Olem­me läh­te­neet liik­keel­le Nai­ro­bis­ta var­hain aa­mul­la, ko­ke­neet kym­men­mil­joo­nai­sen kau­pun­gin val­tai­san aa­mu­ruuh­kan ja lii­ken­tees­tä joh­tu­van huo­non il­man, joka yh­des­sä pö­lyn kans­sa tun­tuu epä­miel­lyt­tä­väl­le. Em­ma­nu­el on­kin va­rus­tau­tu­nut hui­vil­la, jon­ka hän kie­tai­see kas­voil­leen hen­gi­tys­suo­jak­si. Huo­no il­man­laa­tu on ai­van sil­min näh­tä­vis­sä. Ajo­neu­vom­me on pai­kal­li­nen yk­si­tyis­tak­si, jon­ka omis­ta­ja on us­ko­vai­nen per­hee­ni­sä – hän oli ys­tä­väl­li­ses­ti jär­jes­tä­nyt työs­tään va­paa­ta mat­kaam­me var­ten.

Olen tois­ta ker­taa lä­he­tys­mat­kal­la Af­ri­kas­sa – täl­lä ker­taa ka­ve­rik­se­ni tuli Em­ma­nu­el Amet­si­fe To­gos­ta. Pai­kal­li­se­na op­paa­na meil­lä on koko mat­kam­me ajan Sa­mu­el Oko­la, joka on vuo­den alus­ta ol­lut SRK:n kus­tan­ta­ma­na ko­ko­ai­kai­se­na pu­hu­ja­na Ke­ni­as­sa.

En­nen saa­pu­mis­ta­ni Suo­mes­ta Em­ma­nu­el ja Sa­mu­el oli­vat teh­neet mat­kan Mom­ba­saan, kau­pun­kiin In­ti­an val­ta­me­ren ran­nal­la. Mom­ba­saan oli muut­ta­nut us­ko­vai­sia, jot­ka oli­vat pyy­tä­neet seu­ro­ja myös sin­ne. Ky­sy­myk­ses­sä on uu­si seu­ra­paik­ka Ke­ni­as­sa.

Ke­ni­an vi­ral­li­nen kie­li on eng­lan­ti, joka on myös ”seu­ra­kie­lem­me”. Käy­tän­nös­sä eng­lan­tia ym­mär­tä­viä seu­ra­vie­rai­ta on kui­ten­kin vä­hem­män ja pu­heet tul­ka­taan Nai­ro­bin alu­eel­la enim­mäk­seen swa­hi­lin ja Vik­to­ri­a­jär­ven alu­eel­la luon kie­lel­le.

Vä­hi­tel­len ruuh­ka hel­pot­taa ja edes­sä au­ke­aa hy­vä­kun­toi­nen kol­mi­kais­tai­nen val­ta­tie. Ohi­tam­me sa­to­jen heh­taa­rien ana­nas­vil­jel­mät ja jon­kin ajan ku­lut­tua kään­nym­me si­vu­tiel­le koh­ti vuo­ris­toa. Olem­me mat­kal­la ta­paa­maan us­ko­vais­ta per­het­tä, joka asuu noin 150 ki­lo­met­rin pääs­sä Ke­ni­an pää­kau­pun­gis­ta. Nou­sem­me yhä ylem­mäk­si, ja tie kie­mur­te­lee vuor­ten rin­teil­lä – tai­ta­va kul­jet­ta­jam­me tun­tee seu­dun ja sen va­sem­man­puo­li­sen lii­ken­teen, mat­ka tait­tuu no­pe­as­ti.

Ohi­tam­me pie­niä ky­liä ja kau­pun­ke­ja, jois­sa ih­mi­set ovat jo liik­keel­lä; päi­vä on val­jen­nut jo en­nen seit­se­mää, ja täs­tä­kin päi­väs­tä näyt­tää tu­le­van läm­min ke­sä­päi­vä. Tien var­ren he­del­mä­kaup­pi­aat ovat jo ak­tii­vi­si­na, tuo­rei­ta he­del­miä on run­saas­ti tar­jol­la suo­raan au­ton ik­ku­nas­ta – ba­naa­ne­ja, avo­ka­do­ja, man­go­ja…

Lo­pul­ta saa­vum­me Ka­re­man ky­lään Ny­e­rin pii­ri­kun­nas­sa ja py­sä­köim­me au­tom­me ou­dol­ta näyt­tä­vän vil­je­ly­pals­tan reu­naan. Nou­sem­me au­tos­ta ja Sa­mu­el kos­ket­taa vie­res­säm­me ole­vaa, noin 60 sent­tiä kor­ke­aa ti­he­ää kas­vus­toa ja sa­noo mi­nul­le ja Em­ma­nu­e­lil­le: ”This is tea!” Olem­me teep­lan­taa­sil­la!

Mai­se­ma on suo­ras­taan pa­ra­tii­si­mai­nen; val­ta­vat tee­vil­jel­mät vuor­ten rin­teil­lä, pie­niä ta­lo­ja siel­lä tääl­lä vil­jel­mien kes­kel­lä ja ta­lo­jen pi­hoil­la vii­si­met­ri­siä ba­naa­ni­pui­ta ba­naa­ni­tert­tui­neen, avo­ka­do­pui­ta… Alu­een il­mas­to mah­dol­lis­taa myös kah­vin vil­je­lyn: paik­ka on lä­hes 1900 met­rin kor­keu­del­la me­ren­pin­nas­ta. Mie­les­sä­ni al­kaa soi­da lau­lu, jota olem­me tääl­lä lau­la­neet­kin: ”I´m ama­zed at God´s cre­a­ti­on…” Kuin­ka kau­nis ja mo­ni­muo­toi­nen on Ju­ma­lan luo­ma maa­il­ma tääl­lä Ke­ni­as­sa!

Ta­lon van­ha­e­män­tä Lucy ter­veh­tii mei­tä sy­dä­mel­li­ses­ti ta­lon­sa por­tail­la – kaik­ki on val­mii­na seu­ro­ja var­ten, lou­nas on val­mis­tu­mas­sa ul­ko­keit­ti­ös­sä. Kai­kes­ta voi ais­tia, et­tä tääl­lä­kin seu­rat on odo­tet­tu ta­pah­tu­ma. Tar­jol­la on ke­ni­a­lais­ta pe­rin­ne­ruo­kaa mm. Cha­pa­ti -let­tu­ja, Wali -rii­siä ja Mu­ki­mo -pa­taa, jos­sa on pa­pu­ja, mais­sia ja pe­ru­naa. En­nen ruo­kai­lua kä­det pes­tään kuu­mal­la ve­del­lä – ke­ni­a­lai­nen tapa on syö­dä sor­min. Mi­nul­le on tar­jol­la ruo­kai­lu­vä­li­neet.

Seu­rat al­ka­vat. Mu­ka­nam­me tul­lut nuo­ri seu­rai­sän­tä ja­kaa meil­le lau­lun sa­nat ja lau­lam­me Blu­e­tooth -kai­ut­ti­mes­ta kuu­lu­van seu­ra­kun­ta­lau­lun joh­dol­la: ”Now as Thy child­ren gat­her here…” Em­ma­nu­el pi­tää al­ku­ru­kouk­sen ja lu­kee raa­ma­tus­ta teks­tin, jon­ka Lucy vuo­ros­taan lu­kee omas­ta Raa­ma­tus­taan, ki­ku­yun kie­lel­lä.

Teks­ti ker­too ta­pauk­ses­ta Is­ra­e­lin kan­san kor­pi­tai­pa­leel­ta, kuin­ka is­ra­e­li­lai­sil­ta al­koi lop­pua ruo­ka ja kan­sa al­koi nu­ri­se­maan Moo­sek­sel­le ja Aa­ro­nil­le: ”Egyp­tis­sä saim­me sen­tään syö­dä. Tän­ne au­ti­o­maa­han te toit­te mei­dät kuo­le­maan näl­kään.” Ju­ma­la kuu­li Moo­sek­sen ja Aa­ro­nin ru­kouk­set: il­lal­la lei­riin len­si val­ta­va par­vi vii­ri­äi­siä, jois­ta saat­toi val­mis­taa ruo­kaa.

Aa­mul­la maa­han sa­toi li­sää ruo­kaa¸ man­naa tai­vaas­ta. Man­naa tuli ke­rä­tä vain yh­den päi­vän va­ral­le. Man­na on kuva Ju­ma­lan ruo­as­ta, evan­ke­liu­min sa­nas­ta. Em­me voi us­koa huo­mi­sen edes­tä – on tär­ke­ää us­koa täs­sä ja nyt syn­nit an­teek­si. Tai­vaas­ta tul­lut elä­män lei­pä, Her­ra Jee­sus, ra­vit­see ja an­taa elä­mää.

Ju­ma­lan sana ruok­ki mei­tä nois­sa seu­rois­sa teep­lan­taa­sil­la. Ju­ma­la siu­na­si tä­män­kin seu­ra­päi­vän.

Rai­mo Haa­pa­lah­ti