JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Unelma-ammatin tavoittelusta

12.9.2020 6.15

Juttua muokattu:

11.9. 10:27
2020091110275920200912061500

Joku on to­den­nut pi­tä­vän­sä työs­tään niin pal­jon, et­tä voi ol­la iloi­nen, et­tä sii­tä vie­lä mak­se­taan. Va­li­tet­ta­vas­ti täl­lai­nen na­pa­kymp­pi ei ole ai­na mah­dol­li­nen. Mi­kään am­mat­ti ei eh­kä tun­nu mui­ta hoh­dok­kaam­mal­ta tai jos sel­lai­nen on, sii­hen voi ol­la lä­hes mah­do­ton­ta pääs­tä.

Kun olin tuo­re yli­op­pi­las, mi­nul­la ei ol­lut sel­vää unel­ma-am­mat­tia, jo­hon oli­sin voi­nut kou­lu­tuk­sen kaut­ta pyr­kiä. Ku­va­tai­de oli mi­nul­le jo­ta­kin eri­tyis­tä, mut­ta en aja­tel­lut ky­ky­je­ni riit­tä­vän alal­le en­kä us­ko­nut voi­va­ni sil­lä alal­la an­sai­ta ela­tus­ta mah­dol­li­sel­le per­heel­le­ni.

Py­rin sekä tek­ni­sel­le et­tä kau­pal­li­sel­le alal­le. Val­ti­o­tie­teel­li­nen oli­si kiin­nos­ta­nut, mut­ta se ala oli 70-lu­vun alus­sa huo­nos­ti työl­lis­tä­vän mai­nees­sa. Tek­ni­seen kor­ke­a­kou­lun pää­sy­ko­kees­ta en sel­vin­nyt, mikä oli hyvä asia, kos­ka mi­nus­ta oli­si tul­lut sur­kea in­si­nöö­ri. Olen ”suur­ten lin­jo­jen mies”, eli epä­käy­tän­nöl­li­nen.

Kau­pal­li­nen kou­lu­tus tun­tui so­pi­val­ta, kos­ka kat­soin sen an­ta­van mah­dol­li­suu­den mo­niin eri­lai­siin teh­tä­viin. Voi­sin ta­val­laan pit­kit­tää am­ma­tin­va­lin­taa­ni. Pää­dyin opis­ke­le­maan Tu­run kaup­pa­kor­ke­a­kou­luun, vaik­ka en ole oi­ke­as­ti luon­teel­ta­ni kaup­pa­mies.

Työ­u­ra­ni voi­daan ja­kaa pää­piir­teis­sään kol­meen osaan. Olen toi­mi­nut – ku­ten en­nen sa­not­tiin – atk-alal­la myyn­ti­neu­vot­te­li­ja­na. Sen li­säk­si olen työs­ken­nel­lyt ta­lous­pääl­lik­kö­nä sekä kou­lut­ta­jan et­tä am­ma­til­li­se­na opet­ta­ja­na. Al­ku­pe­räi­nen tut­kin­to­ni an­toi, ku­ten olin aja­tel­lut­kin, mah­dol­li­suu­den hy­vin eri­lai­siin teh­tä­viin. Mi­nun piti toki opis­kel­la li­sää saa­dak­se­ni muo­dol­li­sen pä­te­vyy­den opet­ta­jan teh­tä­vään.

Jos unel­ma-am­ma­tik­si kat­so­taan sel­lai­nen, jos­sa saa tu­lok­sia ai­kaan hy­vin hel­pos­ti ja jon­ka te­ke­mi­nen tun­tuu ää­ret­tö­män mie­lui­sal­ta, minä en ole kos­kaan pää­ty­nyt sel­lai­seen. Kaik­ki teh­tä­vät ovat kui­ten­kin ol­leet ku­kin ta­val­laan kiin­nos­ta­via ja haas­teel­li­sia.

Työ­u­ra­ni on ta­ka­na ja vie­tän rau­hal­lis­ta elä­ke­läi­sen elä­mää. Kai­ken ko­ke­ma­ni jäl­keen en osaa vie­lä­kään mää­rit­tää unel­ma­työ­tä­ni. Opet­ta­jan teh­tä­väs­sä ar­vos­tin sitä, et­tä sain aut­taa ih­mi­siä elä­mäs­sä eteen­päin.

Esi­kois­kir­jai­li­ja Ee­va Kolu on nous­sut jul­ki­suu­teen kir­joi­tet­tu­aan te­ok­sen nuor­ten suo­ri­tus­pai­neis­ta. Hän to­te­aa, et­tä ih­mi­nen ko­kee pai­net­ta to­teut­taa jat­ku­vas­ti omaa in­to­hi­mo­aan. Olen ym­mär­tä­nyt, et­tä täl­lai­nen työ on hä­nen koh­dal­laan ikään kuin pa­en­nut et­si­jään­sä.

Olen ol­lut huo­maa­vi­na­ni, et­tä nuo­ret saat­ta­vat juut­tua mo­nek­si vuo­dek­si pyr­ki­mään unel­ma­työ­hön­sä joh­ta­viin opin­toi­hin. Jot­kut saat­ta­vat myös vaih­taa opis­ke­lu­paik­kaa jopa usei­ta ker­to­ja. Tämä on ai­van ym­mär­ret­tä­vää. Voi ol­la, et­tä mie­lui­sal­ta vai­kut­ta­nut ala ei tun­nu­kaan tu­tus­tu­mi­sen jäl­keen niin hou­kut­te­le­val­ta.

