Hölkkään viisi kertaa viikossa noin kolmen vartin verran kerrallaan. Voimistelen ja venyttelen kotona. Vaimoni ja minun yhteinen uintiharrastus on nyt tauolla koronan vuoksi.
Miten tähän on tultu?
Sairastin lymfooman vuonna 2014 ja leukemian vuosina 2015–2016. Sain voimakkaita sytostaatteja kumpaankin ja jälkimmäiseen myös kantasolusiirteen. Solunsalpaushoidot saivat vointini aaltoilemaan. Olin heikoimmillani aina viikon parin kuluttua hoitokerran jälkeen. Kun vointi parani, alkoivat pian uudet tiputukset. Kun olin huonoimmillani leukemiahoitojen alussa, en kyennyt kävelemään ollenkaan.
Sairaalakävelyjäni määrittivät vointini ja hoitojeni vaiheet. Kun olin eristyshuoneessa, kävelin neliömäistä reittiä huonekaluja ja seiniä myötäillen. Tavanomaisessa osastohoidossa kävelin osaston käytävillä ja kun sain poistua osastolta, kuljin myös muissa Meilahden sairaala-alueen rakennuksissa ja sen alla olevissa tunneleissa.
Siirteen saamisen jälkeisistä infektioista selvittyäni aloin kävellä ulkona. Kotona ollessani kävelin heikoimmillani vain taloyhtiön pihassa Helsingin Herttoniemessä. Kerran lähdin ulkoilureittiä Viikin suuntaan. Innostuin, kun matka sujui alamäkiä pitkin hyvin. Poikkesin polulle, jonka ylämäkeä ei terve ihminen huomaisi. Minulle se oli koettelemus. Ponnistelin eteenpäin kadun varteen, josta vaimoni haki minut autolla.
Muutimme tänne Turkuun vuonna 2017, ja jatkoin kävelemistä täällä. Kerroin viime keväänä Sairaan rakas elämä -blogini Juoksentelemaan-tekstissä alkaneeni varovasti juosta. Olin huomannut kaipaavani jotakin aerobista liikuntaa, koska portaiden kiipeäminen ja mäen nouseminen tuntuivat haasteellisilta.
Olin juossut kirjoittamispäivänä 16 minuutin intervallia. Se ei ollut tuntunut mukavalta. Pohdin juoksevani joskus perinteisen Cooperin testin, jolla nuoruudessani oli tapana mitata kuntoa. Testi tehdään juoksemalla 12 minuuttia niin pitkälle kuin jaksaa. Matkan pituus määrittää kunnon ikäkauden perusteella.
Pidensin vähitellen juoksumatkoja ja niiden välissä kävelin. Syksyllä kävin Paavo Nurmen stadionilla juoksemassa Cooperin ja sain tulokseksi noin 1650 metriä. Alkuvuodesta juoksin testin uudestaan paikallisella urheilukentällä Ranskan Antibesissa. Tulos oli noin 1750 metriä. Asteikosta riippuen kuntoni on välttävä tai keskitasoinen ikäselleni miehelle.
Nyt korona-aikana juoksen hiljaista reittiä kotoa Turun keskustasta Portsan reunakatuja ja satama-radan vieressä olevaa polkua Turunlinnan luo, sen ympäri ja samaa reittiä takaisin kotiin. Toisinaan pidän tauon Linnanpuistossa, toisinaan en.
Ajattelen, että tämä lenkkeily on matka, jonka määränpäätä en tiedä. Harrastuksen taso heijastaa vointiani ja asemaani elämänkaarella. Cooper-tulokseni ovat runsaat puolet siitä, mitä olen juossut lukiolaisena. Eläkeläiset ovat omassa sarjassaan.
On mahdotonta arvioida, kuinka paljon ja millä tavoin saamani sytostaatit ovat vaikuttaneet so-luihini. Nuoruuden vetreys ja kimmoisuus on mennyt iän karttuessa. Nykyisellä lääkitykselläkin on varmaan jokin merkitys. Pystyn kuitenkin juoksemaan. Olen tyytyväinen.
Huomasin yhdellä lenkilläni nuorehkon miehen juoksevan edelläni noin korttelin päässä. Yritin pitää välimatkan samana. Huomasin hengästyväni, joten hänen vauhtinsa oli minulle liikaa. Hidastin sen jälkeen juoksuani, mutta minun oli vaikea tavoittaa minulle luontaista nopeutta. Kun siis aloin seurata toista hölkkääjää, pasmani menivät sekaisin.
Mies kääntyi eräässä risteyksessä toiseen suuntaan ja jäi seisomaan liikennevaloihin. Näin hänet lähempää ja huomasin, että hän oli keski-ikäinen, hieman jo harmaata tummissa hiuksissa. Minä sain myös tauon punaisen valon vuoksi. Kun lähdin sitten juoksemaan, löysin helposti minulle luontaisen vauhdin. Juokseminen tuntui mukavalta.
Kuntoni on tällä hetkellä se mikä se on. Minun on taustani vuoksi vaikea suhteuttaa sitä mihinkään.
Koen, että Luoja on virittänyt meihin ihmisiin kehittymisen halun. Haluamme edistyä asioissa, joihin käytämme aikaamme. Tiskikoneen täytössä en kuitenkaan koe juurikaan edistyväni. Suhtautuminen kehittymiseen taitaa riippua asian luonteesta.
En tiedä matkani pituutta ja laatua. Kuljen kuitenkin eteenpäin. Käyn juoksemassa Cooperin, kun siltä tuntuu. Saan tulokseksi jonkun luvun. Voin kirjoittaa siitä jotakin blogiini.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys