JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Ystävä tietämättään

7.1.2015 6.59

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150107065900

Ajoim­me per­jan­tai-il­ta­na muut­to­kuor­man vie­raan suur­kau­pun­gin opis­ke­li­ja-asun­toon. Lau­an­tai ku­lui sii­vo­tes­sa ja asun­toa si­sus­ta­es­sa. Sun­nun­tai­aa­mu­na, kun olim­me vie­lä vuo­tees­sa, soi ovi­kel­lo. Meil­le en­tuu­des­taan tun­te­ma­ton elä­kei­käi­nen täti as­tui oves­ta si­sään, toi­vot­ti mei­dät ter­ve­tul­leik­si paik­ka­kun­nal­le ja is­tui vie­raa­nam­me koko päi­vän, kun­nes il­lal­la hy­väs­te­lim­me bus­si­py­sä­kil­lä seu­ra­mat­kan jäl­keen. Em­me ol­leet­kaan yk­sin suu­res­sa kau­pun­gis­sa.

Kä­ve­lin pit­kin len­to­ko­neen käy­tä­vää ja et­sin so­pi­vaa is­tuin­paik­kaa rei­lun tun­nin kes­tä­väl­le len­nol­le. Olin työ­mat­kal­la ja pa­lai­sin il­lal­la ta­kai­sin ko­tiin. Ko­neen kes­ki­vai­heil­la tut­tu per­hee­ni­sä kiin­nit­ti tur­va­vyö­tä ik­ku­na­pai­kal­la. Ter­veh­dim­me. Vie­rei­nen is­tuin oli va­paa­na, ja ase­tuin sii­hen.

Pu­huim­me me­neil­lään ole­vis­ta työ­a­si­ois­tam­me. Hy­vän­tuu­li­nen tut­ta­va ker­toi vaih­ta­neen­sa työ­paik­kaa, mut­ta pa­lan­neen­sa sa­man tien ta­kai­sin en­ti­seen teh­tä­vään­sä. Ih­met­te­lin, mikä sai mie­len niin pian muut­tu­maan, ei­kö työ­paik­ka vas­tan­nut odo­tuk­sia.

– Se oli kyl­lä kiin­nos­ta­va teh­tä­vä. Oli­sin mie­lel­lä­ni siel­lä työs­ken­nel­lyt, tut­ta­va ker­toi hy­myil­len.

– En­sim­mäi­si­nä päi­vi­nä mi­nun piti täyt­tää hen­ki­lö­tie­to­lo­ma­ke. Sii­nä ky­syt­tiin myös per­hees­tä ja har­ras­tuk­sis­ta. Lap­sia var­ten oli va­rat­tu kak­si sa­ra­ket­ta. Kir­joi­tin lo­put kah­dek­san lo­mak­keen kään­tö­puo­lel­le. Seu­raa­va­na päi­vä­nä kuu­lin, et­ten oi­kein sovi yri­tyk­sen pro­fii­liin.

– No jopa! Mitä sit­ten ta­pah­tui?

– Pa­la­sin en­ti­seen työ­paik­kaa­ni. Ot­ti­vat mie­lel­lään ta­kai­sin. Siel­lä voin ol­la va­paas­ti oma it­se­ni.

Olin kas­va­van per­heen nuo­ri isä, työ­u­ra­ni oli alus­sa. Mie­tin usein tu­le­vai­suut­ta ja toi­meen­tu­loa, mie­tin Ju­ma­lan tar­koi­tus­ta ja suun­ni­tel­maa per­heem­me elä­mään. Mi­ten säi­ly­tän us­ko­ni ja luot­ta­muk­se­ni Ju­ma­laan ym­pä­ris­tön pai­nees­sa. En tun­te­nut it­se­ä­ni vah­vak­si. Tu­le­vai­suus pe­lot­ti. Ja nyt vie­res­sä­ni is­tu­va van­hem­pi per­hee­ni­sä ker­toi lep­poi­sas­ti vai­ke­an kuu­loi­ses­ta ti­lan­tees­taan kuin oli­si unoh­ta­nut sol­mi­on ko­tiin­sa tai asen­ta­nut vai­pan lap­sel­le vää­rin päin. Kuin pik­ku­ju­tus­ta.

Pari vuot­ta sit­ten jäin yl­lät­tä­en työt­tö­mäk­si, ja huo­li tu­le­vai­suu­des­ta pai­noi ras­kaas­ti miel­tä­ni. Kir­joi­tin elä­män­ti­lan­tees­ta­ni ker­to­vas­sa teks­tis­sä ys­tä­väs­tä, joka tuos­sa ti­lan­tees­sa vei mi­nut ret­kel­le tal­vi­seen saa­ris­toon ja kuin­ka ret­ki vir­kis­ti miel­tä­ni ja käyn­nis­ti uu­den vai­heen työ­e­lä­mäs­sä­ni.

