JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Luovuttajako?

20.1.2017 6.50

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170120065000

Mil­lais­ta on luo­vut­taa, jät­tää jo­kin kes­ken? Muis­tan, kun luo­vu­tin kep­pi­ke­räyk­ses­sä kun olin kah­dek­san, su­vi­seu­rois­sa. Hei­tin ke­pin ja puo­lil­leen jää­te­lö­pa­pe­rei­ta ke­rää­mä­ni muo­vi­pus­sin mum­mo­lan vau­nun eteen ja me­nin vau­nuun ma­kuu­so­pen ver­hon taak­se hä­pe­ä­mään. Eno sa­noi, et­tä luo­vut­ta­ja-Lot­ta. Joku pa­laut­ti sen piik­ki­ke­pin lä­he­tys­pis­tee­seen.

Seu­raa­van ker­ran luo­vu­tin lu­ki­on jäl­kei­se­nä vuon­na. Luo­vu­tin ai­ka me­lui­sas­ti, ei­kä ku­kaan kui­ten­kaan sa­no­nut luo­vut­ta­ja-Lot­ta, vaik­ka maas­sa ma­ka­si iso pino kir­jo­ja ja epä­mää­räi­sel­lä sä­läl­lä niu­kas­ti ki­tuut­te­le­va opin­to­suun­ni­tel­ma, sel­lai­nen voi­ma pel­käl­lä yli­o­pis­tos­sa kir­joil­la olol­la tun­tui ole­van. Et­tä kyl­lä se sii­tä.

Ei se ai­na sii­tä. Jos­kus tar­vit­see jo­tain ihan muu­ta. Kah­dek­san­vuo­ti­aa­na eh­kä kyy­ne­len­pyyh­ki­jän ja kan­nus­ta­van kans­sa­kep­pi­ke­rää­jän. Opin­to­jen kans­sa taas ei aut­ta­nut enää muu kuin vaih­taa kau­pun­kia ja opis­ke­lu­paik­kaa, vaik­ka siir­ty­mä vei­kin ai­kan­sa.

…

Mo­nes­sa meis­sä on vä­hän suo­rit­ta­jaa. Suo­rit­ta­jan­kin pää luo­vut­taa vä­lil­lä, ai­na­kin het­kek­si. Pää on var­ma, et­tei enää pys­ty, ja vaik­ka pys­tyi­si­kin, ei se riit­täi­si.

Mi­kään ei rii­tä, jos suo­rit­ta­ja­pää al­kaa ver­tail­la. Tuo toi­nen te­kee noin pal­jon, pys­tyy tuo­hon kaik­keen, seik­kai­lul­li­seen, vas­tuul­li­seen, so­si­aa­lis­huo­maa­vai­seen ja vie­lä es­teet­ti­seen­kin, kun mi­nul­la ku­luu ener­gia jo tä­hän, ta­val­li­seen.

Voi al­kaa pe­lä­tä: En­tä jos kaa­tuu tämä ja tuo, jos alan kat­soa put­ken läpi, muu­tun ar­mot­to­mak­si, en ta­voi­ta enää hau­raut­ta nau­ru­jen ta­ka­na, kuu­le it­ku­ja ovien läpi. Jos jään lei­ju­maan epä­re­a­lis­ti­siin vä­li­ti­loi­hin, en­kä enää muis­ta, mi­ten pe­ru­noi­ta nos­te­taan. Jos en pys­ty­kään elät­tä­mään it­se­ä­ni am­ma­til­la­ni en­kä iki­nä ole­maan plus­sa­kan­sa­lai­nen. Jos en enää tun­nis­ta­kaan ar­vo­kas­ta, kor­jaa rik­ki­men­nyt­tä, kun­ni­oi­ta edel­lä kul­ke­nut­ta, muis­ta kiit­tää.

Toi­si­naan omaa epä­täy­del­li­syyt­tä myös ys­tä­vyy­des­sä, tyt­tä­re­nä, si­sa­re­na ja kum­mi­na kat­soo ar­mol­li­sem­min, toi­si­naan la­maan­tu­en, vä­häl­lä luo­vut­taa.

Sa­maa kuor­maa saat­taa li­sä­tä myös tun­nol­le ker­ty­nyt taak­ka. Us­ko­kin voi al­kaa näyt­tää vaa­ti­muk­sil­ta, vaik­ka se ei kysy yh­tään te­koa tai on­nis­tu­mis­ta.

Ihan ta­val­li­ses­sa ar­jes­sa koh­tuul­li­nen mää­rä te­ke­mis­tä, vas­tuu­ta ja so­si­aa­li­suut­ta tun­tuu suo­je­le­van tur­hal­ta it­seen­sä­kä­per­ty­mi­sel­tä. Jos­kus on on­nel­li­sim­mil­laan jo­ka­päi­väi­sen es­seen­sä kans­sa.

Ei se tu­le­vien kori kui­ten­kaan te­ke­mäl­lä tyh­je­ne, ei­vät­kä lu­te­ri­lai­nen työ­mo­raa­li ja suo­ma­lai­nen sisu ai­na tai­da ol­la par­haat iden­ti­teet­ti­mää­rit­teet, var­sin­kaan jos mie­li yli­ra­sit­tuu sii­hen pis­tee­seen, et­tä tar­vit­see pa­pe­ril­le kir­joi­te­tun le­po­mää­räyk­sen. Sil­loin ei kel­tään kai­va­ta inah­dus­ta­kaan mis­tään luo­vut­ta­mi­ses­ta. Oli­si pi­tä­nyt höl­läil­lä jo pal­jon ai­em­min.

Herk­kyys ja vah­vuus ovat meis­sä sa­mas­sa ok­sas­sa: var­pu nou­see as­ke­leen al­ta yhä uu­del­leen, mut­tei lo­put­to­mas­ti.

...

Mi­nul­le vai­ke­aa oli­si, jos luo­vut­tai­sin kir­joit­ta­mi­ses­sa. Kuu­kau­si kuu­kau­den pe­rään opis­ke­len lu­ke­maan teks­tien muo­toa, mer­ki­tys­tä ja muo­don ja mer­ki­tyk­sen yh­teis­toi­min­taa. Sen ver­ran var­hai­sai­kui­nen it­se­tun­to on vie­lä ha­ta­ral­la poh­jal­la, et­tä yh­tä te­rä­vil­le sil­mil­le ei hou­kut­tai­si aset­taa alt­tiik­si mi­tään omaan­sa.

Päi­vä­mie­hen blo­giin kir­joit­ta­mi­nen on ol­lut tuol­le yl­pey­del­le hy­vää nöy­ryy­den kou­lua. Ta­voit­teet ovat eri­lai­set kuin oli­si­vat hen­ki­lö­koh­tai­sel­la alus­tal­la, vaik­ka mei­tä on oh­jeis­tet­tu kir­joit­ta­maan va­paas­ti omas­ta, ihan ta­val­li­ses­ta elä­mäs­täm­me, ei har­taus­teks­te­jä, us­ko poh­ja­vir­ta­na. Joka teks­tin koh­dal­la olen ko­et­ta­nut aja­tel­la: riit­tää, et­tä yk­si tuol­la jos­sain tar­vit­see tätä nyt. Jos jo­tain ha­lu­ai­sin, niin eh­kä loh­dut­taa: hei, täl­lai­sia ol­laan, mut­ta ei­hän mu­ser­ru­ta!

Pa­lau­tet­ta ti­pah­te­lee. Jos­kus joku sa­noi, et­tä sinä kir­joi­tat niin kuin si­nun us­ko­si oli­si vah­va. Het­ken oli taas vai­kea kir­joit­taa. Sil­tä­kö se näyt­ti, niin­kö vää­rin vies­ti oli vä­lit­ty­nyt?

Mo­nia mie­tin­tö­jä olen pa­loi­tel­lut ys­tä­vie­ni kans­sa. Pari ker­taa on teh­nyt mie­li heit­tää koko ru­pe­a­ma tien­penk­kaan kuin puo­li­tyh­jä jää­te­lö­pa­pe­ri­pus­si. Mik­si olen ru­ven­nut täl­lai­seen, edes­vas­tuu­ton? Sik­si­kö, et­tä olen op­pi­nut sa­no­maan kyl­lä, kun pyy­de­tään kris­til­li­syy­den työ­hön? Jos ne pyy­si­vät va­hin­gos­sa ihan vää­rää ih­mis­tä?

Yh­tä usein kir­joit­ta­mi­nen on tun­tu­nut iloi­sel­ta asi­al­ta. Olen saa­nut lu­kea sil­mät su­mei­na pal­jon elä­män­ta­ri­noi­ta, sa­mais­tu­mis­koh­tia, kan­nus­tus­ta ja tur­val­li­sia toi­vo­tuk­sia tiu­ku­via pa­lau­te­säh­kö­pos­te­ja. Sa­moin yl­lät­tä­vis­sä pai­kois­sa tun­tea ys­tä­väl­li­siä kä­siä ol­ka­pääl­lä­ni: sinä olet yk­si niis­tä jot­ka kir­joit­ta­vat. Kii­tos.

Edel­lis­syk­syn luo­vut­ta­mis­tau­koa lu­kuun ot­ta­mat­ta olen lu­van­nut kir­joit­taa kol­me vuot­ta täy­teen. Se tar­koit­taa vie­lä muu­ta­maa ke­vät­kuu­kaut­ta, joi­den ai­ka­na yhä edel­leen kir­joi­tan au­ki tätä sa­maa kir­pe­än­ma­ke­aa, nä­en­näis­sel­ke­ne­vää kes­ke­ne­räi­syyt­tä. Pe­rus­tär­ke­ät asi­at ei­vät muu­tu: us­ko, työ ja ys­tä­vyys. Iha­naa, et­tä saam­me tän­ne blo­gis­teik­si ai­van tuo­rei­ta, nuo­ria ää­niä!

LottaL.
Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla. Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com
2.3.2024

Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien. Ps. 25:8

Viikon kysymys