Kont­ti­käy­tä­vän kes­ki­vai­heil­la sei­näl­lä on pa­pe­ri, jos­sa lu­kee Ve­nä­jä/Un­ka­ri. Ra­o­tan jän­nit­ty­nee­nä pak­sua ään­tä eris­tä­vää ver­hoa. Tulk­ki­kop­pi näyt­tää sa­mal­ta kuin vii­me vuon­na­kin. Is­tuu­dun pöy­dän ää­reen ja rii­sun ke­vyt­top­pa­tak­ki­ni. Ko­pis­sa on so­pi­van läm­min­tä.

Kai­van lau­kus­ta­ni ve­si­pul­lon, oman ve­nä­jän­kie­li­sen Raa­mat­tu­ni, ve­nä­jän­kie­li­sen lau­lu­kir­jan, Ta­pio Hol­man kir­jan Jee­suk­ses­ta, joka on kään­net­ty ve­nä­jäk­si sekä A4-pa­pe­rei­ta, jois­sa on usein käy­tet­ty­jä pu­hei­den aloi­tuk­sia ja lo­pe­tuk­sia.

Huo­maan pöy­däl­lä kuu­lok­keet ja säi­käh­dän. Mi­ten näi­tä oi­kein piti käyt­tää? Sei­näl­lä on on­nek­si oh­jeet. Luen ne huo­lel­li­ses­ti läpi. Tä­mä­hän oli­kin ihan help­poa. Näyt­tö­ruu­dul­ta näen, et­tä pu­hu­jan­ko­ro­ke on vie­lä tyh­jä. Hyvä, olen ajois­sa. Olen val­mis.

Vai olen­ko sit­ten­kään? Mie­leen tul­vii, mitä kaik­kea oli­sin­kaan voi­nut vie­lä teh­dä. Luon hä­täi­sen sil­mäyk­sen Ta­pio Hol­man kir­jaan. Sii­nä ker­ro­taan Jee­suk­ses­ta, joka ot­ti lap­sia sy­liin­sä. Ver­tai­len het­ken kir­jan kään­nös­tä Raa­ma­tun teks­tiin, oli­si­ko kir­jas­sa jo­kin sana muu­tet­tu ym­mär­ret­tä­väm­mäk­si lap­sil­le? Mi­ten sy­lis­tä pu­hu­taan ve­nä­läis­ten ny­ky­kie­les­sä? Goog­le joh­dat­taa mi­nut ve­nä­läi­seen ar­tik­ke­liin, jos­sa sa­no­taan, et­tä las­ta tu­li­si pi­tää pal­jon sy­lis­sä. Sa­maa sa­naa siel­lä­kin käy­te­tään.

En­täs Sii­o­nin lau­luis­sa, mi­ten siel­lä pu­hu­taan lap­sil­le? "Sy­lii­si hel­lään sul­je", sama sana sii­nä­kin. Muis­tan vie­lä ko­ke­neen tul­kin neu­von vii­me vuo­del­ta: tulk­kaa vain se, mis­tä olet var­ma. Ai­na­kin syli kään­tyy nyt oi­kein, pu­huu­ko­han pu­hu­ja sii­tä?

Huo­maan näyt­tö­ruu­dul­ta, et­tä lau­lu on al­ka­mas­sa. On ai­ka nos­taa kuu­lok­keet kor­vil­le. ”Seu­rat jat­ku­vat py­hä­kou­lul­la, pu­hu­ja­na on Juk­ka Jaak­ko­la Pu­das­jär­vel­tä, tulk­ki­na Hel­jä Hie­ta­la.”

Mi­nun ei ole enää muu­ta­maan vuo­teen tar­vin­nut miet­tiä, mi­hin työ­vuo­roon Su­vi­seu­rois­sa me­ni­sin. Vii­me vuon­na työt kan­sain­vä­li­syys­pal­ve­lus­sa vaih­tui­vat tul­kin teh­tä­viin. Tänä vuon­na tulk­ka­sin siis jo toi­sen ker­ran Su­vi­seu­rois­sa.

Vaik­ka olen­kin saa­nut har­joi­tus­ta tulk­kauk­ses­ta ja val­mis­tu­nut juu­ri alal­le, koen ole­va­ni vie­lä ai­van aloit­te­li­ja. Eri­tyi­ses­ti su­vi­seu­roi­hin val­mis­tau­tu­es­sa ai­kai­sem­mat tulk­kaus­vuo­rot al­ka­vat tun­tua vä­häi­sil­tä, sa­na­va­ras­to un­hoon jää­neel­tä ja us­ko­kin hei­kol­ta.

Tulk­ki­na olen op­pi­nut ym­mär­tä­mään pu­hu­jien jän­ni­tys­tä. Seu­ra­vie­raa­na tu­len sa­nan­kuu­loon luot­ta­en sii­hen, et­tä Ju­ma­la avaa sa­nan­sa ja an­taa sen mitä tar­vit­sen. Pu­hu­ja saat­taa kui­ten­kin tuo­da pu­heen alus­sa omat epäi­lyk­sen­sä il­mi – vah­vis­tat­te­ko mi­nua kun niin heik­ko­na tu­lin tän­ne tei­dän eteen­ne? Mi­nä­kin mie­tin tul­kin teh­tä­väs­sä­ni, on­ko tulk­kauk­ses­ta­ni enem­män hyö­tyä vai hait­taa. Kä­te­ni me­ne­vät lau­lun ai­ka­na ris­tiin. "Ju­ma­la, au­ta mi­nua, var­je­le ja oh­jaa mi­nun kiel­tä­ni."

Eri­tyis­tä jän­ni­tys­tä juu­ri su­vi­seu­ra­tulk­kauk­seen tuo se, et­tä pu­heet tul­ka­taan tulk­ki­ko­pis­ta si­mul­taa­nis­ti eli yh­tä­ai­kai­ses­ti pu­hu­jan pu­heen kans­sa. Tulk­kaus­mat­koil­la Ve­nä­jäl­lä ja Lat­vi­as­sa tulk­ki ja pu­hu­ja pu­hu­vat vuo­ro­tel­len, jol­loin mi­nul­la on het­ki ai­kaa miet­tiä, mi­ten par­hai­ten il­mai­si­sin pu­hu­jan aja­tuk­sen toi­sel­la kie­lel­lä.

Su­vi­seu­ra­pu­heen­kin ai­ka­na on mie­tit­tä­vä sa­na­va­lin­to­ja, kie­li­op­pia, lau­se­ra­ken­tei­ta. Sitä, mitä pu­hu­ja oi­ke­as­taan tar­koit­taa ja mikä täs­sä ko­ko­nai­suu­des­sa on juo­nen juju. Pu­hu­jan pu­he­ryt­mis­sä py­sy­mi­nen tuot­taa mi­nul­le vai­keuk­sia. Vii­meis­te­len lau­sei­ta­ni vie­lä, kun pu­hu­ja pi­tää tau­koa.

Muis­sa tulk­kaus­ko­peis­sa on jo hil­jais­ta. En eh­di miet­tiä, mitä voi­sin teh­dä toi­sin. Ai­na­kin eh­din mu­kaan taas seu­raa­vaan aja­tuk­seen en­kä jou­tu­nut tii­vis­tä­mään ko­vin pal­joa. Ve­si­pul­lo sei­soo kos­ke­mat­to­ma­na pöy­dän­reu­nal­la.

Su­vi­seu­rois­sa jou­tuu usein kään­tä­mään sel­lai­sen pu­hu­jan pu­het­ta, jota ei ole ai­em­min kuul­lut. Tut­ki­mus­ten mu­kaan tulk­kaus su­juu sitä pa­rem­min, mitä enem­män tulk­ki pys­tyy en­na­koi­maan pu­hu­jan pu­het­ta. Seu­ra­mat­koil­la eh­di­tään yleen­sä vä­hän pu­hel­la sii­tä, mitä aja­tuk­sia pu­hu­jal­la on mie­les­sä ja mil­lai­sis­ta asi­ois­ta hän ai­koo pu­hua. Mat­kan ai­ka­na pu­hu­ja al­kaa usein kuu­los­taa tu­tul­ta, jol­loin kään­tä­mi­nen hel­pot­tuu. Ou­don pu­hu­jan pu­het­ta on pal­jon vai­ke­am­pi en­na­koi­da kuin tu­tun pu­hu­jan.

Su­vi­seu­rois­sa pu­hu­jil­ta pyy­de­tään tulk­ke­ja var­ten etu­kä­teen pu­heen Raa­ma­tun koh­ta ja mah­dol­li­set viit­tauk­set mui­hin Raa­ma­tun paik­koi­hin. Tämä aut­taa tulk­kia hie­man en­na­koi­maan, mis­tä pu­hu­ja mah­dol­li­ses­ti pu­huu. Raa­ma­tun viit­tauk­set voi kir­joit­taa ylös ja sa­nas­toon pys­tyy tu­tus­tu­maan jo etu­kä­teen. Py­hä­kou­lun pi­tä­jäl­lä ei ol­lut viit­tauk­sia muu­al­le Raa­mat­tuun. Et­sin siis it­se omak­si vii­te­ke­hyk­sek­se­ni ne Raa­ma­tun koh­dat, jois­sa Jee­sus pu­huu lap­sis­ta.

Pu­hu­ja pu­huu­kin py­hä­kou­lu­tau­lus­ta. On­ko­han ve­nä­läi­sil­lä seu­ra­vie­rail­la py­hä­kou­lu­ja? Ja jos on, on­ko siel­lä py­hä­kou­lu­tau­lu­ja? Kel­pai­si­ko­han tä­hän kään­nök­sek­si ku­vaus tai tau­lu? Pu­hu­ja pa­laa py­hä­kou­lu­tau­luun use­am­man ker­ran. Oli­si pi­tä­nyt va­li­ta kään­nök­sek­si joko ku­vaus tai tau­lu ja kään­tää ai­na sa­mal­la ta­val­la. Toi­vot­ta­vas­ti aja­tus kui­ten­kin vä­lit­tyy. Pu­hu­ja viit­taa myös Sii­o­nin lau­luun.

Lu­e­tun ru­non kään­tä­mi­nen len­nos­ta ei ole help­poa, yleen­sä kau­niil­le kie­li­ku­vil­le saa heit­tää hy­väs­tit ja ru­nos­ta kään­tyy vain ydi­na­ja­tus muu­ta­mal­la sa­nal­la. Täl­lä ker­taa käy kui­ten­kin hy­vin. Lau­lu on jo kään­net­ty ve­nä­jäk­si, se on sama Sy­lii­si hel­lään sul­je, jota sil­mäi­lin en­nen pu­het­ta. Jä­tin kir­jan vie­lä au­ki lau­lun koh­dal­le. Pää­sen vih­doin sa­maan ryt­miin pu­hu­jan kans­sa, kun lu­em­me yh­des­sä lau­lun­sa­no­ja.

Aa­men. Puhe lop­puu. Rii­sun kuu­lok­keet kor­vil­ta­ni. Seu­ra­mat­koil­la olen saa­nut omas­ta tulk­kaa­mi­ses­ta­ni vä­li­tön­tä pa­lau­tet­ta. Mi­nul­le huo­mau­tet­tiin ker­ran, et­tä Lut­he­ria ei pi­täi­si kut­sua opet­ta­jak­si, sil­lä kris­ti­tyn opet­ta­ja­na toi­mii Pyhä Hen­ki. Mi­nun pi­ti­kin sit­ten miet­tiä, mikä ve­nä­jän­kie­li­nen vas­ti­ne en­si ker­ral­la toi­mi­si pa­rem­min op­pi-isäl­le. Muu­ten oli kuu­lem­ma ol­lut vai­kut­ta­va puhe ja ym­mär­ret­tä­vä kään­nös, vaik­ka sil­lä­kin ker­ral­la mi­nul­la oli omat han­ka­luu­te­ni.

Tä­hän pa­laut­tee­seen yri­tän luot­taa täl­lä­kin ker­taa. Huo­nois­ta­kin kään­nös­va­lin­nois­ta ja kään­nös­vai­keuk­sis­ta huo­li­mat­ta kään­nös voi ol­la riit­tä­vän hyvä. Ei­kö­hän ne huo­not va­lin­nat tule vie­lä il­mi ja kor­ja­tuik­si. On­nek­si en ole ai­noa tulk­ki ve­nä­jän kie­les­sä. Ju­ma­lal­la on va­raa oi­koa mah­dol­li­set vää­ri­nym­mär­ryk­set jo vaik­ka­pa seu­raa­van pu­heen ai­ka­na seu­raa­van tul­kin lah­joil­la.

Ke­rään ta­va­ra­ni tulk­ki­ko­pis­ta ja läh­den seu­ra­ken­täl­le koh­ti su­ku­ta­paa­mis­ta. Eh­din het­ken ol­la huo­le­ton seu­ra­vie­ras, en­nen kuin taas pa­laan ta­kai­sin sa­kas­tiin val­mis­tau­tu­maan seu­raa­vaan tulk­kaus­vuo­roon.

Hel­jä Hie­ta­la

Ku­vat: Mu­hok­sen Su­vi­seu­ro­jen ku­va­pal­ve­lu