– En­pä tien­nyt, et­tä se ret­ki oli si­nul­le niin mer­kit­tä­vä, ys­tä­vä ih­met­te­li, kun myö­hem­min oli lu­ke­nut kir­joi­tuk­se­ni.

– Mi­nul­la­kin oli sil­loin vä­hän työ­tä. Me­hän vaan kä­vel­tiin siel­lä pak­ka­ses­sa ja lu­mes­sa.

To­del­li­nen ys­tä­vä on sel­lai­nen lä­him­mäi­nen, joka pyy­teet­tö­mäs­ti ja jopa tie­tä­mät­tään tu­kee, nos­taa ja kan­taa. To­del­li­nen ys­tä­vä on kuin len­to­ko­nees­sa is­tu­nut per­hee­ni­sä. Hän häm­mäs­tyi, kun vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min ker­roin hä­nen omal­la ta­ri­nal­laan mi­nua vah­vis­ta­neen. Tai kuin mies, joka vei mi­nut mu­kaan­sa saa­ris­toon tal­vi­sel­le mö­kin­tar­kis­tus­mat­kal­le. Tai kuin täti, joka näyt­ti meil­le läm­pi­män ko­din suu­res­sa kau­pun­gis­sa.

PekkaLassila
Opiskeluaikana aloitimme vaimoni kanssa tyhjästä. Nyt meillä on kahdeksan aikuista lasta, vävyjä, miniöitä ja lastenlapsia ja olemme jälleen kahden. Vapaa-aikana matkustelemme. Viihdyn vesillä ja luonnossa. Luen mielelläni kaunokirjallisuutta. Työskentelen kuvaajana, kirjoittajana sekä kouluttajana media-alalla ja viestinnän parissa. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, lukeminen ei. Jos tekstini herätti ajatuksen tai mielikuvan, jonka haluat jakaa kanssani, osoitteeni on pekka.lassila@me.com
PekkaLassila

Viimeinen toivomus

12.12.2016 6.59
PekkaLassila

Sydän puhuu

22.11.2016 6.44
PekkaLassila

Alanyan seuroissa

15.10.2016 6.09
PekkaLassila

Maja seurasalissa

11.9.2016 6.32
PekkaLassila

Vesi juoksi kirkkaana kuin armo

14.8.2016 6.57
PekkaLassila

Laulethan virsi

26.7.2016 6.09
PekkaLassila

Rauhallisen tuulista vai petollisen tyyntä

24.6.2016 6.50
PekkaLassila

Rehellisesti syntinen

14.5.2016 6.55
PekkaLassila

Päiväkirjamerkintöjä pääsiäisen ajalta

1.4.2016 7.00
PekkaLassila

Ei kaikki kirjoitettu ole totta

14.3.2016 6.46
PekkaLassila

Mihin ystävyys jäi?

14.2.2016 6.54
PekkaLassila

Kun työ loppuu

12.1.2016 6.22
PekkaLassila

Joulupuuta rakentaessa

24.12.2015 7.03
PekkaLassila

Kirje ystävälle

12.11.2015 7.02
PekkaLassila

Kristillisesti vai tasan?

14.10.2015 6.26
PekkaLassila

Mikä riittää?

8.9.2015 6.57
PekkaLassila

Lopun ajan lapsena

9.8.2015 6.21
PekkaLassila

Suviseuroja ja saviseuroja

2.7.2015 6.30
PekkaLassila

Matkalla

4.6.2015 6.33
PekkaLassila

Kirkko ja jääkiekkoliiga

7.5.2015 6.14
PekkaLassila

​Eksyksissä

7.4.2015 6.41
PekkaLassila

​Sukupolvien ketjussa

14.3.2015 6.42
PekkaLassila

​Toinen osaa purkaa, toinen käynnistää

8.2.2015 6.34
PekkaLassila

​Joulukortti lämmittää mieltä

10.12.2014 6.53
PekkaLassila

Kun erilaiset katsomukset kohtaavat

6.11.2014 6.02
PekkaLassila

​Rakkikoiran tehtävä

10.10.2014 6.24
PekkaLassila

​Ei leikata keisarilta

6.9.2014 7.20
PekkaLassila

Elämän eväitä

3.8.2014 7.05
PekkaLassila

Välillä meri tyyntyy

5.7.2014 7.26
PekkaLassila

​Asuntovaunuelämää

4.6.2014 7.35
PekkaLassila

Mitä peukutan somessa?

3.5.2014 7.17
PekkaLassila

Mitä toimittaja saa sanoa?

3.4.2014 9.05
PekkaLassila

Mistä on helppo puhua?

6.3.2014 10.39
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys