Oletko koskaan ilahtunut siitä, että sinua tervehditään? Kohtaamisissamme pidämme jonkinlaista reagointia niin luonnollisena, ettemme erikseen edes rekisteröi tervehdystä. Se yksinkertaisesti kuuluu asiaan. Vasta tervehdyksen puuttuminen saattaa kiinnittää huomiota.
Muistan kuitenkin erään tilanteen, jossa tervehdys jäi mieleen. Olimme vastikään muuttaneet uudelle paikkakunnalle. En odottanut törmääväni kaupungilla tuttuihin, mutta niin vain seisoi Prisman maitohyllyjen edessä Heino, jonka tunsin edelliseltä asuinpaikkakunnaltani. Iloinen hymy ja sydämellinen tervehdys aivan arkisessa paikassa tuntuivat hyvältä. Heino oli liikkeellä työasioissa, minä ostamassa täydennystä nälkäiselle pesueelleni.
Voisi kirjoittaa pitkästikin siitä, millaisia merkityksiä on eri tavoilla tervehtiä. Toisinaan riittää pelkkä moi, joskus taas muodollisempi tapa tuntuu luontevammalta. Vastaamatta jättäminen on loukkaavaa. On tärkeää osata valita kaikista tervehtimisen tavoista sellainen, jolla ei aiheuta vastapuolelle hämmennystä. Halaukset ovat tulleet muotiin, mutta en ota kohdatessa mielelläni niitä vastaan, paitsi vaimolta. Myös äitimuorin ja anopin halaukset menettelevät. Kuusivuotiaan tyttäreni kanssa tervehdimme niin kuin tontut kuulemma tervehtivät: hieromme neniä vastakkain ja nauramme.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on oma tapansa tervehtiä. Pienestä pitäen lapset oppivat kättelemään ja sanomaan Jumalan terve. Tervehdykseen sisältyy sekä uskon tunnustaminen että halu kuulla toiselta sama viesti. Kysymyksessä ei siten ole pelkkä kulttuurinen tapa.
Hyvästellessä toivotamme Jumalan rauhaa. Sanoihin sisältyy sekä siunaus että rukous. Minusta on hienoa, kun teinipojat mukavan illanviettonsa päätteeksi hyvästelevät toisensa kädestä pitäen. Ei heitä kukaan sellaiseen pakota. Lippispäiset skeittipojat toivottavat toisilleen Jumalan rauhaa!
Monesti uskovaisten tervehdys on vain lyhyt nyökkäys, esimerkiksi kaupungilla kohdattaessa. Mutta sekin on paljon: jo katse voi kertoa, että olemme edelleen saman lipun alla. Se on sellaista yhteenkuuluvaisuutta ja liittolaisuutta, jota en kykene kirjoittamaan auki.
Kerran minua tuli vastaan lapsuudenaikainen tuttu, joka oli vuosia kulkenut kristillisyytemme ulkopuolella, mutta löytänyt takaisin. Hänen iloiseen tervehdykseensä oli helppo vastata. Joskus taas ystävän tapa tervehtiä on käynyt epämääräiseksi. Jos on menettänyt sydämen uskon, voi tervehtiminen muodostua puolin ja toisin vaikeaksi.
On tärkeää huomata pienet lapset ja tervehtiä heitä. Muistan kuinka mukavalta tuntui pikkupoikana tulla aikuisten tervehtimäksi. Aina en tiennyt, kumpi käsi piti ojentaa, mutta se ei haitannut. Lapsikin kuuluu joukkoon. Keminmaassa asuneella Kalle-papalla oli pehmeä käsi, Joukolla mahtava työn kovettama koura. Eero puristi mukavan reippaasti. Kaikki he sanoivat pikkupojalle: Jumalan terve. Eikö se ole ihmeellistä?
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Välähdyksiä rovasti Pentti Kopperoisen elämän varrelta sekä ajankuvaa suomalaisten elämästä 1930-luvulta nykypäiviin.
Lapuan tuomiokirkon yhteislauluäänite välittää rauhan sanomaa tuttujen virsien ja Siionin laulujen kautta.
Mihin syntien anteeksiantamus perustuu Raamatun mukaan? Kirjoittaja käy läpi Uuden testamentin anteeksiantamusta käsittelevät kohdat, joiden kautta avautuu monipuolinen ja selkeä kuva aiheesta.