Tun­sin nuo­re­na in­tui­tii­vi­ses­ti, et­tä ku­va­tai­de oli­si ol­lut mi­nul­le luon­tai­sin ala. Olen opis­kel­lut vuo­sien var­rel­la ku­va­tai­det­ta run­saas­ti ja toi­mi­nut­kin tai­tei­li­ja­na, jos sil­lä tar­koi­te­taan näyt­te­ly­jen pi­tä­mis­tä ja te­os­ten myy­mis­tä. Olen kui­ten­kin ol­lut ai­ka pas­sii­vi­nen, ei­kä in­to­hi­mos­ta kan­na­ta pu­hua. Tämä on kui­ten­kin ri­kas­ta­nut elä­mää­ni ja li­sän­nyt it­se­tun­te­mus­ta. Ala on erit­täin haas­teel­li­nen.

Kun nyt pun­nit­sen tai­pu­muk­si­a­ni, toi­mit­ta­jan työ – joko kir­joit­ta­van tai pu­hu­van – voi­si so­pia mi­nul­le var­sin hy­vin. Jos oli­sin pää­ty­nyt toi­mit­ta­jak­si, oli­sin to­den­nä­köi­ses­ti ko­ke­nut työn stres­saa­vak­si ja in­to­hi­moa oli­sin luul­ta­vas­ti tun­te­nut ai­ka har­voin. Täl­lä­kin sa­ral­la olen saa­nut ta­val­laan to­teut­taa it­se­ä­ni toi­mi­mal­la Päi­vä­mie­hen blo­gis­ti­na ja kir­joit­ta­mal­la omaa blo­gi­a­ni. Olen saa­nut huo­ma­ta, et­tä nä­mä­kin puu­hat vaa­ti­vat it­se­ku­ria ja pa­kot­tau­tu­mis­ta.

Kun va­lit­see am­mat­tia, oma so­vel­tu­vuus ja mie­len­kiin­toi­suus ovat var­mas­ti hy­viä suun­ta­viit­to­ja. Hy­vin var­tee­no­tet­ta­va asia on myös työn saa­ta­vuus. Jos unel­ma-am­ma­tis­sa toi­mi­via ih­mi­siä on vain kou­ral­li­nen, ky­sei­seen teh­tä­vään voi ol­la ää­ret­tö­män vai­kea pääs­tä. Joku sin­ne kui­ten­kin ai­na pää­tyy. He­kään ei­vät eh­kä tun­ne teh­tä­vään­sä täy­del­li­sek­si.

Komp­ro­mis­sin te­ke­mi­nen saat­taa ol­la am­ma­tin­va­lin­nas­sa pai­kal­laan, kun ot­taa huo­mi­oon, et­tä muu­kin kuin työ on elä­mäs­sä tär­ke­ää.

HeikkiHonkala
Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan. heikki.honkala@icloud.com
HeikkiHonkala

Blogistin elämää

31.12.2020 6.15
HeikkiHonkala

Maalaaminen harrastuksena

3.12.2020 8.35
HeikkiHonkala

Rakastumisia

24.10.2020 6.00
HeikkiHonkala

Erityisen herkkä omatunto

26.8.2020 13.35
HeikkiHonkala

Elämän haastavia käänteitä

7.8.2020 6.20
HeikkiHonkala

Suomalainen identiteetti

2.7.2020 6.00
HeikkiHonkala

Seniori kuntoilee

3.6.2020 6.00
HeikkiHonkala

Voimakas passiokokemus

5.5.2020 6.40
HeikkiHonkala

Kotiin karanteeniin

27.3.2020 10.30
HeikkiHonkala

Kuulumisia Antibesista, Ranskan Rivieralta

2.3.2020 6.50
HeikkiHonkala

Miten hetkeen tartutaan?

29.1.2020 6.55
HeikkiHonkala

Ilmastonmuutoksesta keskusteleminen

18.12.2019 6.28
HeikkiHonkala

Äiti, isä ja talvisota

30.11.2019 6.28
HeikkiHonkala

Elämä, kipu ja rakkaus

28.10.2019 6.31
HeikkiHonkala

Sydämen sivistys on enemmän kuin hyvät tavat

10.10.2019 6.29
HeikkiHonkala

Eläkeläisen työjärjestys

12.9.2019 8.52
HeikkiHonkala

Katoavan menneisyyden jäljillä Kannaksella

23.7.2019 6.04
HeikkiHonkala

Miten usko tuli sukuuni?

13.6.2019 6.30
HeikkiHonkala

Siunauksesta

2.5.2019 6.20
HeikkiHonkala

Retkeilyä Nizzan menneisyydessä

6.3.2019 6.44
HeikkiHonkala

Kielioppia

25.1.2019 6.47
HeikkiHonkala

Suuren sanoman äärellä

21.12.2018 6.31
HeikkiHonkala

Kannattaako uskon asioista väitellä?

3.12.2018 6.07
HeikkiHonkala

Tarvitsenko pitahayoja?

11.11.2018 6.47
HeikkiHonkala

Sinä vai te?

6.10.2018 6.34
HeikkiHonkala

Sota ja rauha velvoittavat

31.8.2018 8.20
HeikkiHonkala

Aika on rahaa?

8.8.2018 6.10
HeikkiHonkala

Rakkauden syntysijoilla

12.7.2018 6.47
HeikkiHonkala

llmastotunto kolkuttaa

12.6.2018 6.29
HeikkiHonkala

Sukuni tarinat historian pyörteissä

7.5.2018 6.39
HeikkiHonkala

Taideviikko Provencessa

11.4.2018 6.24
HeikkiHonkala

Välillä nostan hattuani ja kuljen ohi

7.3.2018 6.53
HeikkiHonkala

Muutimme taas

26.1.2018 6.29
19.3.2024

Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet. Jes. 65:1

Viikon kysymys