JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Unel­ma-am­ma­tin ta­voit­te­lus­ta

12.9.2020 6.15

Juttua muokattu:

11.9. 10:27
2020091110275920200912061500

Joku on to­den­nut pi­tä­vän­sä työs­tään niin pal­jon, et­tä voi ol­la iloi­nen, et­tä sii­tä vie­lä mak­se­taan. Va­li­tet­ta­vas­ti täl­lai­nen na­pa­kymp­pi ei ole ai­na mah­dol­li­nen. Mi­kään am­mat­ti ei eh­kä tun­nu mui­ta hoh­dok­kaam­mal­ta tai jos sel­lai­nen on, sii­hen voi ol­la lä­hes mah­do­ton­ta pääs­tä.

Kun olin tuo­re yli­op­pi­las, mi­nul­la ei ol­lut sel­vää unel­ma-am­mat­tia, jo­hon oli­sin voi­nut kou­lu­tuk­sen kaut­ta pyr­kiä. Ku­va­tai­de oli mi­nul­le jo­ta­kin eri­tyis­tä, mut­ta en aja­tel­lut ky­ky­je­ni riit­tä­vän alal­le en­kä us­ko­nut voi­va­ni sil­lä alal­la an­sai­ta ela­tus­ta mah­dol­li­sel­le per­heel­le­ni.

Py­rin sekä tek­ni­sel­le et­tä kau­pal­li­sel­le alal­le. Val­ti­o­tie­teel­li­nen oli­si kiin­nos­ta­nut, mut­ta se ala oli 70-lu­vun alus­sa huo­nos­ti työl­lis­tä­vän mai­nees­sa. Tek­ni­seen kor­ke­a­kou­lun pää­sy­ko­kees­ta en sel­vin­nyt, mikä oli hyvä asia, kos­ka mi­nus­ta oli­si tul­lut sur­kea in­si­nöö­ri. Olen ”suur­ten lin­jo­jen mies”, eli epä­käy­tän­nöl­li­nen.

Kau­pal­li­nen kou­lu­tus tun­tui so­pi­val­ta, kos­ka kat­soin sen an­ta­van mah­dol­li­suu­den mo­niin eri­lai­siin teh­tä­viin. Voi­sin ta­val­laan pit­kit­tää am­ma­tin­va­lin­taa­ni. Pää­dyin opis­ke­le­maan Tu­run kaup­pa­kor­ke­a­kou­luun, vaik­ka en ole oi­ke­as­ti luon­teel­ta­ni kaup­pa­mies.

Työ­u­ra­ni voi­daan ja­kaa pää­piir­teis­sään kol­meen osaan. Olen toi­mi­nut – ku­ten en­nen sa­not­tiin – atk-alal­la myyn­ti­neu­vot­te­li­ja­na. Sen li­säk­si olen työs­ken­nel­lyt ta­lous­pääl­lik­kö­nä sekä kou­lut­ta­jan et­tä am­ma­til­li­se­na opet­ta­ja­na. Al­ku­pe­räi­nen tut­kin­to­ni an­toi, ku­ten olin aja­tel­lut­kin, mah­dol­li­suu­den hy­vin eri­lai­siin teh­tä­viin. Mi­nun piti toki opis­kel­la li­sää saa­dak­se­ni muo­dol­li­sen pä­te­vyy­den opet­ta­jan teh­tä­vään.

Jos unel­ma-am­ma­tik­si kat­so­taan sel­lai­nen, jos­sa saa tu­lok­sia ai­kaan hy­vin hel­pos­ti ja jon­ka te­ke­mi­nen tun­tuu ää­ret­tö­män mie­lui­sal­ta, minä en ole kos­kaan pää­ty­nyt sel­lai­seen. Kaik­ki teh­tä­vät ovat kui­ten­kin ol­leet ku­kin ta­val­laan kiin­nos­ta­via ja haas­teel­li­sia.

Työ­u­ra­ni on ta­ka­na ja vie­tän rau­hal­lis­ta elä­ke­läi­sen elä­mää. Kai­ken ko­ke­ma­ni jäl­keen en osaa vie­lä­kään mää­rit­tää unel­ma­työ­tä­ni. Opet­ta­jan teh­tä­väs­sä ar­vos­tin sitä, et­tä sain aut­taa ih­mi­siä elä­mäs­sä eteen­päin.

Esi­kois­kir­jai­li­ja Ee­va Kolu on nous­sut jul­ki­suu­teen kir­joi­tet­tu­aan te­ok­sen nuor­ten suo­ri­tus­pai­neis­ta. Hän to­te­aa, et­tä ih­mi­nen ko­kee pai­net­ta to­teut­taa jat­ku­vas­ti omaa in­to­hi­mo­aan. Olen ym­mär­tä­nyt, et­tä täl­lai­nen työ on hä­nen koh­dal­laan ikään kuin pa­en­nut et­si­jään­sä.

Olen ol­lut huo­maa­vi­na­ni, et­tä nuo­ret saat­ta­vat juut­tua mo­nek­si vuo­dek­si pyr­ki­mään unel­ma­työ­hön­sä joh­ta­viin opin­toi­hin. Jot­kut saat­ta­vat myös vaih­taa opis­ke­lu­paik­kaa jopa usei­ta ker­to­ja. Tämä on ai­van ym­mär­ret­tä­vää. Voi ol­la, et­tä mie­lui­sal­ta vai­kut­ta­nut ala ei tun­nu­kaan tu­tus­tu­mi­sen jäl­keen niin hou­kut­te­le­val­ta.

Tun­sin nuo­re­na in­tui­tii­vi­ses­ti, et­tä ku­va­tai­de oli­si ol­lut mi­nul­le luon­tai­sin ala. Olen opis­kel­lut vuo­sien var­rel­la ku­va­tai­det­ta run­saas­ti ja toi­mi­nut­kin tai­tei­li­ja­na, jos sil­lä tar­koi­te­taan näyt­te­ly­jen pi­tä­mis­tä ja te­os­ten myy­mis­tä. Olen kui­ten­kin ol­lut ai­ka pas­sii­vi­nen, ei­kä in­to­hi­mos­ta kan­na­ta pu­hua. Tämä on kui­ten­kin ri­kas­ta­nut elä­mää­ni ja li­sän­nyt it­se­tun­te­mus­ta. Ala on erit­täin haas­teel­li­nen.

Kun nyt pun­nit­sen tai­pu­muk­si­a­ni, toi­mit­ta­jan työ – joko kir­joit­ta­van tai pu­hu­van – voi­si so­pia mi­nul­le var­sin hy­vin. Jos oli­sin pää­ty­nyt toi­mit­ta­jak­si, oli­sin to­den­nä­köi­ses­ti ko­ke­nut työn stres­saa­vak­si ja in­to­hi­moa oli­sin luul­ta­vas­ti tun­te­nut ai­ka har­voin. Täl­lä­kin sa­ral­la olen saa­nut ta­val­laan to­teut­taa it­se­ä­ni toi­mi­mal­la Päi­vä­mie­hen blo­gis­ti­na ja kir­joit­ta­mal­la omaa blo­gi­a­ni. Olen saa­nut huo­ma­ta, et­tä nä­mä­kin puu­hat vaa­ti­vat it­se­ku­ria ja pa­kot­tau­tu­mis­ta.

Kun va­lit­see am­mat­tia, oma so­vel­tu­vuus ja mie­len­kiin­toi­suus ovat var­mas­ti hy­viä suun­ta­viit­to­ja. Hy­vin var­tee­no­tet­ta­va asia on myös työn saa­ta­vuus. Jos unel­ma-am­ma­tis­sa toi­mi­via ih­mi­siä on vain kou­ral­li­nen, ky­sei­seen teh­tä­vään voi ol­la ää­ret­tö­män vai­kea pääs­tä. Joku sin­ne kui­ten­kin ai­na pää­tyy. He­kään ei­vät eh­kä tun­ne teh­tä­vään­sä täy­del­li­sek­si.

Komp­ro­mis­sin te­ke­mi­nen saat­taa ol­la am­ma­tin­va­lin­nas­sa pai­kal­laan, kun ot­taa huo­mi­oon, et­tä muu­kin kuin työ on elä­mäs­sä tär­ke­ää.

HeikkiHonkala
Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan. heikki.honkala@icloud.com
HeikkiHonkala

Blo­gis­tin elä­mää

31.12.2020 6.15
HeikkiHonkala

Maa­laa­mi­nen har­ras­tuk­se­na

3.12.2020 8.35
HeikkiHonkala

Ra­kas­tu­mi­sia

24.10.2020 6.00
HeikkiHonkala

Eri­tyi­sen herk­kä oma­tun­to

26.8.2020 13.35
HeikkiHonkala

Elä­män haas­ta­via kään­tei­tä

7.8.2020 6.20
HeikkiHonkala

Suo­ma­lai­nen iden­ti­teet­ti

2.7.2020 6.00
HeikkiHonkala

Se­ni­o­ri kun­toi­lee

3.6.2020 6.00
HeikkiHonkala

Voi­ma­kas pas­si­o­ko­ke­mus

5.5.2020 6.40
HeikkiHonkala

Ko­tiin ka­ran­tee­niin

27.3.2020 10.30
HeikkiHonkala

Kuu­lu­mi­sia An­ti­be­sis­ta, Rans­kan Ri­vie­ral­ta

2.3.2020 6.50
HeikkiHonkala

Mi­ten het­keen tar­tu­taan?

29.1.2020 6.55
HeikkiHonkala

Il­mas­ton­muu­tok­ses­ta kes­kus­te­le­mi­nen

18.12.2019 6.28
HeikkiHonkala

Äi­ti, isä ja tal­vi­so­ta

30.11.2019 6.28
HeikkiHonkala

Elä­mä, kipu ja rak­kaus

28.10.2019 6.31
HeikkiHonkala

Sy­dä­men si­vis­tys on enem­män kuin hy­vät ta­vat

10.10.2019 6.29
HeikkiHonkala

Elä­ke­läi­sen työ­jär­jes­tys

12.9.2019 8.52
HeikkiHonkala

Ka­to­a­van men­nei­syy­den jäl­jil­lä Kan­nak­sel­la

23.7.2019 6.04
HeikkiHonkala

Mi­ten us­ko tuli su­kuu­ni?

13.6.2019 6.30
HeikkiHonkala

Siu­nauk­ses­ta

2.5.2019 6.20
HeikkiHonkala

Ret­kei­lyä Niz­zan men­nei­syy­des­sä

6.3.2019 6.44
HeikkiHonkala

Kie­li­op­pia

25.1.2019 6.47
HeikkiHonkala

Suu­ren sa­no­man ää­rel­lä

21.12.2018 6.31
HeikkiHonkala

Kan­nat­taa­ko us­kon asi­ois­ta väi­tel­lä?

3.12.2018 6.07
HeikkiHonkala

Tar­vit­sen­ko pi­ta­ha­yo­ja?

11.11.2018 6.47
HeikkiHonkala

Sinä vai te?

6.10.2018 6.34
HeikkiHonkala

Sota ja rau­ha vel­voit­ta­vat

31.8.2018 8.20
HeikkiHonkala

Ai­ka on ra­haa?

8.8.2018 6.10
HeikkiHonkala

Rak­kau­den syn­ty­si­joil­la

12.7.2018 6.47
HeikkiHonkala

llmas­to­tun­to kol­kut­taa

12.6.2018 6.29
HeikkiHonkala

Su­ku­ni ta­ri­nat his­to­ri­an pyör­teis­sä

7.5.2018 6.39
HeikkiHonkala

Tai­de­viik­ko Pro­ven­ces­sa

11.4.2018 6.24
HeikkiHonkala

Vä­lil­lä nos­tan hat­tu­a­ni ja kul­jen ohi

7.3.2018 6.53
HeikkiHonkala

Muu­tim­me taas

26.1.2018 6.29
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies