– Mik­si meil­lä ei enää ote­ta jou­lun al­la jou­lu­kort­ti­ku­vaa, ky­syi tei­ni-ikään eh­ti­nyt toi­sek­si nuo­rin lap­sem­me vuo­sia sit­ten.

– En ol­lut kos­kaan jou­lu­kort­ti­ku­vas­sa en­ke­li­nä.

– Et eh­ti­nyt mo­nes­sa jou­lu­kort­ti­ku­vas­sa ol­la­kaan, kun van­hem­mat lap­set ei­vät enää ha­lun­neet ku­vaan, vas­ta­sin.

– Mut­ta mikä et­tei. Mie­ti so­pi­va idea, niin teh­dään vie­lä ker­ran jou­lu­kort­ti­ku­va, sel­lai­nen, mis­sä on en­ke­li.

Jou­lu­kort­te­ja on mu­ka­va saa­da ja lä­het­tää, vaik­ka Fa­ce­book- ja What­sApp-ai­ka­na ter­veh­dyk­sen voi toi­mit­taa re­aa­li­a­jas­sa il­mai­sek­si. Saa­pu­nei­ta jou­lu­kort­te­ja se­lail­les­sa muis­taa kort­tien lä­het­tä­jiä ja yh­tei­siä het­kiä hei­dän kans­saan. Muis­te­lem­me pois­nuk­ku­nut­ta lä­him­mäis­tä, jon­ka kort­ti jää tänä jou­lu­na saa­pu­mat­ta. Yl­lä­tym­me iloi­ses­ti, kun saam­me kor­tin jos­tain, mis­tä em­me osan­neet odot­taa.

Jou­lu­kort­ti­ku­van ot­ta­mi­nen kuu­lui per­heem­me it­se­näi­syys­päi­vän viet­toon, mut­ta toi­si­naan se jäi vii­mei­seen mah­dol­li­seen il­taan. En­nen di­gi­taa­li­ku­vien ai­kaa fil­mi vie­tiin ke­hi­tyk­seen seu­raa­va­na ar­ki­päi­vä­nä ja fil­mis­tä ve­dos­tet­tiin pa­pe­ri­ku­vat. Pa­pe­ri­ku­vis­ta va­lit­tiin so­pi­va kuva, jos­ta tee­tet­tiin nip­pu jou­lu­kort­te­ja. Jou­lun al­la kort­tien toi­mi­tu­sai­ka oli usei­ta päi­viä.

Kun lap­set oli­vat pie­niä, mie­tim­me hei­dän kans­saan jou­lu­kort­ti­ku­van ai­het­ta hy­vis­sä ajoin syk­syl­lä. Jo en­sim­mäis­ten lu­mien sa­ta­es­sa lap­set al­koi­vat va­ra­ta tiet­ty­jä roo­le­ja tai teh­tä­viä ku­vas­sa. Ku­van ai­he muo­tou­tui va­lit­tu­jen roo­lien mu­kaan. Sel­lai­si­na jou­lui­na, kun per­hees­sä oli vau­va, jou­lu­ku­va­el­ma sei­mi­neen ja pai­me­ni­neen oli it­ses­tään­sel­vyys.

Jou­lu­na 1987 jou­lu­kor­tin ku­vaa­mi­nen jäi vii­mei­seen mah­dol­li­seen il­taan, ja kor­tit piti juok­sut­taa pää­pos­tiin yk­kös­luo­kan mer­kein lii­mat­tui­na sul­ke­mi­sai­kaan. Las­ten tur­vais­tuin vuo­rat­tiin val­koi­sel­la la­ka­nal­la Jee­sus-ty­tön sei­mek­si. Pai­men­ten sau­vat lei­kat­tiin rus­ke­as­ta aal­to­pah­vi­laa­ti­kos­ta. Olo­huo­neen sei­näl­le tei­pat­tiin le­veä mus­ta pah­vi yö­tai­vaak­si.

Ku­van tun­nel­ma oli har­taan va­ka­va. Jou­lu­yön Joo­sef tun­si sa­maa neu­vot­to­muut­ta kuin kuka ta­han­sa syn­ny­tys­tä lä­hel­tä seu­ran­nut mies, ja en­sim­mäi­sen jou­lu­yön ih­meel­li­set ta­pah­tu­mat häm­men­si­vät. Jou­lu­kort­ti­ku­van Joo­se­fia huo­let­ti Bet­le­he­min täh­ti – ka­tos­ta ohu­el­la lan­gal­la riip­pu­va, rä­ti­se­vä täh­ti­sa­de­tik­ku.

Toi­sek­si vii­mei­sin it­se teh­ty jou­lu­kort­ti­ku­va syn­tyi di­gi­taa­li­a­jan alus­sa. Murk­kui­käi­set ei­vät enää ha­lun­neet is­tua sau­na­tak­kei­neen tont­tu­lak­ki ot­sal­la va­lo­ku­vas­sa. Jo­kai­nen piir­si oman ku­van­sa pa­pe­ril­le, ku­vat skan­nat­tiin ja lii­tet­tiin gra­fiik­ka­oh­jel­mas­sa piir­ret­tyyn poh­ja­ku­vaan. Seu­raa­va­na vuon­na ul­kois­tim­me jou­lu­kort­ti­tuo­tan­non ja siir­ryim­me os­to­pal­ve­luun.

Mut­ta vie­lä teh­tiin jo­kin vuo­si sit­ten yk­si jou­lu­kort­ti kah­den nuo­rim­man kans­sa. Pää­hen­ki­lön tuli ol­la en­ke­li, ja kuo­pus suos­tui ole­maan tont­tu. Mie­tim­me ja mie­tim­me, mut­ta ide­aa ei vain löy­ty­nyt. Jou­lu lä­he­ni, ei­kä lu­mes­ta ol­lut tie­to­a­kaan. Sää­en­nus­te ker­toi laa­jan ve­si­sa­de­a­lu­een lä­he­ne­vän. En­ke­li, tont­tu, mus­ta maa ja ve­si­sa­de, sii­nä­pä kaik­ki jou­lu­kor­tin ai­nek­set.

Sa­tei­ses­sa sääs­sä tont­tu on kas­tel­lut jal­kan­sa. äi­din vih­ki­pu­kuun pu­keu­tu­nut en­ke­li rien­tää aut­ta­maan ja kaa­taa ve­den pois ton­tun saap­paas­ta. Jou­lu­kuu­si lat­va­täh­ti­neen va­lai­see sa­teis­ta il­ta­het­keä. ”Maas­sa rau­ha ja ih­mi­sil­lä hyvä tah­to.”