. Te­ra­pi­al­la. Ajat­te­lu­ta­vat on ra­ken­net­ta­va hy­vin­voin­tia luo­vik­si. Tul­kit­ta­va uu­del­leen. Pro­ses­si on hi­das.

– Kun joku ha­la­si. Kuun­te­li. Kuu­li.

– Lääk­keet an­ta­vat toi­pu­mi­sen kes­kel­lä le­poa pa­has­ta olos­ta.

– Lää­kit­ty­nä­kin suru tun­tuu, mut­ta sen terä on tyl­sem­pi. Mul­la lää­ki­tys saa ai­kaan sen, et­tä ky­ke­nen tun­te­maan iloa au­rin­gon­las­kus­ta tai hie­nos­ta sin­fo­ni­as­ta tai kau­pan kas­san hy­mys­tä.

– Ei di­ag­noo­sin tar­vit­se ol­la sa­lai­suus. Ai­vo­ke­mi­aa. Sir­pa­lei­sen ajan sai­raus. Saa sii­tä pu­hua.

– Mut­ta mun mie­les­tä ei rii­tä, et­tä oi­reet kui­ta­taan dep­res­si­o­di­ag­noo­sil­la. Ma­sen­nus­kin on oi­re. Luon­nol­li­nen re­ak­tio. Ma­sen­nus ker­too sii­tä, et­tä se, mi­ten on ta­van­nut elää, ei enää toi­mi. Ma­sen­nus ro­mut­taa en­ti­sen.

– Ma­sen­nus on tuo­nut elä­mään hy­vää­kin. On ol­lut pak­ko py­säh­tyä kuu­los­te­le­maan, et­si­mään ra­jan­sa. On löy­ty­nyt ulot­tu­vuuk­sia. Ja ko­ke­mus­ten ja­ka­mi­nen on lä­hen­tä­nyt eri­lai­siin ih­mi­siin.

– Ma­sen­tu­nee­na ih­mi­nen on maa, joka hil­jal­leen uu­dis­tuu. Uu­si kas­vu mah­dol­lis­tuu. ​Va­loa on.

Olen koon­nut tä­män teks­tin vii­den toi­pu­van tai toi­pu­neen nuo­ren aja­tuk­sis­ta. Lai­nauk­set ovat hei­dän muo­toi­le­mi­aan.

LottaL.
Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla. Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys